Lähes 80 prosenttia syntyvistä uusista työpaikoista edellyttää korkeakoulutasoista osaamista. Näin todetaan opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) asiakirjassa Jatkuvan oppimisen uudistus – Miten työikäisten osaaminen varmistetaan. Suomalaisten osaaminen on kansainvälisesti hyvällä tasolla, mutta osaamisen kehittäminen kasautuu voimakkaasti niille, joilla jo lähtökohtaisesti on hyvä työmarkkina-asema ja rakenteelliset mahdollisuudet menestykseen. Kouluttautuminen ei siis ole yhtä saavutettavaa kaikille.
Vastataksemme työn murroksen asettamiin monipuolistuviin osaamistarpeisiin ja vähentääksemme yhteiskunnallista eriarvoisuutta, tulee tavoitteena olla, että yhä useampi erilaisista taustoista tuleva voi kouluttautua mahdollisimman pitkälle. Tämän vuoksi OKM:ssä on ryhdytty työstämään korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelmaa. Suunnitelma tähtää siihen, että koulutus- ja osaamistaso nousee kaikilla koulutusasteilla, oppimiserot kaventuvat ja koulutuksellinen tasa-arvo lisääntyy. Hallitukselle on annettava tunnustusta siitä, että heillä on rohkeutta lähteä selvittämään ja parantamaan koulutuksen saavutettavuutta, sillä työsarkaa on paljon.
Kansallinen korkeakoulutuksen visio 2030 asettaa tavoitteeksi, että vähintään 50 prosenttia ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon. Tavoitteen saavuttaminen vaatii yhdessä jaettua näkemystä ja systemaattisia toimenpiteitä kaikilla koulutusasteilla aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin.
Korkeakoulutuksen saavutettavuus on monen asian summa, joista osa liittyy aiempaan koulutuspolkuun. Sukupuolittuneisiin koulutusalavalintoihin tulee puuttua jo varhaiskasvatuksesta alkaen esimerkiksi sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella. Perheiden sosioekonomisen taustan vaikutuksiin pitää kiinnittää huomiota läpi kaikkien koulutusasteiden.
Usein koulutuksen saavutettavuus tyssää juuri nivelvaiheisiin. Milloin ohjausta ei saa, ja milloin edellisen asteen heikompi opintomenestys nostaa seinän pystyyn korkeakoulun ovella. Siksi esimerkiksi jokaiselle oppijalle tulisi taata laadukas, yksilökohtainen opinto-ohjaus mitoittamalla opiskelijoiden määrää per opinto-ohjaaja. Koulutusasteiden nivelvaiheessa pitäisi päästä siirtymään korkea-asteelle toisen asteen opintomenestyksestä riippumatta.
Myös korkeakoulujen on mahdollista – ja niiden pitääkin – edistää koulutuksen saavutettavuutta. Esimerkiksi joustavia opiskelutapoja erilaisin toteutustavoin muun muassa pitkäaikaissairaille, äkillisesti sairastuville, oppimisvaikeuksia kokeville, perheellisille ja yksinhuoltajataustaisille opiskelijoille tulee mahdollistaa. Joustavista etäopinnoista olemmekin saaneet erinomaisia kokeiluja näin koronan aiheuttaman poikkeustilan aikana, ja tästä vaikeasta tilanteesta pystytään varmasti löytämään myös hyviä uusia toimintatapoja, jotka saattavat lisätä koulutuksen saavutettavuutta tulevaisuudessa.
On tärkeää, että ministeriön asettamassa työryhmässä pohditaan myös korkeakoulujen sisäisiä, paikallisia saavutettavuussuunnitelmia. Samalla tulee isossa kuvassa pitää huolta yhdestä suomalaisen koulutuksen tärkeimmistä kulmakivistä, korkeakoulutuksen maksuttomuudesta, joka on historiamme suurimpia koulutuksen saavutettavuutta edistäviä perusteita.
Yhtenä keskeisenä kysymyksenä saavutettavuussuunnitelmatyössä on aliedustettujen väestöryhmien osallisuus ja osaaminen. Vaikka suomalaista koulutusjärjestelmää pidetään tasa-arvon mallina, ei korkeakoulutus ole kaikille väestöryhmille tosiasiallisesti yhdenvertaista. Hyvänä käytäntönä saavutettavuuden parantamiseen voidaan pitää aliedustetuille ryhmille järjestettäviä erillishakuja, joita on ammattikorkeakoulupuolella tarjottu esimerkiksi romani- ja maahanmuuttajataustaisille hakijoille. On pohtimisen arvoista, tulisiko koulutusjärjestelmän sisältää aliedustetuille ryhmille kohdennettuja toimia, kuten räätälöitäviä koulutusmalleja, -menetelmiä ja tukea. On myös tärkeää tunnistaa ja tunnustaa syitä aliedustuksen taustalla.
Meidän pitää etsiä poikkialaisesti sekä esimerkiksi intersektionaalista feminismiä työkaluna hyödyntäen keinoja, joilla konkreettisesti edistetään jokaisen mahdollisuuksia päästä korkeakouluopintojen pariin. Koulutuksen saavutettavuus ei toteudu itsestään, vaan vaatii vahvoja proaktiivisia, mitattavia ja siten vaikuttavia toimenpiteitä. Valtakunnalliset suunnitelmat eivät tosiaan aina riitä, vaan tarvitaan myös paikallisiin tarpeisiin sopivia toimia.
Osaamisen ennakointi, koko maan kattava saavutettavuussuunnitelma sekä käytäntöön soveltuvat konkreettiset tavoitteet ja toimintatavat ovat selkeitä askeleita kohti koulutuksellista tasa-arvoa.
Paula Karhunen
Hallituksen jäsen
Touko Niinimäki
Sosiaalipolitiikan asiantuntija
