Pitkäjänteinen kehityspolitiikka ja kansainvälinen yhteistyö ovat ehto sille, että demokratiakasvatus ja ihmisoikeudet myös jatkossa pitävät puolensa globaalin vastuun kysymyksissä. Tämä ei ole itsestäänselvyys maailmassa, jossa demokratiakehitys on ottanut takapakkia viimeisen 20 vuoden ajan ja toisaalta kentällä, jossa sääntöperusteinen maailmanjärjestys on kriisissä.
Tässä vaiheessa 4 vuotta kestäneen Venäjän hyökkäyssodan lisäksi sääntöperusteisen taantuman kasvoiksi voidaan osoittaa Donald Trump. Tämä on kehitysyhteistyön kannalta merkittävää muun muassa siksi, että Similän (2026) mukaan Trumpin maailmassa järjestöt menettävät voimansa. Toisin sanoen kansainvälinen järjestelmä, joka kehyksellään pyrkii puutteineen ja hyveineen tukemaan rauhaa, turvallisuutta ja vakautta, ei palvele Trumpin halua lunastaa Grönlanti tai saada Nobel-palkinto mielivaltaisesti.
Kyse ei ole kuitenkaan vain Yhdysvaltojen johdon legitimiteetin horjumisesta, vaan laajamittaisemmasta yhteiskuntia läpileikkaavasta kehityskulusta. Tämä kulminoituu Gaza-suunnitelman yhteydessä implementoituun ”rauhanneuvostoon”, jonka peruskirja pohjautuu Trumpin henkilökohtaiseen yksinvaltaan ja valtioiden maksamiin miljardin dollarin pääsymaksuihin. Olennaista on, että vaikka sisältönä käytetäänkin kansainvälisen sopimuksen ja järjestön muotoa, oikeuttaa se Trumpin elinikäisen ja jopa perinnöllisen vallankäytön. Yhdysvallat ei täten olisi peruskirjan osapuoli, ellei senaatti niin päätä. (Scheinin 2026) Toinen olennainen huomio on se, että maininnat Gazasta ovat siirtyneet yleisluontoisemman ”rauhan” edistämiseen. Trump on väläytellyt ”rauhanneuvostosta” kilpailijaa YK:lle, mikä on noteerattu myös omia intressejään ajavien valtioedustajien repertuaarissa. Tätä ilmentävät enemmän tai vähemmän kaikki ”rauhanneuvostoon” ilmoittautuneet valtiot, kuten Subianton oligarkkista populismia puoltava Indonesia tai Orbánin euroskeptisyyttä ja kansallismielistä populismia liputtava Unkari. (Pikkarainen 2026)
Samanaikaisesti kehitysyhteistyöstä on leikattu Yhdysvaltojen johdolla summia, joihin ei jo lähtökohtaisesti ole globaalin etelän ja pohjoisen epätasapainoisessa vaa’assa varaa, kuten Lehtinen (2025) ja Saarenheimo (2025) ovat aiemmin SYL:n blogissa peräänkuuluttaneet. Nykyisen kaltainen toiminta ei tunnista globaalia vastuuta, joka kuitenkin koskettaa meitä kaikkia maan rajoista riippumattomasti. Se kattaa periaatteen, jossa päätöksiin tai toimintaan osallistumattomatkin altistuvat joko negatiivisille tai positiivisille ulkoisvaikutuksille, joita voidaan joko minimoida tai maksimoida kestävän kehityksen edistämiseksi.
Yritysvastuun ohella valtioiden rooli korostuu kansainvälisesti muodostettujen yhteistyörakenteiden kautta: esimerkiksi EU ja sen jäsenvaltiot yhdessä muodostavat maailman suurimman julkisen kehitysyhteistyön rahoittajan. (Kuisma et. al. 2021) Rahoittajienkin on kuitenkin kysyttävä itseltään, vastaako kehitysapu vaikuttavuudeltaan globaalin toimintaympäristön muutoksia. Tämä siksi, että kehityspolitiikan nykyiset painopisteet ovat kallellaan vahvistuvien demokratioiden olosuhteisiin tai siirtymään autoritäärisistä olosuhteista demokratiaan (Kehityspoliittinen toimikunta 2024). Ne eivät kuitenkaan sovellu sellaisinaan heikkenevän demokratian olosuhteissa painivien valtioiden tilanteisiin.
Liberaalien demokratioiden määrä oli korkeimmillaan (44) vuonna 2009, mutta tätä nykyä epädemokraattisissa valtioissa asuvien osuus on vuonna 2022 palannut vuoden 1986 tasolle. V-Dem instituutin mukaan noin 72 % maailman ihmisistä elää eriasteisissa autokratioissa eli poliittisissa järjestelmissä, joissa järjestetään muodolliset vaalit, mutta hallinto ei ole demokraattinen. (Kehityspoliittinen neuvottelukunta 2024) Tällaisia vaaliautokratioita ovat muun muassa Etiopia, Mosambik sekä Tunisia. Sananvapauden heikkeneminen on näkynyt esimerkiksi Mosambikissa käydyissä parlamenttivaaleissa, kun viranomaiset sulkivat internetyhteyden kaikilta mobiililaitteilta estääkseen hallinnon vastaisen informaation levikin (Tilli 2025).
Demokratian merkittävin heikkeneminen on tapahtunut erityisesti keskitulotason maissa, kuten Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa sekä Keski-Aasiassa. Autokraattisemmiksi on muuttumassa 42 valtiota, joissa asuu huomionarvoisesti 43 % maailman väestöstä. Tätä selittää muun muassa Intian suuri väkiluku. (Kehityspoliittinen toimikunta 2024) Samanaikaisesti vain 6.6 % maailman väestöstä elää täysiksi demokratioiksi määritellyissä valtioissa (Tilli 2025).
Päällekkäiset kriisit, kuten koronapandemia, ilmastonmuutos sekä kustannuskriisi ovat olleet omiaan vaikuttamaan erityisesti köyhimpien elinolosuhteisiin. Uskoa demokratiaan ovat toisaalta myös heikentäneet globaalin pohjoisen ylenkatsovat toimet liittyen siirtolaisuuden torjuntaan tai eriarvoisuuteen rokotekattavuudessa. Kehitysyhteistyön ei kuulu näissä raameissa olla kolonialistisen suhteiden jatkumo. Se saatetaan kuitenkin sisäistää sellaisena, jolloin itsemääräämisoikeus samaistetaan epädemokraattisten johtajien autoritäärisyyteen (Kehityspoliittinen toimikunta 2024). Huomionarvoista on, etteivät autoritääriset toimijat ole riippuvaisia kehitysapurahoituksesta, joka vannottaa ihmisoikeus- ja demokratiaperustaista päätöksentekoa. Erityisesti kauppa- ja turvallisuuspolitiikassa olisikin syytä yhdenmukaistaa tähän liittyviä demokratiatuen ristiriitoja.
Loppupeleissä on tärkeää palata perusasioiden äärelle: siihen, ettei demokratia ole kaupallistettu tuontituote, vaan sisäsyntyinen tarve, joka kumpuaa valtiosta ja sen kansalaisista itsestään. Sen lisäksi, että tietoa, resursseja ja toimivia käytäntöjä jaetaan globaalin pohjoisen äänellä, olisi yhtä tärkeää tunnistaa globaalin etelän demokratiainnovaatioita ja oppia niistä puolin ja toisin. Esimerkiksi Afrikassa on tunnistettu ”hybridejä” osallistavia prosesseja. Lisäksi Latinalaisessa Amerikassa käyttöönotettua osallistuvaa budjetointia on tavattu sittemmin myös Suomessa. (Kehityspoliittinen toimikunta 2024)
Ja sittenkin kun keinoja on, tulee kehitysyhteistyöhankkeiden huomioida työhön tarvittava pitkäjänteinen ote, erityisesti kun kyse on kulttuurisista asenteista ja käyttäytymismuutoksista, jotka liittyvät demokratian vahvistamisen sijaan sen heikkenemisen jarruttamiseen sekä arvokkaiden olemassa olevien toimintojen suojeluun. Tällöin demokratiatuki käsitetään kokonaisuutena, jossa demokraattiset instituutiot, oikeusvaltio sekä kansalaisyhteiskunta vaikuttavat dynaamisesti toisiinsa (Kehityspoliittinen toimikunta 2024). Demokratiatyölle antoisaa on kuitenkin se, ettei kansalaisyhteiskunta ole niinkään valtiollinen tai paikallinen tila, vaan ylikansallinen ja valtioiden rajoista riippumaton kannanotto.
Lähteet:
Kehityspoliittinen toimikunta. 2024:1. Demokratia vaatii vahvistamista kaikkialla. Saatavilla: https://www.kehityspoliittinentoimikunta.fi/wp-content/uploads/sites/27/2024/01/kpt_demokratia_vaatii_vahvistamista_kaikkialla.pdf
Kuisma, M., Liappis, H., Pentikäinen, M., Silvola, H. 2021. Globaali vastuu: Käsite ja indikaattorit Suomen kestävän kehityksen edistämiseksi. Opinio Juris. Saatavilla: Valtioneuvoston kanslian tilaama selvitys Suomen verrokkimaissa käytössä olevista ja kansainvälisissä järjestöissä kehitetyistä globaalin vastuun indikaattoreista
Pikkarainen, E. 2026. Grafiikat näyttävät, millainen Trumpin ”rauhanneuvostosta” on tulossa. Helsingin Sanomat. Saatavilla: https://www.hs.fi/maailma/art-2000011765855.html
Scheinin, M. 2026. Donald Trumpin rauhanneuvosto on suuruudenhullu rakennelma. Helsingin Sanomat. Saatavilla: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011763130.html
Similä, V. 2026. Maailma muuttui lopullisesti sunnuntaina kello 17.15. Helsingin Sanomat. Saatavilla: https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011759592.html
Tilli, R. 2025. Demokratian tila kahden vuosikymmenen taantumassa. Demo Finland. Saatavilla: https://demofinland.org/demokratian-tila-kahden-vuosikymmenen-taantumassa/
