Eduskunnassa on viime viikolla käsitelty hallituksen esitystä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Esityksen pihvi on, että jatkossa korkeakoulut velvoitetaan velottamaan kansainvälisiltä EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta kustannukset kattava lukuvuosimaksu. Mallia on otettu muista pohjoismaista, kuten Ruotsista, jossa vastaavalla lainsäädännöllä on ollut ei-toivottuja vaikutuksia. (Ks. blogiteksti)

Lain uudistamisen dramaattisin seuraus liittyy korkeakoulujen apurahajärjestelmiin. Voimaantullessaan laki vie pohjan korkeakoulujen nykyisiltä apurahajärjestelmiltä, ja apurahat tulevat niukentumaan. Harmi vain, että parhaat hakijat usein valitsevat opiskelumaansa nimenomaan apurahajärjestelmän perusteella. Moni ilman apurahaa jäänyt ei ota vastaan tarjottua opiskelupaikkaa Suomesta.

Lakimuutosta valmistelleessa työryhmässä pohditaan nyt kansainvälisten opiskelijoiden maahantulon ja Suomeen jäämisen kannusteita. Rahaa on toistaiseksi löytynyt ainoastaan selvityksen teettämiseen, ei toimenpiteiden tekemiseen. Yksi ehdotuksista on ollut kansallinen apurahajärjestelmä, jolle ei ole rahoitusta. Tämä kaventaisi yliopistojen autonomiaa oman apurahajärjestelmän ylläpitämisessä ja heikentäisi Suomen apurahantarjontaa kokonaisuutena.

Suomi, muiden EU-maiden ohella, tarvitsee kipeästi kansainvälisiä osaajia. Sekä Suomen väestörakenne että vallitseva osaajapula huutavat ulkomaisia osaajia työllisten määrän kasvun nojatessa täysin maahanmuuttoon. Korkeakoulutuksessa ja tieteessä kansainvälisyys on itseisarvoista. Toimillaan hallitus kuitenkin heikentää korkeakoulujen edellytyksiä houkutella kansainvälisiä opiskelijoita. Samalla Migri on nostanut oleskelulupien toimeentulorajoja. Suomeen muuttavilla kansainvälisillä opiskelijoilla ei ole oikeutta opintolainaan tai sosiaaliturvaan.

Olemme tilanteessa, jossa uuden lain on määrä astua voimaan vuonna 2026, ja voimaantullessaan se romuttaa nykyisten apurahajärjestelmien logiikan. Jos riittävän kattavaa apurahajärjestelmää ei saada pystyyn ennen täyskatteellisuuden voimaantuloa, on vaarana, että kansainvälisten opiskelijoiden määrä romahtaa. Päättäjien olisikin syytä kiireen vilkkaa löytää rahoitus uudelle järjestelmälle. Sen voisi toteuttaa myös autonomiaa kunnioittaen osoittamalla rahoitus suoraan korkeakouluille.