Toiveikas tulevaisuus haasteellisen vuosikymmenen jälkeen

Etiopian yhteiskunta käy läpi historiallista murrosta. Siirtymä demokratiaan on tapahtumassa parhaillaan. Lue kuinka tämä on vaikuttanut SYL:in etiopialaisen yhteistyökumppanin, ECDD:n toimintaan.

Bob Ransom on yksi ECDD:n perustajajäsenistä. Ennen eläköitymistään Ransom työskenteli YK:n kansainvälisessä työjärjestössä ja matkusti työnsä vuoksi ympäri Afrikkaa. Hän ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen työhönsä, sillä hän koki nopeiden avustus- ja neuvontatapaamisten olevan liian lyhyitä pitkäaikaisten vaikutusten saavuttamiseksi, eikä hänellä ollut mahdollisuutta seurata työn tuloksia ja vaikutuksia. Ransom halusi saada aikaan pysyvämpiä vaikutuksia. Näiden tuntemusten seurauksena hän päätyi perustamaan ECDD:n. Ransom halusi tehdä ECDD:stä kansallisen järjestön, sillä hän halusi nähdä millaisen vaikutuksen he pystyisivät saamaan aikaan yhdessä maassa.

Kuva hankeseurantamatkalta kesältä 2019

Perustamishetkellä vuonna 2005 ECDD:n oli tarkoitus toimia vammaisten oikeuksien puolustajana. He kuitenkin joutuivat muuttamaan suurta osaa asiakirjoistaan hallituksen julkistuksen seurauksena vuonna 2009. He eivät voineet enää puhua vaikuttamistyöstä tai vammaisten oikeuksista. Sanallisista muutoksista huolimatta he eivät kuitenkaan muuttaneet käytännön työtään, vaan alkoivat puhumaan työstään termillä “vammaistietoisuus”. Tavallaan kyse oli samasta työstä, vaikka osa sanastosta todella häiritsi kansalaisjärjestön edustajia. Etiopian hallitus kontrolloi järjestöjä voimakkaasti. Hallitus ajatteli, että kansalaisyhteiskunta oli negatiivinen asia ja vain rahavirtojen tulisi suuntautua ainoastaan valtiolle. Kansalaisyhteiskunta koettiin jopa uhkana valtiolle, sillä valtio ja kansalaiset kilpailivat samoista resursseista.

Nyt vuosikymmen myöhemmin vuonna 2019 hallitus on vaihtunut ja Etiopian tilanne on huomattavasti positiivisempi.  Tänä vuonna on otettu käyttöön uutta lainsäädäntöä, joka tekee monista järjestön ajamista muutoksista mahdollisia. Uusi pääministeri kutsui kansalaisyhteiskunnan edustajia kokoontumaan ja keskustelemaan roolistaan Etiopian yhteiskunnan kehittämiseksi. Kokoukseen osallistui yhteensä 400 edustajaa, mukaan lukien ECDD:n toimitusjohtaja.

Ransom uskoo, että Etiopian uusi pääministeri on hyvä tehtävässään. Pääministeri ymmärtää, että kansalaisyhteiskunnalla on merkittävä rooli hallituksen täydentämisessä ja voimistamisessa. Ransom uskoo, että Etiopiaan saadaan uudistusten myötä lisää kehitysyhteistyörahoitusta. ECDD:n edustajana Ransom uskoo,  että SYL on aloittamassa kehitysyhteistyöhanketta hyvin suosiollisella hetkellä Etiopian kehityksessä. Tulevina vuosina voidaan saavuttaa merkittäviä edistysaskelia vammaisten opiskelijoiden opintojen tukemisessa. Etiopian tulevaisuus näyttää lupaavalta!

Tue ECDD:n ja SYL:in hanketta Etiopiassa – Lahjoita verkkokaupassamme!

Shruti Jain
KENKKUn jäsen

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.