Kuuluisat viimeiset sanat

Olen tämän vuosikymmenen viimeisen syksyn aikana pohtinut paljon sitä, mitä 2010-luku minulle antoi. Hyvin lyhyesti tiivistettynä se teki minusta minut, kasvatti sen ihmisen, joka olen tänään. Merkityksellistä osaa tästä kasvatustehtävästä hoiti ylioppilasliike, yhteisö, joka teki minusta vaikuttajan ja johtajan.

Pelkästään vuodestani Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana voisi kirjoittaa kirjan. On hämmästyttävää, miten viikossa ehtii tapahtua asioita kuukauden edestä ja silti niistä pysyy jokseenkin kärryillä. Tällä laskukaavalla vuosi 2019 kesti siis reippaat neljä vuotta. Kaiken sen kattavassa sanoittamisessa saattaa mennä tovi.

Tämä vuosi oli erikoinen, intensiivinen, avartava ja tärkeä. Se oli kokonaisvaltainen ja ainutlaatuinen. Se oli ehdottomasti haastavin vuosi, jonka olen elänyt ja enimmäkseen hyvällä tavalla. Monia virheitä, epäonnistumisia ja huolimattomuuksia. Väsymystä ja riittämättömyyttä. Lukemattomia oppimiskokemuksia, kohtaamisia ja oivalluksia. Paljon naurua, jonkin verran vääntöä, reippaasti ränttäämistä. Vuosi, jota en vaihtaisi mihinkään.

On valtavan hienoa kokea olevansa osa jotakin suurempaa kuin itse on. Tuntea tekevänsä jotain merkityksellistä, löytää inspiraatiota ihmisistä ympärillään. Oppia jatkuvasti, huomata selviävänsä yhä vaikeammista paikoista yhä sujuvammin. Tajuta jossain hetkessä olevansa huoneen osaavin henkilö käsiteltävän asian suhteen. Ymmärtää, että on löytänyt jotain, mikä kantaa koko loppuelämän.

Sellaisia kokemuksia vuosi ylioppilasliikkeen johdossa on minulle tuonut.

Jos voisin kertoa yhden asian nuoremmalle itselleni, sanoisin, että sinä riität. Siitä huolimatta, että koet, että kaiken pitäisi aina olla paremmin ja sinä voisit edelleen kehittyä yhdessä jos toisessakin asiassa. Siitä huolimatta, että tarve aina vain suurempien asioiden tavoitteluun ja palo vielä hiukan paremman maailman rakentamiseen vei sinut sinne missä olet nyt. Siitä huolimatta, että saappaat kasvoivat ja sinä niiden mukana. Siitä huolimatta sinä riitit aina.

Jos kertoisin toisen asian, sanoisin, että nauti matkasta. Katso ympärillesi, kuuntele tarkasti. Ajattele itse, mutta ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi. Hyppää vuoristorataan ja nosta kädet ilmaan, koska jotain näin siistiä pääset tekemään vain kerran. Katso silmiin, ota kädestä. Anna ihmisten tulla lähelle, anna ystävyyksien muuttaa elämäsi. Älä pelkää tuntea, koska se alun perin ajoi sinut tänne: intohimo paremman maailman luomiseen, rakkaus tätä kaikkea kohtaan.

Tämän päivän itselleni sanon, että olen ylpeä. Ylpeä siitä, mitä yhdessä tekemällä saatiin näinä vuosina aikaan. Ylpeä rohkeudesta, jolla puhuttiin suoraan, kokeiltiin uutta ja myönnettiin virheet, tehtiin seuraavalla kerralla paremmin. Ylpeä paikoista, joissa näyttiin ja pöydistä, joihin päästiin.

Olen ylpeä ihmisistä ympärilläni, siitä miten monen olen nähnyt kasvavan ja kehittyvän, saavuttavan tavoitteitaan. Olen ylpeä siitä, että tiedän monen näistä ihmisistä jäävän elämääni myös vuodenvaihteen jälkeen. Olen ylpeä siitä, kuka minusta tuli ja siitä, että hyväksyn tämän version olevan edelleen kesken – mutta kuitenkin tarpeeksi valmis ollakseen paras mahdollinen minä juuri nyt.

Aikakauden päättyminen tuo pintaan monia tunteita, mutta päällimmäinen niistä on kiitollisuus. Te kaikki tällä matkalla mukana olleet: kiitos kaikesta. Sain enemmän kuin koskaan osasin toivoa.

Kaikkea hyvää jatkossa just sulle. Ihanaa uutta vuosikymmentä!

 

Sanni Lehtinen

Hallituksen puheenjohtaja

5 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >