Nuori, ansaitset parempaa sukupolvipolitiikkaa!

Julkisessa keskustelussamme on omituinen ristiriita siinä, miten nuorista sukupolvista puhutaan. Yhtäältä nuorten sukupolvien harteille uskotaan koko suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus: meidän tulisi osana yhä pienentyvää työikäisten joukkoa pitää yllä hyvinvointivaltion rattaita ja upeilla innovaatioillamme ratkaista yhteiskuntamme haasteita robotisaatiosta ilmastonmuutokseen.

Mutta jos uutisia on uskominen, niin me emme tee hirveän hyvää työtä. Harva se viikko saa lukea siitä, miten nuoret eivät opiskele oikeita aloja, valmistu ajoissa, ole kiinnostuneita työelämästä, eivät hanki tarpeeksi lapsia ja syrjäytyvät tietokoneella pimeässä huoneessa pelaaviksi erakoiksi. Näihin ristiriitaisiin toiveisiin ja vaatimuksiin tarttui ansiokkaasti muun muassa Tuija Siltamäki taannoisessa kolumnissaan Ylen sivuilla.

Nuoria myös usein syyllistetään siitä, että heidän toiveensa ja tarpeensa eivät näy poliittisessa päätöksenteossa. Jokaisten vaalien jälkeen kauhistellaan nuorten äänestysaktiivisuuden puutetta ja kerran vuodessa uutisoidaan siitä, miten nuoret eivät osallistu puoluepolitiikkaan. Kun nuorten yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta uutisoidaan, siihen viitataan monesti vähättelevästi “nettiaktivismina” ja yliherkkänä kaikesta loukkaantumisena.

 

Miksi nuoret eivät saa ääntään kuuluviin

Suomalaiset nuoret ovat yhteiskunnallisessa tietämyksessä maailman kärkikastia, joten kyse ei ole siitä, että me tietäisimme liian vähän politiikasta. Nuoret ovat osallistuneet aktiivisesti kampanjoihin, joissa ollaan ajettu niin tasa-arvoista avioliittolakia kuin maksutonta toisen asteen koulutusta. Nuoret myös tekevät entistä enemmän vapaaehtoistyötä.

Sen sijaan nuorten usko nykyiseen poliittiseen järjestelmään ja sen tuloksiin on järkkynyt.

Voiko siitä toisaalta syyttää meitä? En voi esimerkiksi olla ajattelematta sitä, miten kasvaminen ja kehittyminen aikuiseksi pitkän talouskriisin myllerryksessä on vaikuttanut omaan sukupolveeni. Se on tehnyt sitä tavoilla, joita emme todennäköisesti edes tiedosta.

Minä ja ikätoverini olemme nyt 24-vuotiaita. Olemme rakentaneet minäkuvaamme ja tulevaisuuden haaveitamme taloudellisesti epävarmassa ajassa. Tämä ei ole täysin tavatonta, mutta poikkeuksellisen tilanteesta tekee sen, että ensimmäistä kertaa nuorten tulokehitys on jäämässä matalammaksi kuin vanhempiensa. Tämä kaikki ajassa, jossa keskeisten yhteiskunnallisten vaikuttajien pääviesti on ollut, että “tänään menee huonosti ja vielä huomennakin menee muuten huonosti”. Minkälaisen jäljen se jättää? Lisätään tähän joukkoon vielä puheet työn murroksesta, sirpaloitumisesta ja levittäytymisestä kaikille elämän osa-alueille, niin soppa on valmis. Kun epävarmuus kasvaa ja jos sitä erityisesti lietsotaan, kääntyy huoli yhteiskunnallisesta tilanteesta omaan jaksamiseen ja pärjäämiseen.

Kaikki tämä epävarmuus näkyy jo nuorten arvomaailmassa asti. Siksi usko siihen, että oma ääni kuuluisi poliittisessa päätöksenteossa, on heikko. Tämä huoli on osaltaan aiheellinen. Suomessa on nyt enemmän yli 65-vuotiaita kuin alle 35-vuotiaita äänestäjiä ja tämä näkyy.  Esimerkiksi eduskunnassa on yksi 90-luvulla syntynyt kansanedustaja, kun 40-luvulla syntyneitä on puolestaan viisitoista kappaletta. Yhteiskunnassamme valta kasaantuu vanhemmille sukupolville niin päätöksiä tekevissä elimissä kuin puolueiden sisällä.

Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden teema nouseekin julkiseen keskusteluun lähinnä, kun poliitikot perustelevat säästötoimiaan sillä, että tuleville sukupolville ei saa jättää julkista velkaa. Kaikista irvokkainta tässä on se, että valtion taloutta tasapainotetaan ottamalla tismalleen niistä nuorten sukupolvien taskuista tässä ja nyt. On heikennetty nuorten työehtoja, leikattu opiskelijoiden sosiaaliturvasta ja kasvatettu entisestään ennätyskorkeaa yksityistä velkaa. Lisäksi on jätetty eläkevelkaa, osaamisvelkaa sekä ympäristövelkaa.

Kenellä on harteita kantaa tätä kaikkea yhä enemmän itse, jos vaihtoehtomme on yhä useammin se, että meistä ei siihen kollektiivisesti yhteiskuntana ole?

Miten tehdä oikeudenmukaisempaa sukupolvipolitiikkaa?

Ensinnäkin on tärkeää laajentaa tapaa, jolla puhumme sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja alkaa arvioida systemaattisesti poliittisten päätösten vaikutuksia eri sukupolviin. Meidän täytyy lopettaa nuorten alaspainaminen mediassa ja tukea niitä keinoja, joilla nuoret saadaan osallistumaan yhteiseen päätöksentekoon. Meidän tulee yhteiskuntana nähdä nuoriin sukupolviin panostaminen hyvänä tulevaisuuspolitiikkana ja investointina huomiseen. Me tarvitsemme politiikkaa, joka sanoo STOP pelottelulle sekä epävarmuuden lietsonnalle ja joka sanoo VOI KYLLÄ turvallisuuden tunteen ja ihmisten kapasiteetin vahvistamiselle lujasti, mutta pehmein keinoin.

Nuoret ansaitsevat parempaa! On tullut aika keskustella sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Tulevina viikkoina SYL:n blogissa ja sosiaalisen median kanavilla on luvassa ajatuksia liittyen muun muassa eläkkeisiin, koulutukseen, ilmastonmuutokseen, työn murrokseen sekä sosiaaliturvan kokonaisuudistukseen sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Toisin sanoen: nyt on mitä mainioin aika laittaa SYL:n somet tarkkaan seurantaan ja osallistua keskusteluun hashtagilla #sukupolvipolitiikka. Heinäkuussa SuomiAreenassa julkaistaan SYL:n eduskuntavaaliteemat, jotka kokoavat ylioppilasliikkeen ratkaisuja oikeudenmukaisempaan sukupolvipolitiikkaan.

 

Miika Tiainen,

SYL:n puheenjohtaja

7 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >