Ei muuta kuin jaksamista ja taistelua.

Vaalikevät loi paljon uskoa opiskelijoille ja yliopistoille, kun puolueet kilpailivat retoriikassaan koulutusmyönteisimmän tittelistä:

“Koulutuksen kunnianpalautus”
“Eduskuntavaalit on koulutusvaalit”
“Rakennetaan maailman paras koulutus”
“Parannamme tieteen arvostusta”
“Suomalaisen koulutuksen perusta on laitettava kuntoon”

Samassa nipussa kulki jaettu huoli opiskelijoiden toimeentulosta. Kärkipoliitikot vastanimitettyä pääministeri Rinnettä myöten nostivat esille heikon toimeentulotilanteen syystäkin. Opiskelijan sosiaaliturva on tällä hetkellä alempi kuin millään muulla väestöryhmällä. Kannusteet täysipäiväiseen opintojen suorittamiseen ovat heikot, jos edes välttämättömiä elinkustannuksia ei pysty kattamaan ilman velkarahaa tai työntekoa. Joku lukijoista varmasti ajattelee, että näinhän sen etuoikeutetun espoolaisen nuoren kuuluukin tehdä: mamma betalar kuitenkin ja kauppakorkeakouluun on joka päivälle uudet guccit ja pradat puettavaksi. Mitä sellainen enää yhtään enempää tarvitsee?

Opiskelijat ja muut oppijat eivät sovi yhteen muottiin. Suurin yksittäinen ryhmä koostuu toiselta asteelta parin vuoden sisään valmistuneista, mutta esimerkiksi kuudennes on perheellisiä, osalla on jo ensimmäinen työura takana ja joku saattaa suorittaa työn ohessa tutkinnon. Opiskelemaan pyritään erilaisista perhetaustoista ja on äärimmäisen tärkeää mahdollistaa itsensä kouluttaminen kaikille riippumatta siitä, onko vanhemmilla varaa tukea opiskelua taloudellisesti.

Virkaa tekevä ministeri kiteytti omalta kohdaltaan syyn hyvin selkeästi: Tein opiskeluajan töitä ja sinnittelin opintotuella. Opintolainaa en halunnut nostaa. Se, että en tule helpoista lähtökohdista, näkyy minussa niin, että haen turvallisuutta. Pyrin järjestämään asiani siten, että en joutuisi selkä seinään vasten taloudellisesti. Alemmasta sosioekonomisesta taustasta tulevat välttävät velkarahan ottamista.

Suomen yksi suurimmista haasteista lähitulevaisuudessa on työikäisen väestön osaamisen ylläpito. Tämä edellyttää, että palkansaajan roolista ollaan valmiita hyppäämään opiskelemaan, päivittämään osaamista. Jatkuvan oppimisen haasteisiin on pyritty vastaamaan koulutustarjonnan puolella, esimerkiksi opiskelijalle maksuttoman koodauskoululla ja pian siihen myönnettävällä opintotukioikeudella, mikäli tarvittavat vaatimukset täyttyy ja eduskunta hyväksyy lakimuutoksen. Mutta mikä on kannustin esimerkiksi 2500 euroa kuukaudessa tienaavan paperityöläisen siirtyä opiskelemaan, jos putoaa “riittävältä” tulotasolta opiskelijan sosiaaliturvalle, joka ei riitä edes asuin- ja ruokakustannusten kattamiseen?

Syntyy itseään ruokkiva kierre; väestön osaamistaso heikkenee, mutta kouluttautumisen sijaan yksilö haluaa varmistaa hyvinvointinsa hetkessä. Osaamistaso pysyy paikallaan, kun samanaikaisesti työmarkkinoiden vaatimukset karkaavat yhä kauemmas.

Tilanne on kunnossa toistaiseksi. Entä viiden vuoden päästä? Tai kymmenen?

On järkevämpää ja taloudellisesti kannattavampaa tehdä tarvittavat muutokset ajoissa, kuin koittaa paikkailla menneisyyden virheitä jälkikäteen. Kun nyt panostetaan osaamisen hankkimisen ja ylläpidon elementteihin, ei tulevaisuudessa tarvitse maksaa valtavia työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Siksi on äärimmäisen tärkeää ottaa hallitusohjelman kirjaus opiskeluun liittyvien etuuksien tarkastelusta käsittelyyn ensimmäisten sosiaaliturvan osien uudistamisen joukossa.

Opiskelijajärjestöt sekä puolueet peräänkuuluttivat opintorahan välitöntä korotusta ennen vaaleja.



”Ei muuta kuin jaksamista ja taistelua.”

Ja sitten säätytalon ovi sulkeutui.


Tämä jäi vain tavoitteen tasolle ja samanaikaisesti opiskelijoiden ja muiden väestöryhmien kuilu etuuksien tasoissa vain kasvoi. Opintotuen palauttaminen indeksiin ylläpitää etuuden ostovoimaa, joka on hyvä uudistus. Niukasta jakovarasta kohdennettiin kaikista heikoimmassa asemassa oleville perheellisille opiskelijoille 25 euroa kuukaudessa lisää, joka oli huoltajakorotuksen alkuperäinen tavoitetaso.

 

Ennen vaaleja puhuin nykyisten nuorten ja tulevien sukupolvien roolista yhteiskunnan kustannusten nettomaksajina, jos valtion menoja tasapainotetaan opiskelijoiden kustannuksella. Jos hallitusohjelmaa tarkastellaan sosiaaliturvan menolisäysten osalta, opiskelijoihin kohdennetut menolisäykset ovat noin 10 miljoonaa euroa vuosittain indeksien nykyisellä kasvuvauhdilla.

10 miljoonaa sosiaaliturvan 300 miljoonan euron menolisäyksistä etuuteen, jonka taso on selvästi heikoin. Ja jonka heikosta tasosta kärsivät eniten nuoret.

Tällaiseen sukupolvipolitiikkaan ei nuorten pidä tyytyä. Suunta ja tavoitteet ovat hyviä, mutta niiden pitää näkyä politiikkatoimissa.

 

Tekstissä viitatut hallitusohjelmakirjaukset:

  • Elatustukea nostetaan ja opintorahan huoltajakorotusta korotetaan.
  • Opintoraha sidotaan indeksiin vuonna 2020 puolikkaana ja sen jälkeen täysimääräisesti.
  • Komitea selvittää ja valmistelee tarvittavat toimenpiteet keskenään samantasoisten perusturvaetuuksien lainsäädännön yhtenäistämiseksi. Tässä yhteydessä uudistustyö tarkastelee myös muita, esimerkiksi opiskeluun liittyviä etuuksia.
  • Toteutetaan parlamentaarinen jatkuvan oppimisen uudistus, jolla vastataan läpi elämän jatkuvaan tarpeeseen kehittää ja uudistaa omaa osaamista. Kokonaistarkastelussa otetaan huomioon koko koulutuspolun koulutuksen tarjonnan ja rahoituksen, sosiaaliturvan, muutosturvan, työttömyysturvan, omaehtoisen ja työvoimapoliittisen koulutuksen sekä osaamisen tunnistamisen niveltyminen uuteen järjestelmään. Jatkuvan oppimisen uudistus toteutetaan kolmikantaisena yhteistyönä yhdessä koulutuksenjärjestäjien kanssa.

Jani Sillanpää
Kirjoittaja on SYL:n sosiaalipolitiikan asiantuntija

5 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >