SYL, SAMOK ja Väestöliitto: Huoltajakorotus on askel oikeaan suuntaan

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Väestöliitto kiittävät hallitusta puoliväliriihessä tehdystä päätöksestä palauttaa opintotukeen huoltajakorotus. 75 euron huoltajakorotus ei paikkaa hallituksen leikkauksia korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta, mutta on askel oikeaan suuntaan perheellisten opiskelijoiden erityistilanteen huomioimiseksi. Muutos viestii myös siitä, että perheen perustamista opiskeluaikana pidetään hyväksyttävänä ja sitä halutaan tukea.

Opintotuen huoltajakorotus poistettiin etuudesta 90-luvulla suuren opintotukiuudistuksen yhteydessä. Huoltajakorotuksen palauttaminen on ollut opiskelijajärjestöjen tavoitteena siitä lähtien. Vuosien aikana opintotukeen kohdistuneet heikennykset ovat vaikuttaneet eniten opiskelijalapsiperheiden toimeentulotilanteeseen. Perheelliset opiskelijat käyvät muita opiskelijoita useammin töissä opiskeluaikana ja nostavat lainaa aktiivisemmin talouden turvaamiseksi.

“On hienoa, että hallitus priorisoi perheellisten opiskelijoiden tukemisen korkealle tilanteessa, jossa julkisen talouden jouston varaa on vain vähän. Huoltajakorotus helpottaa monen perheellisen opiskelijan tilannetta opintotukileikkauksien keskellä”, järjestöt toteavat.

Lisätietoja:

Riina Lumme, SYL:n puheenjohtaja, riina.lumme@syl.fi, p. 044 906 5007

Anni Koivisto, SAMOKin puheenjohtaja, anni.koivisto@samok.fi, p. 050 389 1000

Eija Koivuranta, Väestöliiton toimitusjohtaja, eija.koivuranta@vaestoliitto.fi, p. (09) 2280 5101
SYL, SAMOK ja Väestöliitto julkaisivat maaliskuussa yhteiskampanjan huoltajakorotuksen puolesta. Kampanjan aikana julkaistiin useita aihetta käsitteleviä asiantuntija- ja kokemusasiantuntijakirjoituksia.

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.