Opiskelijajärjestöt: Inflaatio syö, opiskelija ei

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen opiskelijakuntien liitto (SAMOK) ja poliittiset opiskelijajärjestöt vaativat puolueita, hallitusta ja sosiaaliturvakomiteaa kiinnittämään huomionsa opintotuen ongelmiin ja opiskelijoiden heikkenevään talouteen. Inflaatio syö opiskelijan toimeentuloa, opintolainan korot nousevat ja opintotuen vuosia kasautuneet ongelmat kärjistyvät.

Opiskelijan toimeentulo heikkenee nopeammin kuin vuosikymmeniin. Elinkustannusten nousu leikkaa opiskelijan kukkarosta ja korkojen nousu kasvattaa opintolainan hintaa jo opiskeluaikana. Opiskelijan taloudellinen tilanne on kaksinkertaisessa paineessa, eikä luvattu indeksikorotus riitä korjaamaan sitä.

Opintotuessa on jo ennestään paljon kasautunutta remonttivelkaa. Opintotuen ostovoima on heikentynyt vuoden 2017 jälkeen noin 100 eurolla eli 11 prosentilla ja samaan aikaan opintolainakanta on yli kaksinkertaistunut. Vuonna 1994 hyväksyttyä opintotukilakia on paikattu ja muokattu kymmenillä lakimuutoksilla, joiden jäljiltä järjestelmä on monimutkainen ja riittämätön turvaamaan vakaata toimeentuloa opiskelun ajaksi. Eduskunta on vuodesta 2014 lähtien vaatinut lausumissaan opintotuen kokonaisuudistusta, mikä kuitenkin on jo kolmessa hallituksessa sivuutettu.

Opiskelijajärjestöt katsovat yhdessä, että opintotukijärjestelmää on uudistettava nykyistä yksinkertaisemmaksi ja paremmin päätoimista opiskelua mahdollistavaksi elämäntilanteesta riippumatta. Opiskelijoiden on oltava mukana sosiaaliturvauudistuksessa ja nykyiseen opintotukeen syvään juurtuneet ongelmat on ratkaistava. Opiskelijoiden toimeentulo on nykysin monimutkainen, byrokraattinen ja epävarma kokonaisuus, joka aiheuttaa monille opiskelijoille täysin tarpeetonta stressiä.

Huoli heikosta ja riittämättömästä toimeentulosta vaikuttaa selvästi mielen hyvinvointiin. Mielenterveyskriisiä ei voi ratkaista ilman sen juurisyihin puuttumista. Myöskään kansallisesti asetettu tavoite 50 prosentin korkeakouluttamisesta jokaisesta ikäluokasta ei voi toteutua, ellei opintotukijärjestelmä mahdollista ja kannusta jokaista korkeakouluopintojen suorittamiseen taustasta ja lähtökohdista riippumatta.

Pandemian ja inflaation kynsistä on tällä vaalikaudella pelastettu jo yritykset, eläkeläiset ja Fortum. Opiskelijan toimeentulon perusta murenee, joten jahkailuun ei ole aikaa. Opiskelijoiden toimeentulo täytyy pelastaa.

 

Konstantin Kouzmitchev
Suomen ylioppilaskuntien liitto – SYL ry

Emmi Lainpelto
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry

Jami Haavisto & Peppi Seppälä
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

Selmi Holopainen
Vasemmisto-opiskelijat ry

Timo Keisala
Demariopiskelijat SONK ry

Arttu Laaksonen
Keskustaopiskelijat ry

Nea Nättinen
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry

Julia Ståhle
Svensk Ungdom, RKP-nuoret ry

 

Lisätietoja:

Konstantin Kouzmitchev
Hallituksen puheenjohtaja
044 906 5007
konstantin.kouzmitchev@syl.fi

 

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.