Yksi lukukausimaksujen kannattajien keskeisistä perusteluista on, että niiden avulla saadaan paikattua koulutusleikkausten aiheuttama rahoitusvaje ja sen aiheuttamat haasteet koulutuksen laadun kehittämisessä. Maksujen avulla koulutuksen laatu nousisi kuulemma automaattisesti, kun opiskelija maksavana asiakkaana vaatisi enemmän. Laatu toimisi maksujen kannattajien mukaan myös yliopistojen välisen kilpailun välineenä.
Ihan ensimmäisenä tässä mennään vikaan jo siinä, että oletetaan maksujen nostavan korkeakoulujen rahoitusta kokonaisuutena, eli että niillä ei olisi käänteistä vaikutusta julkisen rahoituksen määrään. Muissa kohdissa poliittisesti päätettävää rahoitusta pidetään epäluotettavana ja toisaalta vedotaan kansainvälisiin esimerkkeihin, mutta tässä ajatusketjussa Etla hylkää molemmat näistä. Kansainväliset merkit kun antavat ymmärtää, että vaihtoehtoisen rahahanan löydettyään päättäjät yleensä laskevat julkista rahoitusta samassa suhteessa. Iso-Britanniassa tämä pitää paikkansa varsinkin alkuvaiheen “maltillisten lukukausimaksujen” osalta, vaikka myöhemmin maksujen noustessa tähtitieteellisiin luokkiin valtion rahoituksen laskeminen yhtä paljon ei ollutkaan enää perusteltua.
Toisekseen, kukaan ei taaskaan kysynyt opiskelijoilta itseltään. Sen sijaan päätettiin olettaa, että muuttuessaan yhteisön jäsenestä maksavaksi asiakkaaksi opiskelija vaatii opetukseltaan korkeampaa laatua. Tokihan maksut aiheuttavat entistä suuremman paineen nopeaan valmistumiseen, jolloin ainakin joustavilta opintomahdollisuuksilta vaadittaisiin vielä nykyistä enemmän. Aikapaine ei kuitenkaan nykyisten merkkien mukaan ainakaan kannusta osallistumaan enempää opintojensa kehittämiseen, vaan kaikki aikaresurssi halutaan silloin suunnata itse opintoihin. Tälläkin hetkellä opiskelijat nimittäin kyllä vaativat laatua ja osallistuvat sen kehittämiseen. Kollegiaalisen kehitystyön sijaan ehdotus laittaisi yliopistot olemaan jatkuvasti varuillaan, etteivät opiskelijat haasta niitä oikeuteen laaduttomasta opetuksesta, kuten Ruotsissa tapahtui.
Toinen laadun indikaattori tutkijoiden mukaan on kysyntä: Opiskelija hakeutuu siihen koulutusohjelmaan, jossa tarjotaan laadukkainta opetusta. Tämä vaatisi kuitenkin sitä, että päätös olisi mahdollista tehdä äärimmäisen informoidusti ja se tehtäisiin pelkästään laadun perusteella. Todellisuudessa päätös jatko-opintopaikasta tehdään melko vähillä tiedoilla edes siitä, mitä alan opinnot käytännössä pitävät sisällään. Myös Iso-Britanniassa kysyntään vaikuttaa sisältöjä enemmän yliopiston maine, joka taas perustuu esimerkiksi sieltä valmistuneiden menestykseen työelämässä. Jotta kysyntä aidosti perustuisi odotusten toteutumiseen, pitäisi “asiakkaalla” olla mahdollisuus äänestää jaloillaan. Siitä kuitenkin tehdään Suomen hakujärjestelmässä kaiken aikaa vaikeampaa: Nyt alanvaihtajat menettävät saman tien ensikertalaisia suosimaan tarkoitetut lisäpisteet hakiessaan uutta paikkaa.
Vaikka maksuilla saataisiinkin kasvatettua rahoituksen kokonaismäärää, olisi rahoituslähteen muuttumisella muita vahvempia kannustinvaikutuksia kuin opetuksen laadun kehittäminen. Markkinalogiikan mukaan nimittäin parhaiten pärjää se tuottaja, joka pystyy kehittämään tuotteelleen kovimman kysynnän, mutta pitämään tuotantokustannukset mahdollisimman matalalla, jolloin tuotteen hintaa nostamalla voidaan maksimoida saatu voitto. Käytännössä siis yliopiston kannattaisi keskittyä kaikkein suosituimpiin aloihin ja tarjota koulutus mahdollisimman halvalla eli esimerkiksi vähentämällä lähiopetuksen määrää. Ministeriön määrittelemä rahoitusmalli heikkouksistaan huolimatta sen sijaan pyrkii alojen ja alueiden tasapainoon sekä ohjaa laadun kehittämiseen valvomalla esimerkiksi mahdollisuuksia saavuttaa vaadittu opiskelutahti ja työllistyä koulutusta vastaavasti.
Tästä kaikesta huomataan, että tutkijat eivät itse asiassa ole vaivautuneet määrittelemään, mitä koulutuksen laadulla tarkoitetaan. Omassa ajattelussani laadukas koulutus tarkoittaa sellaista, jossa oppimiseen tarjotaan yksilökohtaista tukea ja apua vanhemmilta tieteenharjoittajilta, ja josta saa hyvät eväät haluamalleen työuralle. Maksuja puolustavassa argumentoinnissa se taas vaikuttaa tarkoittavan lähinnä kokemusta korkeakoulun maineesta tai sitä, että kukaan ei sillä kertaa sattunut haastamaan oikeuteen väärin markkinoidusta tuotteesta.
Riina Lumme
SYL:n puheenjohtaja
