Miten asumistuki vastaisi paremmin nuorten moninaisia elämäntilanteita?

Opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin oli todella hyvä asia suurimmalle osalle opiskelijoista, sillä tuen määrä kasvoi kuvastamaan paremmin todellista vuokratasoa. Samalla asumisen tuesta tuli kuitenkin ruokakuntakohtainen. Ruokakunnassa kaikkien siinä asuvien yhteenlasketut tulot vaikuttavat ruokakunnan saaman asumistuen määrään. Mikäli asukkaiden tuloissa on suuri ero, on matalatuloisempi riippuvainen muiden tuloista. 

Tilannetta voi kuvata elatusvelvollisuutena. Laissa ei kuitenkaan aseteta ruokakunnan jäseniä vastuuseen toistensa elättämisestä – elatusvelvollisuus on olemassa vain avioliitossa. Ruokakunnan määritteleminen on haastavaa, mutta lähtökohtaisesti kaikki samassa asunnossa yhteisellä vuokrasopimuksella asuvat ihmiset kuuluvat samaan ruokakuntaan – elleivät hakijat toisin kykene todistamaan. Asumistukeen siirtymisessä hävisivätkin lähinnä ne pienituloiset opiskelijat, jotka asuvat parempituloisen ihmisen kanssa ja joiden tuki saattoi tämän vuoksi lakata kokonaan.

SYL tavoittelee yksilökohtaista asumisen tukijärjestelmää, joka olisi paitsi joustava, mutta mahdollistaisi myös kohtuulliset tulot opiskelijalle. Sosiaaliturvan ruokakuntakohtaisuus elatusvelvollisuuksineen on tuulahdus 1970-luvulta eikä sovellu enää 2020-luvulla elävien maailmankuvaan. 

Rinteen hallitusohjelmassakin todettiin asumistuen uudistamistarve yksilökohtaisempaan suuntaan. Lisäksi on linjattu, että opiskelijoiden asumistuen yhteisasumisen tulkinnan ongelmat ja niiden korjaustarpeet selvitetään tällä vaalikaudella. Asumistuen täysi yksilökohtaistaminen maksaa arvioista ja toteutustavoista riippuen noin 600 miljoonaa. Hallitusneuvotteluissa asumistuen uudistamiselle ei kuitenkaan ole varattu erityistä rahaa. 

On silti tärkeää jatkaa asumistuen kehittämistä. Tässä tekstissä pyrinkin hahmottelemaan erilaisia edullisempia keinoja, joilla asumistukea voitaisiin nykyjärjestelmän puitteissa uudistaa modernimpaan, oikeudenmukaisempaan ja yksilökohtaisempaan suuntaan. Uudistuksilla olisi merkittävä vaikutus opiskelijoiden taloudelliseen tilanteeseen ja asumiseen.

Voisiko ruokakunnan muodostumiselle asettaa “harkinta-ajan”?

Nykypäivän nuoret muuttavat usein ensimmäiseen yhteiseen asuntoon taloudellisten seikkojen vuoksi tai esimerkiksi siksi, ettei haluttuja yksiöitä ole saatavilla riittävästi. Osa voi myös muuttaa yhteen silkasta kokeilunhalusta. 

Ei ole mielestäni erityisen reilua, että vaikkapa halvemman vuokran perässä saman katon alle muuttaneita rangaistaankin yllättävällä elatusvelvollisuuden muodostumisella ja tukien leikkaamisella. Tällöin yhteenmuutto halvemman vuokran perässä onkin yllättäen taloudellisesti typerä ratkaisu. Arkijärjen vastaisesti on kannattavampaa maksaa kahdesta erillisestä asunnosta, vaikka oikeasti vain niistä toisessa asuttaisiin.

Suomen laki ei tunne ajatusta siitä, että avopuolisoilla olisi elatusvelvollisuus toisiinsa. Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta toteaa, että vasta, kun avoliitto on kestänyt viisi vuotta tai kun parilla on yhteisiä lapsia, on suhteessa syntynyt oikeus yhteiseen omaisuuteen. Käytännössä siis todetaan, että vasta viiden vuoden jälkeen suhde on tarpeeksi “vakiintunut” elatusvelvollisuuden soveltamiseen. 

Voitaisiinko siis myös yleisen asumistuen elatusvelvollisuuden muodostumisessa käyttää jotain vastaavanlaista “harkinta-aikaa”? Olisi tärkeää, että vasta kun suhde on aidosti vakiintunut, muodostuisi sille myös taloudellisia velvoitteita. Nähdäkseni tämä kuvastaisi nuorten elämää ja todellisuutta huomattavasti paremmin. 

Tällaisen muutoksen vaikutuksia asumiskäyttäytymiseen tai valtiontalouteen ei ole toistaiseksi arvioitu, mutta ajatus on mielestäni ehdottomasti jatkoselvitysten arvoinen.

Ruokakunnan tuloraja on liian pieni kahdelle aikuiselle

Mikäli samassa asunnossa olevat ihmiset tulkitaan samaan ruokakuntaan, lasketaan heidän tulonsa yhteen. Tuki pienenee yhteenlaskettujen tulojen tulorajan mukaan, kunnes tulojen noustessa tarpeeksi korkeiksi, tuki lakkautetaan kokonaan. 

Kahden ihmisen ruokakunnassa tuki leikkaantuu jo silloin, kun ruokakunnan yhteenlaskettu tulo on yli 940 euroa kuukaudessa. Tämä raja on erityisesti kalliilla pääkaupunkiseudulla todella alhainen. Onko kohtuullista, että toisen asuinkumppaneista käydessä osa-aikatöissä vähentää jo tämä pieni palkkatulo toisen, pelkän opintotuen varassa elävän ihmisen asumisen tukea? 

Yleisen asumistuen tulorajoja olisikin nähdäkseni syytä korottaa ja aivan erityisesti tulee tarkastella kahden aikuisen ruokakunnan tulorajoja. Nykyisellään ne jättävät esimerkiksi työssäkäyvän ja opiskelijan taloudessa sen pienituloisemman ihmisen helposti todella vaikeaan asemaan. Asumisen tukeen ei kumppanin tulojen vuoksi ole oikeutta, mutta toisaalta kumppanilla ei myöskään ole mitään juridista velvoitetta elättää pienituloisempaa osapuolta. Tämä myös asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan suhteessa ja mahdollistaa taloudellisen vallankäytön. 

Voisiko tilannetta helpottaa hallinnollisesti?

Eräs ongelma ruokakuntakohtaisuudessa on se, että kämppiksiksi muuttavien ihmisten on hyvin vaikeaa arvioida ennen muuttoa, tullaanko heidät laskemaan samaan ruokakuntaan vaiko ei. Tällä voi olla todella iso taloudellinen merkitys suuntaan tai toiseen. 

Kelan käsittelijän ohjeissa luetellaan kyllä paljon erilaisia kriteereitä joiden perusteella voidaan punnita sitä, ovatko henkilöt samaa ruokakuntaa vaiko eivät, mutta lopulta kuitenkin jätetään paljon yksittäisen virkailijan “yleisen elämänkokemuksen” kautta tekemän harkinnan varaan. “Yleinen elämänkokemus” on liian sattumanvarainen kriteeri eikä takaa hakijoiden yhdenvertaista kohtelua. Ennakointi onkin tuen hakijalle vaikeaa ja etukäteen väärin arvioitu tilanne voi aiheuttaa tuen lakkauttamisen kokonaan. Muuttaminen on kallista eikä monella olisi varaa tehdä virhearviointeja. Kysynkin, olisiko mahdollista kehittää jonkinlainen käytäntö, jossa ihminen voisi ennen muuttoa saada ennakkoon arvion siitä, miten Kela tulee asiaa tulkitsemaan? Tukien kriteerien tulee joka tapauksessa olla niin yksiselitteisiä ja johdonmukaisia että yksilö voi olla varma siitä, miten hänen tilanteensa tullaan tulkitsemaan.

Nykykäytännön mukaan yhteisellä vuokrasopimuksella samassa asunnossa asuvat ovat automaattisesti samaa ruokakuntaa. Tämän aiheuttaa myös mahdollinen yhteisvastuulauseke vuokralaisten erillisissä vuokrasopimuksissa. Monet vuokranantajat ovat taloudellisista syistä haluttomia tekemään erillisiä sopimuksia samaan asuntoon muuttaville henkilöille. 

2020-luvulla olisi jo aika uudistaa asumistuen kriteereitä vastaamaan todellisuutta paremmin niin, ettei yhteinen vuokrasopimus tarkoittaisi aina automaattisesti yhteistä ruokakuntaa. 

Lopuksi 

Edellä mainituilla keinoilla asumistukea voitaisiin modernisoida ja kehittää yksilökohtaisempaan suuntaan. Tekstissä esitetyille ideoille ei toistaiseksi ole tehty laajempia vaikutusarvioita, mutta näitä vaihtoehtoja tulee kuitenkin tarkastella osana asumistuen uudistamista. 

Asumistuen uudistamisessa on tärkeää, ettei opiskelijoille lähdetä tekemään erillisratkaisuja: ruokakuntakohtaisuuden ongelmat koskevat kaikkia yleisen asumistuen piirissä olevia. Ongelmia kannattaa ratkoa samaan aikaan kaikille, eikä asumistukea kannata eriyttää eri ihmisryhmille. 

Tuen tulisi kannustaa yhteiselämiseen eikä vaikeuttaa sitä. Yhteiselämisen tukeminen on yhteiskunnalle edullista ja halutut yksiöt jäisivät niille, jotka suosivat nimenomaan yksinasumista. Asumistuen tulisi vastata sen saajien tarpeisiin. 

 

Titta Hiltunen

1 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >