Elämme Suomessa, joka vanhenee vauhdilla. Sotien jälkeiset suuret ikäluokat, baby boomerit, siirtyvät eläkkeelle nauttien työeläkkeistä, julkisista palveluista ja muista eduista, jotka he ja heidän edeltäjänsä ovat hyvinvointivaltiota rakentaessaan suunnitelleet ja ottaneet käyttöön. Tuntuu, että vain taivas on ollut rajana etuuksien ja palveluiden kehittämisessä moninaisten sosiaalisten ja terveydellisten riskien varalle.
Tuntuu myös, että kovin kauaskantoisesti ei ole osattu katsoa kehitettäessä järjestelmää, joka perustuu suurten ikäluokkien korkeaan ansiotyöhön osallistumiseen ja työtuloista maksettaviin veroihin. Kysymys hyvinvointivaltiomme rahoittamisesta tulevaisuudessa ei ole uusi. Jo vuosikymmeniä on pohdittu, miten laaja julkinen järjestelmä voi lentää kuin mehiläinen, jolla on kovin pienet siivet. Selitystä on haettu luottamuksesta ja koheesiosta, mutta riittävä rahoituspohja lienee myös ollut antamassa ilmaa siipien alle.
Tähän mennessä kaikkinaiset yritykset uudelleen muotoilla hyvinvointivaltiomme ovat olleet enemmän tai vähemmän tuhoon tuomittuja. 1990-luvun laman aikaan hyvinvointijärjestelmistä höylättiin, leikattiin ja niistettiin pakon edessä oikein urakalla. Koko 2000-luvun on puhuttu sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta, mutta heikoin tuloksin. Siksi olemme nähtävästi taas tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ole. Meille kerrotaan, että on pakko tehdä suuria ratkaisuja, jotta voimme jättää jälkipolville paremman yhteiskunnan.
Voidaan kuitenkin kysyä, onko meillä jonkinlainen yhteinen visio paremmasta tulevaisuudesta. Mihin suuntaan haluamme kehittää hyvinvointivaltiotamme ja millaisiin aatteisiin ja ideologioihin perustuen? ”Pakko tehdä jotain” -keskustelunkin taustalta löytyy aina arvomaailma, johon nojataan valittaessa uudistuksen suuntaa.
Se, että kerromme tämän päivän nuorille, että vaihtoehtoja ei ole, osoittaa haluttomuuden käydä aitoa keskustelua tulevaisuudesta. Toisaalta, vaikka nuoria kuultaisiinkin, pystyvätkö he todella vaikuttamaan siihen, millaiseksi hyvinvointivaltiomme muotoutuu esimerkiksi sote-uudistuksen myötä? Nykyinen ikärakenne ei tässä mielessä suosi nuoria. Kansanedustajistamme 15 on syntynyt 1940-luvulla, 41 1950-luvulla ja 65 1960-luvulla. 1990-luvulla syntyneitä kansanedustajia on nykyisessä eduskunnassa vain 1.
Ikä tuo mukanaan kokemusta, mikä mahdollistaa asioiden tarkastelun erilaisista näkökulmista ja myös syvällisempää ymmärrystä siitä, miten nykyiset yhteiskunnalliset muutokset suhteutuvat menneeseen ja aiemmin historiassa tehtyihin uudistuksiin. 1950- ja 60-luvuilla syntyneillä on myös paljon omakohtaista kokemusta hyvinvointivaltiomme kultakaudesta ja 1990-luvun suunnanmuutoksesta.
Toisaalta ikä voi tuoda mukanaan sen, että tutulta ja turvalliselta polulta poikkeaminen on vaikeaa. Vaikka nykyinen hallitus kuinka väittäisi tekevänsä vuosisadan suurinta harppausta sosiaali- ja terveysturvan uudistamisessa, nuoren näkökulmasta uudistus voi näyttäytyä ennemminkin tarrautumiselta vanhoihin konservatiivisiin arvoihin. Uutta yhteiskuntaa ollaan luomassa vanhoin keinoin, eikä esimerkiksi perustulosta, kansalaisten markkinariippuvuudesta tai ylipäätään kansalaisuuden käsitteestä juurikaan keskustella.
Nyt jos joskus tulisi nuorilta itseltään kysyä, millaisessa yhteiskunnassa he haluavat elää tulevaisuudessa tai millaisen yhteiskunnan he haluavat jättää lapsilleen. Meidän vanhempien ikäluokkien pitäisi uskaltaa kysyä, millaisina he näkevät suunnitellut uudistukset ja hyvinvointivaltion uudelleen muotoilun. Ovatko he yhtä innoissaan, kuin uudistusten takana olevat poliittiset toimijat, vai näkevätkö he edessään ehkä hieman vähemmän ruusuisen tulevaisuuden?
Meillä on kasvamassa laaja joukko maailmankansalaisia, rohkeita ja älykkäitä nuoria, jotka tulevat perimään hyvässä ja pahassa kaikki vanhempien sukupolvien rakentamat yhteiskunnalliset instituutiot. Tulevien suurten uudistusten edessä tulisi löytää uudenlainen nöyryys nuorten edessä. Mitä jos tehtäisiinkin ensin uusi sukupolvisopimus ja sen jälkeen vasta mietitään ne muut uudistukset?
Minna Ylikännö
Kelan tutkimusryhmän johtava tutkija
