Miksi hallitusta kiitetään?

Puoliväliriihen jälkimainingeissa olen sosiaalisessa mediassa törmännyt useampaan kertaan pöyristymiseen siitä, että miten opiskelijajärjestöt kehtavat kiittää hallitusta tästä “irvokkaasta huoltajakusetuksesta”. Näissä kovasanaisissa päivityksissä viitataan SYL:n, SAMOKin ja Väestöliiton yhteisen huoltajakorotuskampanjan nimissä hallitukselle lähetettyyn kiitokseen 75 euron huoltajakorotuksen asettamisesta opintotukeen.

Huoltajakorotus on ollut aktiivisesti SYL:n toimeentuloedunvalvonnan agendalla keväästä 2015 alkaen, kun huoltajakorotus oli osa SYL:n ja SAMOKin koulutuslupaus-kampanjaa. Jo silloin opiskelijajärjestöissä nähtiin, että julkisen talouden tilanne ei mahdollista suurten lisäpanostusten vaatimista korkeakoulutukseen tai opiskelijoiden toimeentuloon. Koulutuslupauskampanjan päätavoite olikin leikkausten välttäminen ja huoltajakorotus oli tämän kampanjan ainoa osuus, jossa pyydettiin lisäpanostuksia opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle.

Hallitusohjelman julkitulon jälkeen SYL siirtyi vastustamaan opintotuen leikkauksia ja pyrki minimoimaan pienituloisille opiskelijoille leikkausten vuoksi tapahtuvat vahingot. Opintotukileikkausten kokonaissummaa saatiin laskettua muutamalla kymmenellä miljoonalla ja opiskelijat siirtyivät SYL:n ja ylioppilaskuntien tahdon mukaisesti yleisen asumistuen piiriin, mikä helpottaa erityisesti pienituloisten korkeiden vuokramenojen alueella asuvien opiskelijoiden toimeentulotilannetta.

Opintotukileikkaukset lyötiin lukkoon marraskuussa 2016 ja ne astuvat voimaan tulevana syksynä. Vuoden 2016 lopulla SYL ja ylioppilaskunnat pohtivat tavoitteitaan puolivälitarkasteluun ja totesivat, että perheellisten opiskelijoiden huoltajakorotuksen tavoitteleminen olisi johdonmukainen jatkumo tällä hallituskaudella tehdyn edunvalvonnan linjaan. Huoltajakorotuksen vaatiminen näyttäytyi myös tärkeämpänä kuin koskaan: perheelliset opiskelijat menettävät etuuttaan ensi syksystä alkaen enemmän kuin muut opiskelijaryhmät asumistuen ehtojen muuttumisen ja opintolainan valtiontakauksen korotusten myötä.

Me SYL:n toimistolla olemme yhteistyössä ylioppilaskuntien, SAMOKin ja Väestöliiton kanssa tehneet paljon työtä perheellisten opiskelijoiden toimeentulotilanteen parantamisen eteen. Kymmeniä tapaamisia, puheluita ja sähköposteja. Blogisarja ja siihen liittyvä viestinnällinen kampanja.

Kun SYL:n pitkäaikainen ja aktiivisesti lobattu tavoite toteutuu, on syytä kiittää päätöksen tekijöitä. Tämä ei tarkoita sitä, että SYL olisi unohtanut opintotukeen tehdyt leikkaukset, etteikö SYL tietäisi kuinka vaikeassa taloudellisessa perheelliset opiskelijat ovat tällä hetkellä ja tulevat olemaan ensi syksystä alkaen. Tämä ei tarkoita sitä, että SYL myisi linjapaperissa määritellyt tavoitteensa tai periaatteensa.

Miltä näyttäisikään edunvalvontajärjestö, joka ensin pyytää lisää rahaa etuusjärjestelmään ja sen saatuaan haukkuisi päätöksiä riittämättömiksi ja sen päälle nostaisi esiin jo tehdyt leikkaukset, joiden kanssa puolivältarkastelulla ei ole mitään tekemistä? SYL:n vaikuttavuuden kannalta on elintärkeää, että SYL järjestönä ja SYL:n luottamustoimijat henkilöinä näyttäytyvät luotettavina ja johdonmukaisina.

Ratkaiseeko huoltajakorotus perheellisten opiskelijoiden hankalan toimeentulotilanteen? Ei. Mutta vain hölmöläinen väittää, että 86 euron opintorahaleikkauksen sulamisella 11 euroksi ei olisi väliä. On myös hyvä huomata, että niillä vanhemmilla opiskelijoilla, joilla opintorahan suuruus on kuukausitasolla 300 euroa tulee huoltajakorotus aidosti korvaamaan koko opintorahan leikkauksen ja vähän päälle.

Hallituksen puolivälitarkastelun seurauksena opintotuessa on nyt uusi elementti. Elementti, jota SYL on opintotukeen toivonut jo hyvin pitkään. Nyt kun huoltajakorotuksen elementti on olemassa, on sen määrään helpompi vaikuttaa. Huoltajakorotus 75 euron suuruisenakin on asia, josta opiskelijaliike saa olla hyvin ylpeä.

Silja Silvasti

Sosiaalipolitiikan asiantuntija

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.