Mika Gissler & Tiina Ristikari: Laman lapset – voivatko vuonna 1987 syntyneet muita huonommin?

Vuonna 1987 syntyneet on eniten tutkittu koko maan kattava vuosiluokka Suomessa. Seuranta alkoi jo 1990-luvulla, jolloin seurattiin 60 000 lasta raskauden alusta kouluikään asti. Seuranta jatkui 2000-luvulla. Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimuksen 21-vuosiseurannassa havaittiin, että sukupolvelta toiselle periytyvät ongelmat ja huono-osaisuus ovat laaja ja monitahoinen yhteiskunnallinen ongelma. Vaikka suurella osalla nuorista menee hyvin, tarvitsee huomattava joukko lapsia ja nuoria tukea päästäkseen kiinni yhteiskuntaan.

Viime vuonna julkaistussa 25-vuosiseurantaraportissa kuvataan nuorten hyvinvointia ja pahoinvointia eri mittarein: erilaisten etuuksien ja palveluiden käyttöä, fyysistä terveyttä, mielenterveyttä, rikollisuutta, toimeentuloa, työllisyyttä, kuntoutusta ja työkyvyttömyyttä.

Suurin osa ikäluokan nuorista aikuisista voi edelleen hyvin ja heidän siirtymänsä aikuisuuteen sujuu ilman suuria ongelmia koulutuksen, terveyden, toimeentulon tai työllisyyden suhteen. Osalla nuorista aikuisista on kuitenkin runsaasti ongelmia siirtymävaiheessa. Joka seitsemäs ikäluokasta ei ole suorittanut peruskoulun jälkeen yhtään tutkintoa yhdeksän vuotta peruskoulun päättymisen jälkeen. Lähes kolmannes on joutunut turvautumaan jossakin vaiheessa toimeentulotukeen. Joka kolmas on myös saanut joko psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykenlääkkeitä.

Vanhempien matala koulutus ja toimeentulotuen tarve on yhteydessä lapsen riskiin jäädä vaille koulutusta ja lisää lapsen toimeentulotuen tarvetta. Vanhempien koulutustausta määrittää voimakkaasti kouluttautumista ja nuoren oma koulutustaso on yhteydessä lähestulkoon kaikkiin tutkimuksessa käsiteltyihin hyvinvoinnin osoittimiin: toimeentuloon, terveyteen ja työllisyyteen ja työkyvyttömyyteen.

Nuorten hyvinvoinnissa alueelliset erot ovat paikoitellen voimakkaita ja hyvinvoinnin osalta ongelmalliset tekijät paikantuivat useammin maaseudulle kuin kaupunkiin. Myös lapsuuden ja nuoruuden ajan monien muuttojen havaittiin olevan yhteydessä hyvinvointia vaarantaviin tekijöihin.

Vuonna 1987 syntyneet ovat laman lapsia – he aloittivat koulunsa 1990-luvun laman syövereissä. Mutta voidaanko taloussuhdanteita syyttää nuorten pahoinvoinnista? Vastaavanlaista vertailukohorttia ei ole ollut, joten tulosten yleistettävyys on kyseenalaistettu. Tätä korjaamaan on aloitettu vuonna 1997 syntyneiden lasten seuranta.

Alustavat tulokset osoittavat, että erikoissairaanhoidossa diagnostisoitujen mielenterveyden häiriöiden määrä kasvoi naisilla 60 prosenttia ja miehillä 50 prosenttia. Joissakin diagnoosiryhmissä kasvu oli tätäkin selvästi suurempaa.

Myös kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on enemmän vuonna 1997 syntyneissä kuin vuosikymmen aikaisemmin syntyneissä. Tämä herättääkin kysymyksen: onko lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntynyt, vai saavatko sosiaalihuollon palveluita tarvitsevat aiempaa helpommin palveluita? Sama koskee nuorten mielenterveyspalveluita, joiden määrää on tietoisesti kasvatettu. Näin ollen saattaakin olla, että ainoastaan palveluiden kattavuus on parantunut, ei hyvinvointiongelmien määrä.

Joillain hyvinvoinnin osa-alueilla kehitys on ollut myönteistä. Rekistereihin perustuva seuranta osoittaa, että rikoksista annettujen tuomioiden ja itsemurhien määrät ovat vähentyneet. Kyselytutkimukset kertovat että terveyskäyttäytyminen on parantunut. Hyvinvointia onkin mitattava monin eri indikaattorein, jotta elämän eri osa-alueet saadaan katettua.

Kuinka sitten parantaa lasten, nuorten ja nuorten aikuisten terveyttä? Lapsiperheisiin suunnatut sosiaaliset investoinnit ovat tärkeitä. Kodin lisäksi muiden kasvuympäristöjen, kuten laadukkaan päivähoidon, koulun ja harrastusten rooli on tärkeä varhaisen hyvinvoinnin tukemisessa. Varhaislapsuudessa rakennetaan nuoruuden ja aikuisuuden hyvinvointia. Erityisesti tärkeitä ovat elämän nivelvaihteet, kuten koulun päättyminen, opiskelemaan pääseminen, kotoa pois muuttaminen, työelämään siirtyminen ja perheen perustaminen. Näissä kohdissa julkisten varoin rahoitettavan turvaverkon ja palveluiden on tuettava erityisesti niitä, joilla muutos ei tapahdu jouhevasti.

Mika Gissler on tutkimusprofessori ja Tiina Ristikari erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa

3 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >