Politiikan superkesä

Vaikka opiskelijat ovat siirtyneet normaalista lukuvuoden arjesta kesätöihin, -opintoihin tai jopa hyvin ansaitulle lomalle, jatkuu politiikan rattaiden pyöriminen omalla tahdillaan. Normaalista poiketen kesästä 2017 näyttäisi olevan tulossa oikea politiikan superkesä, minkä aikana valmistellaan ja tehdään Suomen tulevaisuuden kannalta monia kauaskantoisia päätöksiä. Olen listannut alle asioita, joita itse ajattelin kesän aikana seurata:

Perussuomalaisten puheenjohtajavaali

Tulevana viikonloppuna Jyväskylässä järjestettävä perussuomalaisten puoluekokous tulee olemaan MIE-LE-TÖN. Paikalle on tulossa yli 2000 äänioikeutettua äänestämään puolueelle uutta puheenjohtajaa Timo Soinin yli 20 vuotta kestäneen valtakauden päätteeksi. Muista puolueista poiketen jokaisella perussuomalaisten jäsenellä on äänioikeus puoluekokouksessa. Kokoukseen on ollut ennakkoilmoittautuminen, mutta kokoukseen saa osallistua myös ilmoittautumalla paikan päällä. Tämän vuoksi on kohtalaisen vaikea ennustaa, kuinka paljon jäseniä tulee paikalle ja mitä he tulevat äänestämään.

Erilaisissa mielipidemittauksissa puheenjohtajaehdokkaista ehdoton suosikki on europarlamentaarikko Jussi Halla-aho. Näihin mittauksiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella: on hyvä tarkistaa onko kysely tehty puolueen jäsenille, vai vaan puoluetta äänestäneelle, onko se valtakunnallisesti kattava ja onko eri ikäryhmät huomioitu. Voi siis olla, että kilpa Halla-ahon ja kulttuuri- ja eurooppaministeri Sampo Terhon välillä on ennakoitua tiukempi.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja tulee olemaan Sipilän hallitukselle koetinkivi. Kokoomuslaisten keskuudessa leviää vahva näkemys siitä, että kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomitun Halla-ahon kanssa ei voida jäädä samaan hallitukseen eikä kampanjan aikana alati kovempiin Eurooppa-puheisiin ryhtynyt Terhokaan näyttäydy muille hallituspuolueille unelmien puheenjohtajana. Vaikka hallituksen 2. puolueen puheenjohtajan vaihtuminen ei “minihallitusneuvotteluita” perustuslain näkökulmasta vaadikkaan, voi olla, että perussuomalaisten uusi puheenjohtaja – kuka se sitten onkin – tulee hallitusohjelman avaamista vaatimaan.

Jos Halla-aho valitaan, tullaan etenkin kokoomuksessa punnitsemaan koheesioltaan heikon hallituksen selviytymisedellytyksiä tarkoin: mitäpä sitä kahta vuotta hallituksessa istumaan uudistusmieleltään parhaimmillaankin vain maltillisten ja pahimmillaan rasististen puolueiden kanssa edistäen sote-sopua, jonka kaupanpäällisenä tulee kokoomuslaisille hankala maakuntauudistus? Gallup-johtajalle uudet vaalit saattavat tuntua järkevältä pakotieltä alati toimintakyvyltään heikkenevästä hallituksesta pääministeripuolueen asemaan.

Vihreiden puheenjohtajavaali

Ylen kesäkuun puoluekannatusmittaus näyttää Vihreille historiallisen suurta, yli 15% kannatusta. Puolue on ollut koko oppositiokautensa kohtalaisessa nosteessa ja on hyvin todennäköistä, että kesäkuun puolenvälin puoluekokouksessa valitaan puoluejohtoon seuraavan hallituksen ministereitä. Siinä missä perussuomalaisten kenttäväki hakee selvästikin muutosta puolueen virttyneeseen toimintaan ja imagoon, ollaan vihreissä puolueen tilaan kohtalaisen tyytyväisiä ja puheenjohtajaehdokkaiden joukosta pyritään löytämään luonnollista jatkumoa paikkansa jättävälle Ville Niinistölle. Politiikan penkkiurheilijoiden odottelemaa repeämää oikeisto-vasemmisto tai kaupunki-maakunta -akseleilla ei ole ehdokkaiden välillä juurikaan näkynyt ja eroja on saatu hakea pienemmistä asioista.

Vihreät ovat profiloituneet viimeisten vuosien aikana hyvin vahvasti koulutuspuolueeksi ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tulevat koulutuskysymykset nousemaan korkealle vihreiden agendalla myös tulevissa maakuntavaaleissa. Vihreät rakentavat opiskelijoiden keskuudessa valtavaa hypeä, mutta nähtäväksi jää onko puolueella loppuviimein lihaksia lunastaa paikkansa vahvana sivistyspuolueena. Vaatimukset siitä, että koulutuksesta ei leikata ja koulutukseen on saatava lisäpanostuksia ovat toki balsamia niin opiskelijoiden kuin korkeakouluyhteisöjen haavoille, mutta tosiasia on, että tämä ei riitä. Kaikissa puolueissa tuntuu olevan jonkinlainen ymmärrys siitä, että koulutusjärjestelmää tulisi uudistaa vastaamaan nykypäivän oppimisen ja työelämän tarpeita. Konkreettisia ehdotuksia tämän järjestelmän uudistamiseksi kuitenkin kuullaan vain harvoin. Koulutuspoliittinen visiottomuus vaivaa puolueista jokaista, mutta kaiken tämän ponnekkaan koulutuspuheen jälkeen vihreiden shekeillä voidaan odotetaan oikeasti olevan katetta viimeistään eduskuntavaaleissa 2019.

Sote

Tällä viikolla saatiin myös lopullinen tieto siitä, että sote- ja maakuntalakien eduskuntakäsittely venyy syksylle. Kesällä tuhansia sivuja sotelakeja käsittelee sekä sosiaali- ja terveys- että perustuslakivaliokunta. Molempien valiokuntien mietteet uudistuskokonaisuudesta ovat olennaisia, mutta erityisellä jännityksellä jäämme seuraamaan perustuslakivaliokunnan näkemystä asiasta. Perustuslakivaliokunta on toiminut aikaisempien sote-esitysten päihittämättömänä loppuvastuksena ja voi olla, että sama on edessä myös tällä kerralla.

Sotea ja maakuntia käsitteleviä lakiesityksiä on tiputeltu eduskunnan käsittelyyn reilun puolen vuoden ajan eri kokoisissa erissä. Tämä on tehnyt uudistuksen kokonaisarvioinnista hyvinkin haastavaa. Tähän savottaan tarttuessaan perustuslakivaliokunta ottaa kantaa myös siihen, vaatiiko tämä historiallisen suuri uudistus perustuslain säätämisjärjestyksen mukaisen käsittelyn, eli tuleeko lakipaketti hyväksyä kahden eri eduskunnan toimesta. Jos perustuslakivaliokunta tulkitsee tilanteen näin, on uudistuksen eteenpäin vieminen hyvin vaivalloista, ellei jopa täysin mahdotonta. Perustuslakivaliokunnan tulkinta valmistunee ennen syksyä.

Maakuntavaalit

Vaikka yksikään sotea tai maakuntia koskeva laki ei ole vielä lähelläkään presidentin allekirjoitusta, ollaan puolueissa jo pikkuhiljaa siirtymässä vaaliterille. Maakuntavaalit järjestetään presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä tammikuussa. Mikä voisikaan olla huonompi ajankohta lyödä läpi uutta, suomalaisille kohtuullisen vierasta hallinnon tasoa? Sen lisäksi, että vaalikampanjaa pitää käydä sydäntalven pimeydessä räntäsateen siivittämänä, tulee vaalipöhinään väkisinkin parin viikon tauko juuri h-hetkenä, kun joulu ja uusivuosi virittävät suomalaiset pohtimaan maakuntien itsehallinnon roolia olennaisempia kysymyksiä kuten: kumpi on se hirvein konvehti, ananas vai karpalo?

Vaikka tammikuun loppu tuntuu tällä hetkellä olevan ikuisuuksien päässä, on siihen todellisuudessa todella lyhyt aika. Monen puolueen monet piirit valmistelevat maakuntavaalien vaaliohjelmia jo nyt kesän aikana ja suuri joukko ehdokkaita pyritään asettamaan ehdolle jo syyskuun loppua. Edunvalvontajärjestöt löytävät itsensä nurinkurisesta tilanteesta: viimeistään alkusyksystä tulisi lobata puolueita maakuntiin liittyen, vaikka maakuntien roolista ei ole vielä lyöty nuijaa pöytään. Järjestöjen eduksi voidaan kuitenkin todeta se, että hyvin todennäköisesti vaaliohjelman kirjoittajat tietävät maakunnan ja maakuntavaltuustojen roolista vain marginaalisesti enemmän kuin aihetta lobbaavat järjestöt.

Muut asiat

  • Sote-ministeri vaihtuu heinäkuussa, kun Juha Rehula siirtyy hyvin ansaitulle lomalle Annika Saarikon astuessa remmiin. Jos sote etenee hallituksen kaavailemalla tavalla on kiinnostava nähdä, miten Saarikko priorisoi tehtäviään. Olisiko viimein aika näkyvälle perheministerille?
  • Kokoomuksen kiinnostava kolmenkimppa: puheenjohtaja Orpo, pormestari ja “se oikea kokoomuslainen” Jan Vapaavuori sekä vapaa agentti, presidenttiehdokas Niinistö. Kolme kovaa paikkaa ja halu sanoa miten asiat ovat. Vapaavuori on jo aloittanut totuuspommien tiputtelemisen, mutta veikkaan, että tämä ei jää tähän.

Tällä, ei-niin-lyhyellä listauksella toivottelen kaikille politiikan penkkiurheilijoille ja asiasta ammatin puolesta kiinnostuneille hyvää kesää!

 

Silja Silvasti, sosiaalipolitiikan asiantuntija ja politiikan harrastaja

 

3 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >