Työkalu niille, joita kampukselle paluu mietityttää.
Kampuksille paluu tarkoittaa kaikille jälleen kerran uuteen sopeutumista. Toisten kohtaaminen voi herättää tunteita laidasta laitaan – kohtaamiset voivat tuntua jännittäviltä, ihanilta, väsyttäviltä, kauan kaivatuilta tai joltain ihan muulta- kaikkia näitä tunteita ja välillä samaan aikaan. Muista, ettet näiden tunteiden kanssa ole yksin.
Lisäksi on hyvä muistaa, että meillä on kaikilla sosiaalisten suhteiden osalta erilaisia tarpeita. Yksin olemisen taito on tärkeä toisten ihmisten näkemisen rinnalla – yksin ollessa akut voivat latautua joskus helpommin.
- Uskaltaudu uusiin tilanteisiin ja ole kärsivällinen, yritä olla ajattelematta sitä, mitä muut ajattelevat sinusta. Jännitys on luonnollista ja kaikkia meitä jännittää joskus.
- Osallistu rohkeasti opiskelijajärjestöjen tapahtumiin ja jos kaipaat jotain muuta toimintaa, esitä toive opiskelijajärjestöille
- Riittävän hyvä riittää. Muista, että riittävän hyvä on tässä vaiheessa supersuoritus. Aina ei tarvitse jaksaa eikä suorittaa. Ole armollinen itseäsi ja muita kohtaan.
- Tunnista stressaavat tilanteet ja tavoittele tasapainoa. Pyydä apua tutoreilta, tai oman oppilaitoksesi hyvinvoinnin ja ohjauksen työntekijöiltä. He ovat sinua varten
Huolehdi kehostasi, huolehdit mielestäsi.
- Ota pieniä askeleita kohti arjen rutiineja. Huolehtimalla riittävästä ravinnosta, unesta, liikkeestä ja palautumisesta vastaamme oman kehomme tarpeisiin, joiden avulla myös mieli voi paremmin. Säännöllinen päivärytmi, riittävä ravinto ja uni sekä toimeliaisuus ovat tehotoimia stressiä vastaan. Luonnossa liikkuminen on myös todettu tehokkaaksi avuksi stressiin.
Arki rullaamaan tauottaen.
- Aivot tarvitsevat lepoa, ja keho tarvitsee säännöllistä liikettä. Pitämällä riittävästi taukoja päivän aikana opintojen lomassa jaksat paremmin. Suunnittele ajankäyttösi siten, että opiskelun lisäksi aikaa jää myös virkistävään vapaa-aikaan. Opettele asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen – jos kaikkea ei ehdi tehdä, voi jotkut asiat jättää tekemättä tai tehdä pienemmällä panostuksella.