Opiskelijavaikuttajan parasta aikaa

Enää hetki, ennen kuin astelemme Lahden FellmanniCampuksen auditorioon päättämään ylioppilasliikkeen ensi vuoden suunnasta. Enää hetki, ennen kuin tiedämme, ketkä tämän liiton 2020-luvulle vievät.

Liittokokous on paikka muuttaa maailmaa. Sillä asenteella ensimmäiseen Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokoukseeni lähdin syksyllä 2017. Se oli voimaannuttavaa: hyviä asioita ei tavoiteltukaan vain omassa ylioppilaskunnassani, vaan ympäri Suomen. Suuressa salissa istui noin kolmesataa vaikuttajaa, joilla oli visio opiskelijan paremmasta huomisesta sekä valmiuksia ja paloa tehdä konkreettisia tekoja sen eteen.

Kaksi vuotta myöhemmin ajattelen edelleen, että liittokokous on väylä maailman parantamiseen. Se ohjaa hyvin vaikutusvaltaisen järjestön toimintaa, päättää resurssien kohdentamisesta, valitsee toimijat käyttämään ylioppilasliikkeen ääntä seuraavan vuoden ajan. Siksi siihen kannattaa panostaa. 

Mitä valmistautuneempana saavut paikalle, sitä paremmin voit vaikuttaa. Lue siis liittokokousmateriaalit tarkasti, tutustu ehdokkaisiin etukäteen. Keskity isoon kuvaan ja laajempaan ajatteluun, mieti mikä on todella olennaista. Yleisenä vinkkinä voin kertoa, että usein se ei ole pilkun paikka virkkeessä, vaan painopiste toimintasuunnitelmassa tai kanta linjapaperissa.

Toivon liittokokoukselta avointa, mutta kunnioittavaa keskustelua. Liittokokouksen on oltava turvallinen tila aivan jokaiselle. Minkäänlaista häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua tai kielenkäyttöä ei hyväksytä. Pidetään yhdessä huoli siitä, että kaikilla on liittokokouksessa hyvä olla. Jos ja kun haluamme nähdä muutoksen yhteiskunnassa myös tämän asian osalta, on meidän aloitettava omasta toiminnastamme. Lukemalla liittokokouksen turvallisemman tilan periaatteet ja toimimalla niiden mukaan pääset jo pitkälle.

Tänäkin vuonna liiton luottamustoimiin on valtavan hyviä ehdokkaita, ja ehdollehan voi vielä asettua liittokokouksen kyseiseen asiakohtaan asti. He ovat rohkeita laittaessaan itsensä likoon tavoitellessaan unelmaansa. Annetaan heille se tuki ja arvostus, minkä he ansaitsevat ja varmistetaan, että ehdolla oleminen on miellyttävä kokemus vaalin lopputuloksesta riippumatta. SYL saa ehdokasjoukosta varmasti loistavan hallituksen aloittamaan seuraavaa vuosikymmentä.

Liittokokous on parhaimmillaan paikka, josta jokainen voi saada vaikuttamisen kokemuksia, löytää intoa poliittisista puheenvuoroista ja inspiroitua kanssaosallistujista. Tuntea, että yhdessä olemme voimakkaampia kuin yksin, vaikka emme olisikaan kaikesta samaa mieltä. 

Onhan niin, että liittari on ihmisen parasta aikaa ja hauskanpito ilman kokoustekniikkaa teeskentelyä.

Nähdään Lahdessa!

 

Sanni Lehtinen

Hallituksen puheenjohtaja

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.