SYL ja SAMOK: puolueiden otettava selkeä kanta koulutuksen maksullisuuteen ennen vaaleja
Kommentti
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry ovat tyrmistyneitä opetusministeriön työryhmän valmistelemasta koulutusvientistrategiasta. Sen näkökulma kansainvälistymiseen on kapea ja korostetun markkinahenkinen. Kansainvälistyminen pelkistyy strategiassa pelkäksi voitontavoitteluksi, mikä on lyhytnäköistä ja surullista.
Työryhmän esityksessä järkyttävintä on ehdotus lukukausimaksujen käytön laajentamisesta. Taustalla on pyrkimys ulottaa lukukausimaksut myös suomalaisiin opiskelijoihin. Opiskelijoista halutaan tehdä maksavia asiakkaita. Mitään asiaperusteita näin merkittävälle periaatteelliselle muutokselle ei ole annettu. Työryhmän mukaan "Yhteiskunnallisesti merkittävään kysymykseen maksullisuuden laajentamisesta on otettava kantaa seuraavaa hallitusta muodostettaessa."
Koulutuksen maksullisuudessa ei ole kysymys pienen piirin keskustelusta. Asialla on kauaskantoisia vaikutuksia koko suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän tulevaisuuteen. Opiskelijajärjestöt vaativat puolueilta selkeää kantaa koulutuksen maksullisuudesta. Asia ei voi jäädä hallitusohjelmaneuvotteluihin, vaan äänestäjien on tiedettävä puolueiden kannat hyvissä ajoin ennen vaaleja.
"Suomen tulee jatkossakin olla hyvinvointivaltion periaatteisiin nojaava sivistysyhteiskunta. Maksuton koulutus ei ole taakka, vaan päinvastoin sen tulee olla keskeinen osa Suomi-brändiä, tasa-arvoisen yhteiskunnan mahdollistaja ja osaavan työvoiman houkuttelija", sanoo SYL:n puheenjohtaja Matti Parpala.
"Kyseessä on laaja yhteiskunnallinen asia. Vaadimme jatkossa avointa keskustelua maksullisen koulutuksen vaikutuksista yhteiskuntaamme", arvioi SAMOKin puheenjohtaja Simo Takanen.
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL
Matti Parpala
puheenjohtaja
Tuomas Viskari
pääsihteeri
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry
Simo Takanen
puheenjohtaja
Jani Hyppänen
pääsihteeri
Lisätietoja:
Matti Parpala, 044 906 5007, etunimi.sukunimi@syl.fi
Simo Takanen, 050 389 1000, etunimi.sukunimi@samok.fi
Viimeksi muutettu
17-02-2010 10:52