Tiedote
Vapaa julkaistavaksi 20.11.2021
(På svenska nedan.)
(In English below.)
Suomen noin 130 000 yliopisto-opiskelijaa edustavan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous on valinnut hallituksen vuodelle 2022. Kokouksessa päätettiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja SYL:n taloudesta.
Puheenjohtajaksi valittiin 24-vuotias Konstantin Kouzmitchev, AYY.
Liittokokous valitsi puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuusi jäsentä:
Katariina Henttonen, LYY
Tuomas Karvonen, TREY
Elina Kuula, LYY
Suvituuli Lundmark, TYY
Tiina Pajukari, AYY
Jenna Rautionaho, TYY
“Tällä hallituskokoonpanolla on hyvä lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan SYL:n eduskuntavaalivaikuttamista ensi vuonna”, tuore puheenjohtaja Konstantin Kouzmitchev kertoo.
Liittokokous julkaisi kannanoton, jossa se vaatii panostuksia koulutukseen ja opiskelijoihin. “Korkeakoulutukseen ja opiskelijoihin panostaminen tukee suomalaista sivistysvaltiota. Jos tosiaan haluamme vielä joku päivä rehellisesti kutsua itseämme koulutuksen mallimaaksi, tulee politiikassa myös tehdä sen mukaisia arvovalintoja“, Kouzmitchev linjaa.
SYL:n liittokokous kokoontui Espoon Hotelli Korpilammella pe-la 19.-20. marraskuuta. Liittokokouskannanotto on kokonaisuudessaan luettavissa myös SYL:n verkkosivuilta: www.syl.fi/ajankohtaista.
Sosiaalisessa mediassa (instagram.com/syl_fin, twitter.com/SYL_FIN ja facebook.com/SYL.FIN) SYL:n liittokokouksesta on runsaasti päivityksiä aihetunnuksella #SYLliittari.
Lisätietoja:
pääsihteeri Sonja Raitamäki, p. 040 741 1251
SYL puheenjohtaja 2022 Konstantin Kouzmitchev p. 050 403 9529
SYL:n hallituksen jäsenet 2022:
Katariina Henttonen, p. 0440980082
Tuomas Karvonen, p. 0449769145
Elina Kuula, p. 0400379378
Suvituuli Lundmark, p. 0407562504
Tiina Pajukari, p. 0442595242
Jenna Rautionaho, p. 0404194191