Unelmana auttaa katulapsia ja koulutuksen ulkopuolelle jääviä

22-vuotias Mewiba Asefa opiskeli kansalaistaitoja ja koulutusetiikkaa Dillan yliopistossa. Dilla on yksi kolmesta yliopistosta, jotka osallistuvat SYL:n ja sen paikallisen kumppanin, ECDD:n kehitysyhteistyöhankkeeseen vammaisten opiskelijoiden koulutuksen tukemiseksi. Mewiba on jo ehtinyt saada tutkintonsa valmiiksi ja siirtyä työelämään, mutta palaa kertomuksessaan takaisin opiskeluaikoihin.

Muutin Dillaan yliopisto-opintojen vuoksi Wolita-nimisestä kaupungista eteläisestä Etiopiasta, joka sijaitsee 313 kilometrin päässä pääkaupunki Addis Abebasta. Opiskelu toi mukanaan haasteita, sillä esimerkiksi sopivia opetusmateriaaleja ei ollut riittävästi saatavilla. Ensimmäinen opiskeluvuosi oli hankala, koska jouduin totuttelemaan elämään kampuksella. Oli vaikeaa ottaa muistiinpanoja, seurata luentoja ja opetella käyttämään uutta teknologiaa, kuten puhetta tallentavia laitteita, tietokoneita ja näkövammaisten avuksi suunniteltua JAWS ohjelmistoa.

Ennen yliopistossa aloittamista totuin lukemaan kirjoja pistekirjoituksella, mutta Dillan yliopistolla pistekirjoitusmateriaalia oli saatavilla ainoastaan lakitieteen opintoihin. Luulen, että en siksi saanut ensimmäisenä vuonna niin hyviä arvosanoja kuin olisin voinut saada. Toiset opiskelijat kuitenkin auttoivat. Näkevät opiskelijat lukivat luentomonisteita minulle niin, että sain sisällön nauhoitettua. Nauhoitin myös luennot ja pystyin siten kuuntelemaan äänitteitä. Se tuki opiskeluani. Lisäksi puhuin usein niin opettajien kuin muidenkin oppilaiden kanssa varmistaakseeni, että sain luennoista mahdollisimman paljon irti.

Opiskeluaikoihin mahtui myös paljon hyvää. Olin tekemisissä niin vammaisten kuin vammattomienkin opiskelijoiden kanssa. Minulla oli tapana rentoua käymällä iltaisin kävelyllä näkevien opiskelijoiden kanssa. Vammattomat opiskelijat tarjosivat apuaan pyytämättäkin. Sain muilta opiskelijoilta tukea moniin askareisiin vaatteiden pesemisestä huoneeni siivoamiseen.

Parempaa huomista tekemässä

Opiskeluaikoina myös kampusalueen esteellisyys teki arjesta haastavaa, sillä vammaisten opiskelijoiden oli vaikea kulkea kampusalueen teillä ja rakennuksissa. Dillan yliopiston pitäisi olla saavutettava ja esteetön kaikille vammaisille opiskelijoille. Tätä varten yliopisto tarvitsee teknologiaa, esteettömät rakennukset ja kaikille sopivia oppimateriaaleja. Sen jälkeen kun vammaisille opiskelijoille perustettiin palvelukeskus ja yliopiston henkilöstöä koulutettiin vammaisuudesta ja inkluusiosta, asiat ovat kehittyneet parempaan suuntaan. Lisää muutoksia kuitenkin tarvitaan, jotta vammaiset opiskelijat tuntisivat aidosti olonsa tervetulleeksi kampusalueelle. Tahdon myös kiittää tohtori Ababua (luennoitsija ja vammaisten palvelukeskuksen johtaja) siitä, että hän on sokeana akateemikkona ollut minulle hieno roolimalli. Hän on tukenut minua opinnoissa monin tavoin.

Haluan auttaa muita, varsinkin vammaisia henkilöitä, jotka todella tarvitsevat apua. Työelämään siirtymisen jälkeen haluan auttaa katulapsia saamaan paremman elämän. Haluan auttaa myös niitä, jotka eivät pääse kouluun. Eri järjestöt tekevät töitä heidän koulutuksensa tukemiseksi ja haluan tukea niiden työtä.