Kohtaan työssäni jatkuvasti Suomessa tutkinnon suorittaneita ulkomaalaisia, jotka haluaisivat työllistyä Suomessa. Yleisimmin he mainitsevat verkostojen puutteen ja kielitaidon suurimmiksi haasteiksi työllistymisessään. He kamppailevat aivan samojen ongelmien parissa kuin muualla tutkintonsa suorittaneet vastikään Suomeen muuttaneet työnhakijat.

Tässä blogissa haluan pohtia sitä, miten suomalaiset korkeakoulut voisivat vaikuttaa siihen, että kaikilla valmistuneilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet työllistyä taustasta riippumatta ja toisaalta siihen, että kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet hankkia korkeakoulutusta Suomessa. Yhdeksi avaintekijäksi näihin kysymyksiin vastatessa nousee kieli.

Suomen kielen osaaminen ei takaa ulkomaalaistaustaisille työllistymistä, sillä suomea äidinkielenään puhuvat vastavalmistuneet myös kamppailevat töiden saamisessa. Vaikka Suomessa voi työllistyä aloille joissa työkielenä on englanti eikä suomen kielen hallinta ole aina välttämättömyys työllistymisessä, ei tasa-arvoisesta kilpailuasetelmasta siltikään voida puhua. Korkeasti koulutetuista maahanmuuttajista 20 prosenttia työskentelee niin sanotuissa työntekijäammateissa esimerkiksi ravintoloissa, siivoojina tai postinkantajina. Vastaavasti kantasuomalaisten kohdalla luku on vain kolme prosenttia. Vaikka korkeakoulut eivät voi suoraan vaikuttaa esimerkiksi rekrytointisyrjintään yleisesti, mahdollisuuksien tasavertaistamiseksi ne voivat tehdä paljon.

Kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille tulisi tarjota toimivimpia mahdollisuuksia opiskella suomen kieltä ja kannustaa heitä siihen. Esimerkiksi jos työmäärä opintopisteisiin nähden on kohtuuton, voi suomen kielen opiskelu olla liian raskas taakka maisteriopintojen ohella. Myös oman ammattisanaston osaamista suomeksi olisi tarpeen opettaa ja näin linkittää kielenopiskelu suoraan omaan erityisosaamiseen. Meidän kaikkien pitäisi myös pyrkiä pois ”Suomea on niin vaikea oppia” -puheesta. Jos opiskelija kuulee heti opintojen alussa, ettei suomea voi oppia kahdessa vuodessa, hän tuskin laittaa täyttä energiaansa siihen.

Korkeakoulut voivat osaltaan vaikuttaa myös aiemmin mainitsemieni verkostojen muodostumisessa. Kieli on taas isossa asemassa siinä, otetaanko kaikki aidosti mukaan taustaan ja äidinkieleen katsomatta ja onko kaikilla tasavertaiset mahdollisuudet päästä luomaan niitä tärkeitä verkostoja jo opiskeluaikana. Korkeakouluissa olisi hyvä tarkastella kriittisesti sitä voidaanko oppilaitoksia sanoa aidosti kansainvälisiksi, jossa suomalaiset ja ulkomaiset tutkinto-opiskelijat ovat yhtä ja samaa yhteisöä vai kohdellaanko kv-opiskelijoita erillisenä joukkona, joille tarjotaan omaa englanninkielistä ohjelmaansa ja omaa englanninkielistä tiedotustaan?

Suomessa on myös paljon suomea toisena tai kolmantena kielenään puhuvia potentiaalisia korkeakouluopiskelijoita, jotka eivät halua tai pysty hakeutua englanninkielisiin koulutusohjelmiin, mutta suomen- tai ruotsinkielisetkin opinnot tuntuvat liian kaukaisilta. Loikkaus esimerkiksi kotoutumiskoulutuksessa saadun kielitaidon ja korkeakouluissa tarvittavan kielitaidon välillä voi olla suuri, eikä tarpeeksi korkean tason kielikursseja ole tarpeeksi tarjolla. Korkeakoulut voisivat esimerkiksi helpottaa tilannetta pääsykokeisiin ja korkeakouluopintoihin valmistavilla kursseilla ja tukemalla kielenoppimista opintojen aikana. Pääsykoetilannetta voitaisiin helpottaa antamalla lisäaikaa tai mahdollistamalla toisella kielellä vastaamisen pääsykoekysymyksiin. Ei voi olla niin että korkeakouluissa kaikista parhaat ja motivoituneimmat opiskelijat ovat vain ne suomea äidinkielenään puhuvat hakijat.

On korkeakoulujen vastuulla tarkastella kriittisesti sitä, ketkä pääsevät suomalaiseen korkeakouluun ja heijastaako se meidän yhteiskuntarakennettamme. Heitänkin haasteen korkeakouluille pohtia, tukevatko pääsykoekäytännöt aidon tasavertaisuuden toteutumista vai vahvistavatko ne vain jo olemassa olevia valtarakenteita.

Se yhä useamman työnantajan etsimä ”hyvä tyyppi” työhaastattelussa on alitajuisesti se, joka muistuttaa eniten meitä itseämme. Tämä tiedostamaton syrjintä on hyvä ottaa huomioon yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen soveltuvuuskokeissa ja haastatteluissa, kun vastaan tulee motivoitunut suomea toisena tai kolmantena kielenä puhuva hakija.

Saara Ruotsalainen

Töissä Suomessa -projektikoordinaattori

Moniheli ry