Pohjoismainen yhteistyö on ollut keskeisessä roolissa SYL:n toiminnassa jo 1940-luvulta, jolloin perustettiin Nordiska Ordförande Möte, eli tuttavallisemmin NOM. Alun perin NOM:ssa olivat mukana Pohjoismaiden kansalliset opiskelijaliitot, myöhemmin 2000-luvulla otettiin mukaan myös Baltian maat. NOM:lla on kaksi tärkeää tarkoitusta: toimia sekä viiteryhmänä European Students’ Unionin (ESU) sisällä että pohjoismaiden ja balttilaisten korkeakouluopiskelijoiden yhteistyöverkostona. Pohjoismaat ja Baltian maat ovat monella tapaa poliittisesti ja kulttuurisesti hyvin lähellä toisiaan, joten löydämme toisemme hyvin luontevasti tilanteessa kuin tilanteessa.
NOM kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ennen ESU:n liittokokousta. Viimeisimmässä 7.–9.4. Reykjavikissa järjestetyssä NOM-tapaamisessa keskityimme erityisesti keskustelemaan eri maiden tukijärjestelmistä ja korkeakoulutuksen sosiaalisesta ulottuvuudesta. Tapaamisen aikana kävimme läpi millaista tukea eri NOM-maissa annetaan korkeakouluopiskelijoille. Tukijärjestelmät vaihtelivat lainapainotteisista opintotukipainotteisiin, mutta yleinen trendi oli se, että opiskelijat eivät tule toimeen missään. Jokaisessa maassa opiskelijat jäävät kuukauden jälkeen miinukselle ja jokaisessa maassa opiskelijat velkaantuvat. He ovat köyhimmistä kansanosista kaikkein köyhimpiä. Tämä vaikeuttaa opintojen edistymistä, sillä monessa maassa opiskelijoiden on pakko tehdä töitä toimeentulon takaamiseksi. Huoli kiristyvästä toimeentulosta on saanut myös mielenterveysongelmat hurjaan nousuun. Kuulostaa varmasti tutulta Suomesta. Nämä ongelmat ovat valitettavan tuttuja myös kollegoillemme Pohjoismaissa ja Baltian maissa.
Perustoimeentulon lisäksi pyrimme tapaamisessa löytämään ratkaisuja siihen, miten korkeakoulutus olisi saavutettavampaa ryhmille, joilla on erityistarpeita, kuten perheellisille, maahanmuuttajataustaisille tai opiskelijoille, joilla on haasteita oppimisessa tai liikkumisessa. Korkeakoulutuksen maksuttomuus ei ole sama asia kuin korkeakoulutuksen saavutettavuus. Koulutuspolun aikana voi eteen nousta lukuisia esteitä ennen kuin päästään edes korkeakoulun hakuvaiheeseen. Asenteet alempien asteiden opinto-ohjauksessa, perheen heikko kannustus tai oppimishäiriö, joka jää ilman riittävää tukea, ovat monille ihmisille arkipäivää. Vaikeudet eivät välttämättä lopu korkeakoulun ovien aukeuduttuakaan. Akateeminen yhteisö ei aina tunnista riittävällä tavalla erilaisten ihmisten tarpeita ja erityistilanteita, jolloin taakka opiskelusta on toisille opiskelijoille suurempi kuin toisille. Opiskelu näyttäytyy täysin erilaisena vaikkapa suoraan lukiosta pyrähtäneelle lapsettomalle sinkulle kuin keski-ikäiselle yksinhuoltajalle.
Syksyllä seuraavassa NOM-tapaamisessa Liettuassa siirrytään korkeakoulujen rakenteelliseen kehittämiseen. Reykjavikissa tuli ilmi jo nyt, että jonkinlaista korkeakoulujen rakenteiden uudistamista tapahtuu lähes kaikissa NOM-maissa. NOM-yhteistyön paras puoli onkin huomata, että opiskelijoita keskeisesti koskevat keskustelut vaikkapa korkeakoulurakenteista tai tukijärjestelmistä eivät ole vain kansallisia, vaan niillä on myös vahva kansainvälinen konteksti. On tärkeää ymmärtää, että opiskelijaliike painii samojen asioiden kanssa naapurimaissamme, vaikka niillä on eri päättäjät. Valtiot eivät toimi tyhjiöissä, siispä ei toimi opiskelijaliikekään. Naapureiden tekemisiä kannattaa seurata, sillä meillä Suomessa olisi monessa asiassa paljon opittavaa muilta.
Suomessa kuulee toisinaan sellaisia lausahduksia, että emme tarvitsisi Euroopan unionia, vaan voisimme korvata sen pohjoismaisella yhteistyöllä. Se on täysi illuusio ja harhakuva: toisella ei ole merkitystä ilman toista ja pohjoismaiseen sykkyrään käpertyminen on turhaa. Ilman eurooppalaista ulottuvuutta emme voisi rakentaa vaikkapa sellaisia asioita kuin Bolognan prosessi, joka parantaa opiskelijoiden liikkuvuutta laajasti koko eurooppalaisella korkeakoulutusalueella. Pohjoismainen yhteistyö vain vahvistaa näitä kehityskulkuja. Islannin reissun tärkein anti itselleni oli huomata mikä merkitys pohjoismais-balttilaisella yhteistyöllä parhaimmillaan on: ymmärrys siitä, että ongelmamme ovat yhteisiä ja että yhdessä työskentelemällä voimme muuttaa maailmaa.
Veera Alahuhta,
Hallituksen jäsen, Kansainväliset asiat, kehitysyhteistyö
SYL
