Ikääntymisen riskit jaettava oikeudenmukaisesti

Suomen eläkejärjestelmää pidetään vakuutuksena, jonka tarkoitus on turvata ihmisten toimeentulo myös eläkkeellä.  Tästä pyhästä lupauksesta kiinni pitäminen on tullut kalliiksi ja tulevaisuudessa hinta vain kasvaa.

Tällä hetkellä suurin osa eläkejärjestelmästä käytävästä keskustelusta keskittyy kysymykseen: tulisiko joitain eläkkeitä kasvattaa?

Antti Rinne herätti vappuna keskustelun pienten eläkkeiden riittämättömyydestä, kun hän lupasi alle 1400 euron kuukausieläkkeisiin 100 euron korotuksen. Esitys sai osakseen sekä kannatusta että kritiikkiä, mutta monilta osin keskustelu päätyi jatkamaan aikaisemmista eläkekeskusteluista tuttua kaavaa, jossa eläkeläisistä puhutaan yhtenäisenä ryhmänä ja keskitytään yksittäisten korotusten hintalappuun.

Vielä suurempi keskustelu heräsi vuonna 2016, kun Senioriliikkeen ja sen voimahahmon, entisen kansanedustaja (sd) Kimmo Kiljusen käynnistämä kansalaisaloite keräsi yli 80 000 nimeä. Kansalaisaloitteessa vaadittiin, että indeksiä, jolla maksussa olevia työeläkkeitä vuosittain tarkistetaan pitäisi muuttaa. Nyt 80 prosenttia indeksistä tulee hintojen kehityksestä ja 20 prosenttia palkkatason kehityksessä. Kansalaisaloitteessa indeksi haluttiin sitoa sataprosenttisesti palkkatasoon.

Vaikka eduskunta päätyi hylkäämään kyseisen kansalaisaloitteen ja Antti Rinteen lupaus sai osakseen vahvaa kritiikkiä, kysymys nykyisten eläkkeiden tasosta hautaa alleen kaiken muun eläkkeisiin liittyvän keskustelun. Mietitään ainoastaan voidaanko eläkkeitä korottaa sen sijaan, että keskusteltaisiin siitä, miten eläkejärjestelmän rahoitukseen liittyvät riskit jaettaisiin oikeudenmukaisesti eri sukupolvien sisällä ja välillä.

Viimeisen kahden eläkeuudistuksen seurauksena nuorten tulevista eläkkeistä on syöty jo noin kolmannes. Tähän ovat vaikuttaneet etenkin kaksi muutosta: elinaikakerroin ja eliniänodotteeseen sidottu eläkeikä. Molemmat tarkoittavat eläke-etujen heikennystä. Eläkeikää on nostettu niin rajusti, että yhä harvempi edes kykenee työskentelemään omaan eläkeikäänsä saakka. Tulevaisuudessa 1990-luvulla syntyneistä vain viidennes on enää työelämässä vuotta ennen alinta eläkeikää. Loput ovat pääasiassa työttöminä tai työkyvyttömiä.

Myytti eläkkeistä elää vahvana

Miksi eläkejärjestelmää on viime vuosikymmenet kehitetty tulevista eläkkeistä leikkaamalla? Taustalla on eläkejärjestelmään liittyvä myytti, joka elää vahvana. Myytin mukaan jokainen nykyinen ja tuleva eläkeläinen on maksanut omat eläkkeensä.

Myytin juuret ulottuvat eläkejärjestelmän syntyvaiheisiin 1960-luvun alkuun. Kun vastuu eläkejärjestelmästä käytännössä ulkoistettiin työmarkkinajärjestöjen harteille, tuli eläkkeistä osa palkkaneuvotteluja. Työmarkkinajärjestöt saivat vapaasti päättää keskenään palkoista ja sen osana myös eläkkeistä. Näin syntyi ajatus, että eläkkeet ovat jälkipalkkaa.

Käytännössä myytti toimii näin: jokainen työntekijä (ja heidän työnantajansa) maksaa koko työuransa ajan kuvitteelliseen eläkekassakaappiin eläkemaksuja. Sen jälkeen kassakaapin päälle laitetaan inflaatiolta suojaava kelmu. Kun työntekijä siirtyy eläkkeelle, hän nostaa maksamansa eläkemaksut sieltä kassakaapista. Valitettavasti eläkejärjestelmä ei toimi näin.

Suomen eläkejärjestelmä on pääasiassa suora jakojärjestelmä. Se tarkoittaa sitä, että tämän päivän eläkkeet maksetaan lähes kokonaan tämän päivän työntekijöiden palkoista. Rahastointi on vain sivuroolissa.

Jokaisen työntekijän palkasta peritään tänä vuonna eläkemaksuja 24,4 prosenttia eli lähes neljännes. Vertailun vuoksi keskimääräisen yksityisen sektorin työntekijän liksasta peritään veroja  melkein saman verran. Toisin sanoen työntekijöiden palkoista menee pelkästään eläkkeiden rahoittamiseen lähes yhtä paljon kuin muiden hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen rahoittamiseen.

Eläketurvakeskuksen tilastoista käy ilmi, että 1940 syntyneet saavat jokaista maksamaan eläkemaksueuroa kohden reilut viisi euroa eläkettä. Sen sijaan 1990 syntyneet saavat nykyisten laskelmien valossa vain kaksi euroa. Toisin sanoen hyötysuhde heikkenee ja nykyiset eläkeläiset ovat eläkejärjestelmän valossa vahvasti saama puolella.

Keskeisin huomio on kuitenkin siinä, että kukaan ei ole maksanut omia eläkkeitään itse.

Eläkkeet syöneet tilaa muilta hyvinvointiyhteiskunnan palveluilta

Edellä kuvattu myytti pilaa eläkekeskustelun heti alkuunsa. Niin kauan kuin julkinen keskustelu käydään virheellisten käsitysten kautta, on eläkejärjestelmää mahdotonta muuttaa oikeudenmukaisemmaksi.

Jo nyt työssä käyvien sukupolvien maksutaakka on kasvanut huomattavasti menneisiin vuosikymmeniin verrattuna.

Vielä 1980-luvun alussa eläkemaksut olivat varsin matalalla tasolla (13,3 prosenttia). Samalla vuosikymmenellä Suomessa herättiin kauhuskenaarioon, joka johtui väestön ikääntymisestä. Mikäli mitään ei tehtäisi ikääntyvän väestön aiheuttamat kustannukset tulisivat johtamaan hyvinvointivaltion rahoitusongelmiin. Tätä kutsuttiin eläkepommiksi. Sen vuoksi eläkemaksuja ryhdyttiin nopeasti korottamaan. Nyt eläkemaksut ovat jo yli kymmenen prosenttiyksikköä korkeammalla tasolla kuin vuonna 1980.

Eläkemaksujen jatkuva korottaminen on tarkoittanut sitä, että muusta verotuksesta on jouduttu samaan aikaan tinkimään. Syy on siinä, että eläkemaksut katsotaan osaksi kokonaisveroastetta. Tähän ilmiöön havahduttiin myös valtiovarainministeriössä 1990-luvun puolivälissä, kun keskiverto palkansaajan kokonaisveroaste nousi huolestuttavasti yli 50 prosentin. (Tämä 50 prosentin raja on keinotekoinen ja ideologinen valinta, mutta tällä hetkellä sitä ei poliittisessa keskustelussa juurikaan haasteta.) Tällöin ratkaisu ongelmaan oli muun verotuksen keventäminen.

Eläkemaksujen ja julkisen talouden kohtalonyhteys on osaltaan johtanut tilanteeseen, jota kutsutaan nimellä kestävyysvaje. Eläkemaksujen nostaminen on osittain aiheuttanut tilanteen, jossa muuta julkista taloutta on leikattu kovalla kädellä. Täytyy muistaa, että huoltosuhteen heikentyminen on vasta alkanut ja vaikeimmat ajat ovat vasta edessä.

Omaisuudensuoja ajaa epätasa-arvoon

Edellä kuvatusta kytköksestä huolimatta työeläkkeiden on aina katsottu nauttivat perustuslain takaamaa omaisuuden suojaa. Perustuslaissa ei tietenkään ole erikseen työeläkkeitä mainittu, vaan tulkinta on tehty jokaisena vuosikymmenenä eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että työeläkkeet kuuluvat omaisuuden suojan piiriin. Näin ollen työeläkkeet ovat säilyneet varsin koskemattomana ja leikkaukset on kohdistettu muihin sosiaalisiin tulonsiirtoihin, kuten kansaneläkkeisiin, toimeentulotukeen, asumistukeen ja lääkekorvauksiin.

Omaisuuden suoja siis tiputtaa jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat eläkeläiset huonompaan asemaan kuin ansiosidonnaista työeläkettä saavat. Omaisuuden suoja ei ole mustavalkoinen asia. Perustuslakivaliokunta on muun muassa aikanaan hyväksynyt eläkeindeksin heikennyksen. Suurin osa työeläkkeisiin tehdyistä muutoksista liikkuukin harmaalla alueella.

Jatkossa eläkejärjestelmää uudistettaessa tulisikin huomioida, miten voimme jakaa väestön ikääntymisen aiheuttamat riskit tasaisemmin eri sukupolvien välillä, mutta myös sukupolvien sisällä.

Jari Hanska

Kirjoittaja on toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja. Hanskan ja Teemu Muhosen Eläketurma-kirja julkaistiin syksyllä 2016.

8 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >