Suomen noin 130 000 yliopisto-opiskelijaa edustavan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous on valinnut hallituksen vuodelle 2023. Kokouksessa päätettiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja SYL:n taloudesta.
Puheenjohtajaksi valittiin 24-vuotias Lotta Leinonen Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta.
Liittokokous valitsi puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuusi jäsentä:
Jenni Suutari (JYY)
Pauliina Ryökäs (ISYY)
Sonja Naalisvaara (HYY)
Roosa Grönberg (LTKY)
Antti Regelin (AYY)
Jenny Kasongo (Vasop)
”Meillä on todella innostava hallituskokoonpano, josta löytyy mahtavia persoonia ja monipuolista osaamista. Lähdemme suurella tarmolla puolustamaan opiskelijoiden etua ensi kevään eduskuntavaaleissa”, tuore puheenjohtaja Lotta Leinonen kertoo.
Liittokokous julkaisi kannanoton, jossa se vaatii sitoutumista ihmisoikeuksiin ja tukea sotaa ja vainoa pakeneville opiskelijoille.
”Kannamme ylioppilasliikkeessä huolta nousevista raja-aidoista ja kansainvälisten opiskelijoiden tilanteesta kriisien aikana. Vaikeasta maailmanpoliittisesta tilanteesta ja kiristyvästä asenneilmapiiristä huolimatta meidän on pysyttävä avoimina kansainvälisyyttä kohtaan ja parannettava Suomeen saapuvien ja täällä jo olevien ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa”, Leinonen linjaa.
SYL:n liittokokous kokoontui Espoon Hotelli Korpilammella pe–la 18.–19. marraskuuta. Liittokokouskannanotto on kokonaisuudessaan luettavissa myös SYL:n verkkosivuilta: www.syl.fi/ajankohtaista.
Sosiaalisessa mediassa (instagram.com/syl_fin, twitter.com/SYL_FIN ja facebook.com/SYL.FIN) SYL:n liittokokouksesta on runsaasti päivityksiä aihetunnuksella #SYLliittari.
Lisätietoja:
pääsihteeri Sonja Raitamäki, p. 040 741 1251
SYL puheenjohtaja 2023
Lotta Leinonen, p. 044 066 0384
SYL:n hallituksen jäsenet 2023:
Jenni Suutari, p. 040 938 6621
Pauliina Ryökäs, p. 050 522 5339
Sonja Naalisvaara, p. 050 496 5053
Roosa Grönberg, p. 040 01 71076
Antti Regelin, p. 040 543 6679
Jenny Kasongo, p. 045 117 2440