Kehitysyhteistyö on onnistunut vähentämään inhimillistä kärsimystä. Sen avulla on ehkäisty lapsiavioliittoja, vähennetty nälkää ja parannettu erityisen heikossa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan. Väitän, että kehitysyhteistyön vaikutus maailmaan on kaikista sen ongelmista huolimatta nettopositiivinen. Silti kehitysyhteistyökentän pitäisi voimakkaammin pyrkiä tekemään itsensä tarpeettomaksi.
Lapsena opin Nenäpäivän televisiolähetyksestä ja UNICEF-kävelyn opetusvideoista, että köyhien maiden lapset kaipaavat apuamme. Varttuessani aloin yhä paremmin ymmärtää, ettei globaali eriarvoisuus ole syntynyt sattumalta vaan juontaa juurensa kolonialismin pitkään historiaan. Nykyään ajattelen kehitysyhteistyön olevan alisuoriutuva yritys korvata sekä historiallista vääryyttä että nykypäivän riistoa.
Kehitysyhteistyön ongelma on, että se nojaa modernisaatioteoriaan, jonka mukaan kaikkien maiden on mahdollista käydä läpi samanlainen taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen polku kuin vanhoilla teollisuusmailla. Globaalin pohjoisen taloudellinen kehitys on kuitenkin pohjautunut globaalin etelän riistolle koko nykyisen maailmanjärjestelmän olemassaolon ajan. Nykypäivänä globaalista etelästä “vuotaa” vuosittain 10 biljoonan dollarin edestä työvoimaa ja resursseja globaaliin pohjoiseen. Kehitysyhteistyöllä pystytään korvaamaan tästä eriarvoisesta vaihdannasta vain kolmaskymmenesosa. (Hickel ym., 2022)
Kehitysyhteistyö on lähtökohdiltaan kolonialistista. Tänäkin päivänä se on tapa levittää globaalin pohjoisen arvoja, uskontoa ja ideologiaa globaaliin etelään. Monet alan toimijat ovat onneksi ryhtyneet konkreettisiin tekoihin työnsä dekolonisoinniksi. Projektin omistajuus on yhä useammin paikallisyhteisöllä ja työntekijätkin palkataan ensisijaisesti kohdemaasta. Työn sisäinen dekolonisointi ei kuitenkaan poista avunantajan ja avunsaajan välistä vallan epätasapainoa. Lisäksi kehitysyhteistyö pitää “kehitystä” itseisarvona ja vieläpä “länsimaista liberaalia demokratiaa” sen päämääränä jättäen tunnistamatta mahdollisuuden muille järjestäytymisen tavoille, jotka voisivat yhtälailla elleivät jopa paremmin edistää esimerkiksi tasa-arvon ihannetta.
Kehitysyhteistyön leikkaukset, joista Venla Lehtinen kirjoitti blogitekstissään “Ylioppilasliike globaalin solidaarisuuden puolesta” (SYL blogi, 20.8.2025), ovat vakava uhka apua vastaanottavien maiden ihmisille. Esimerkiksi Eswatinissa ja Lesothossa saavutetut huimat lukemat HIV:n diagnosoinnissa ja lääkinnässä uhkaavat valua hukkaan USAID:n alasajon seurauksena (Cohen, 2025). Kehitysyhteistyön toimiessa edes jonkinlaisena laastarina epäoikeudenmukaiselle järjestelmälle ongelmaa ei siis voida lähteä ratkaisemaan sen rahoituksesta leikkaamalla.
Kehitysyhteistyökentän tulisi täten vaatia selkeämmin ja voimakkaammin globaalia järjestelmätason muutosta. Ensimmäinen askel voisi olla velkaoikeudenmukaisuus eli velkojen anteeksianto ylivelkaannutetuille globaalin etelän maille. Dekolonisoidussa kansainvälisessä järjestelmässä kehitysyhteistyöstä tulisi toivottavasti lopulta tarpeetonta.
Veera Saarenheimo
KENKKU
Lähteet:
Cohen, J. (2025) Left behind. Science, Vol 389, Issue 6755. doi: 10.1126/science.z86u3ua.
Hickel, J., Dorninger, C., Wieland, H., & Suwandi, I. (2022). Imperialist
appropriation in the world economy: Drain from the global South through
unequal exchange, 1990–2015. Global Environmental Change, 73, 102467. https:
//doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2022.102467
