Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on kansalaisjärjestö, joka edustaa kaikkia Suomen ylioppilaskuntia ja sen myötä kaikkia Suomen yliopisto-opiskelijoita. Osana vuoden 2026 toimintasuunnitelmaansa SYL haluaa paneutua talouskurin ja korkeakoulupolitiikan suhteeseen julkaisemalla aihetta käsittelevän yleistajuisen artikkelikokoelman ja kutsuu asiantuntijoita ja tutkijoita kirjoittamaan teokseen.
Teoksen tarkoituksena on tarkastella koulutuspolitiikkaa talouskurin Suomessa. Talouskurin käsitteellä tarkoitetaan julkisten menojen, velan ja alijäämän hillitsemisen tai vähentämisen tavoittelua. Suomessa on viime aikoina toteutettu voimakasta talouskuripolitiikkaa, ja syksyllä 2025 sovittiin parlamentaarisesti myös linjaa entisestään sementoivasta velkajarrusta.
Korkeakoulupolitiikan tavoitteet Suomessa ovat jo pitkään olleet laajentamiseen pyrkiviä. Vuonna 2017 hyväksytyssä Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa 2030 linjattiin nuoren ikäluokan koulutusasteen nostosta 50 %:iin. Nyt tavoitetta ollaan päivittämässä, ja se on asettumassa vieläkin korkeammalle. Samaan aikaan halutaan pitää kiinni hyvistä oppimistuloksista ja laadukkaista toteutuksista.
Koulutus on yksi valtion suurimmista menoeristä. Siksi se on usein myös talouskuripolitiikan kohteena, kun valtion budjetista etsitään säästöjä. Samalla koulutus nähdään kuitenkin usein myös talouskasvun välineenä. Koulutustason nostolla tavoitellaan myös innovaatioita, korkeampaa työllisyyttä ja käännettä jo pitkään laahanneeseen kasvuun.
Talouskurin politiikka ja Suomen ääneenlausutut koulutuspoliittiset tavoitteet ovat siis näkyvässä ristiriidassa. Tähän ristiriitaan SYL haluaa artikkelikokoelmassaan paneutua. Etsimme yleistajuisia artikkeleja eri tieteenaloilta ja erilaisista teoreettisista viitekehyksistä.
Millaisia tekstejä haluamme?
SYL toivoo kirjoituksia, jotka käsittelevät aihetta eri näkökulmista ja eri tieteenaloilta. Artikkeleilta odotetaan selkeää ja huolellista kieltä sekä tutkimukseen pohjautuvaa lähestymistapaa. Kirjoittaja vastaa itse tekstinsä yksityiskohtien oikeellisuudesta. Koska teos on suunnattu laajalle lukijakunnalle, toivomme kirjoittajien käyttävän mahdollisimman ymmärrettävää ja yleistajuista ilmaisutapaa.
Mihin julkaisua käytetään?
SYLin tehtävänä on vaikuttaa opiskelijoita koskevaan päätöksentekoon. Artikkelikokoelma julkaistaan sekä verkossa että painettuna. Julkaisua käytetään aktiivisena välineenä SYLin vaikuttamis- ja tapaamistoiminnassa päättäjien ja sidosryhmien kanssa.
Tarkemmat ohjeet
Kirjoittaa voi yksin tai ryhmässä, ja kirjoituksista maksetaan 400 euron palkkio. Lopullisten tekstien pituus ilman lähdeviitteitä on noin 2500 sanaa. Artikkelit eivät käy läpi vertaisarviointia, vaan niistä antaa palautetta toimitusneuvosto, joka koostuu SYLin sekä ylioppilaskuntien asiantuntijoista ja hallituksen jäsenistä. Artikkeleiden edellytetään olevan asiantuntevia ja perustuvan tutkittuun tietoon.
Artikkeliehdotukset pyydetään lähettämään pdf- tai word-tiedostona sähköpostitse osoitteisiin heidi.rattya@syl.fi ja anna.oksanen@syl.fi. Ehdotuksen sopiva pituus on 3000 merkkiä ilman lähdeviitteitä.
Alustava aikataulu
- Artikkeliehdotukset viimeistään 5.4.
- Kirjoittajavalinnat viikolla 17
- Kirjoitusaikaa 3.8. saakka
- Kommentit artikkeleiden ensimmäisistä versioista 31.8.
- Lopulliset artikkelit valmiiksi 30.9.
- Teos julkaistaan marras–joulukuussa 2026
Lisätietoja antaa
Heidi Rättyä, koulutuspolitiikan asiantuntija
heidi.rattya@syl.fi, 041 515 2231