Matkakertomus

 

Lähdin turvalliseksi kokemastani kotisatamasta tälle matkalle noin 3 245 päivää sitten. Se on sama kuin 108 kuukautta. Melkein yhdeksän vuotta. Kolme kertaa yhtä kauan kuin Magalhãesin retkikunnalta kesti purjehtia ensimmäistä kertaa maailman ympäri. Toisin kuin Magalhães, selvisin sentään omasta seikkailustani hengissä, mutta aina välillä suunta on tuntunut hukkuvan minullakin.

Matkakertomukseeni kuuluu muun muassa yli kahden kuukauden verran pääsihteerien ja puheenjohtajien tapaamisia, melkein kolmen viikon verran SYL:n liittokokouksia sekä satoja työmatkoja kotimaassa ja kymmeniä ulkomaillakin. 

Kirjoitan tätä viimeisellä työviikollani SYL:n pääsihteerinä ja katson taakse. Tuntuu olevan kokonainen ihmisikä tai montakin siitä, kun vastasin asiaa sen enempää ajattelematta, että ”En oikein tiedä, mitä se ylioppilaskunta tekee, mutta totta kai hallituspaikka kiinnostaa!” 

Varmaankin asiat etenivät loogisessa järjestyksessä, tai ainakin niin tahtoisin uskoa. Innostuin ensin ylioppilaskunnan hallitustyöskentelystä, sitten sen kehittämisestä ja johtamisesta, kunnes näin siinä myös työmahdollisuuden. Kunnianhimoni toi minut lopulta aina opiskelijajärjestötoiminnan valtakunnan huipulle asti. 

Näin retrospektiivissä katsellen matka tuntuu selkeiden etenemispisteiden täplittämältä kuin Afrikan Tähti -peli, mutta kyllä siinä rokkikin välillä soi. Usein niin lujaa, että korvat piippaavat vieläkin. Sitä halusi niin kovasti mennä eteenpäin. Aina niin pitkälle kuin pääsee. 

Itsensä haastaminen on siitä kiinnostavaa hommaa, että tekeminen ei lopu koskaan. Kunhan ei menettäisi sieluaan tai hävittäisi itseään siinä tanssissa. 

Ja varmasti olen osan itsestäni hävittänytkin. Tai ehkä en sentään hävittänyt, mutta kyllä tämä yhdeksän vuotta myöhemmin ylioppilasliikkeestä pois astuva Eero on koko lailla eri ihminen kuin se yhdeksän vuotta sitten tähän liikkeeseen sisään astunut silloinen tuleva äikänope.

Kaikki hyvät matkakertomukset tarvitsevat palkitsevia ystävyyksiä. Minulla on onneksi ollut niitä monta. Erityinen toveri matkallani on ollut rakas ystäväni Antti Heikkinen. Toinen meistä on varmaankin Don Quijote ja toinen Sancho Panza, mutta kumpikaan ei ole koskaan varma siitä, kumpi on kumpi. 

Ylioppilasliike on nykyään paljon parempi kuin silloin, kun aloitin. Se on yhdenvertaisempi, kansainvälisempi, monikasvoisempi liike kuin ennen. Se on vaikuttavampi, inklusiivisempi, itselleen rehellisempi liike. Ja se haluaa edelleen kehittyä kaikissa noissa asioissa. Kuten pitääkin. 

On ollut minulle henkilökohtaisesti suuri kunnia ja vilpitön ilo päästä toimimaan osana tätä historiallista jatkumoa, jota me sisäpiiriläiset y-liikkeeksikin kutsumme. Ehkäpä minustakin pieni jalanjälki siten ylioppilasliikkeen historiaan jää, mutta jätän sen jälkeeni tulevien arvioitavaksi. Minulla ei oikeastaan ole tarvetta tilinpäätökselle tai aikaansaamisteni arvioinnille. Tiedän jättäväni jälkeeni paljon hyvää, mutta myös paljon varaa tehdä paremmin. 

Matkani on vasta päässyt vauhtiin, vaikka se tämän liikkeen palveluksessa päättyykin. Jos minulla aiemmin oli matkallani välineenä hitaasti pienessäkin aallokossa kulkeva siipiratasalus, joka pyöri enimmäkseen ympyrää kolera-altaassa, on minulla nyt ylioppilasliikkeen ansiosta vähintään valtamerilaiva, jonka tehtävänä on löytää uusia maailmoja. Tämä laivan kapteeni lienee aina ollutkin jotain Cervantesin romaanihenkilöiden ja Jack Sparrow’n välimaastosta, mutta suhtautuu tilanteeseen nykyään aiempaa hyväksyvämmin.

Rakas ylioppilasliike. 

On ollut ilo palvella.  

 

 

Eero Manninen

pääsihteeri

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.