Juustohöylästä aitoon rakenteelliseen kehittämiseen – SYL kannustaa korkeakouluja rakenteellisessä kehittämisessä

Kannanotto 15.12.2015

Suomen korkeakouluväki kokoontui korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaariin Vaasaan 9.-10.12. Keskeisenä teemana oli korkeakoulukentän rakenteellinen kehittäminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) korosti odottavansa yliopistoilta konkreettisia esityksiä yhteistyön lisäämisestä ja työnjaosta kevään tulossopimusneuvotteluissa.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) tervehtii ilolla monia alueellisia rakenteellisen kehittämisen aloitteita ja toivoo korkeakouluilta rohkeutta ja luovuutta esityksissään. SYL katsoo kuitenkin, että aitoa rakenteellista kehittämistä on vaikea tehdä rajuilla etupainotteisilla leikkauksilla. Koulutuksen rahoituksen vähentyessä on entistä enemmän mietittävä, kuinka yliopistot voivat juustohöyläämisen sijaa tehdä aitoa rakenteellista kehittämistä, jotta vähäiset resurssit saadaan parhaaseen mahdolliseen käyttöön.

“Onko meillä todella tarpeellista olla korkeakoulu joka niemennotkossa vai voitaisiinko koulutuksen saavutettavuus turvata esimerkiksi laajemmilla korkeakoulujen yhteisellä, verkkopohjaisella yhteistyöllä?” kysyy SYL:n puheenjohtaja Jari Järvenpää.

Erityisesti yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset näkyvät useissa yksiköissä myös henkilöstön vähentämisenä. Vaikka rakenteellisella kehittämisellä on hankala saada aikaan nopeita säästöjä, olisi viimeistään nyt syytä tehdä ratkaisuja korkeakouluverkon tiivistämisen ja yksiköiden profiloitumisen osalta.

SYL toivoo yliopistoilta edelleen rohkeutta ja ryhtiä uusiin avauksiin korkeakoulujen työnjaosta kevään tulossopimusneuvotteluissa. Päätöksien koulutuksen kehittämisestä täytyy kummuta sieltä, missä osaaminen on.

Lisätiedot:

puheenjohtaja Jari Järvenpää, p. 044 906 5007

koulutuspoliittinen sihteeri Tapio Heiskari , p. 041 515 2231
etunimi.sukunimi@syl.fi