Yliopistoissa ja ylioppilaskunnissa on viime vuosikymmenten aikana luotu monenlaisia yhdenvertaisuuden edistämiseen tähtääviä rakenteita. Yhdenvertaisuustyön ympärille on perustettu työryhmiä, listattu tavoitteita ja laadittu yhdenvertaisuusohjelmia. Edistyksestä huolimatta työ yhdenvertaisuuden eteen ei aina näy käytännössä. Vähemmistöt kohtaavat yliopistoyhteisössä yhä monia haasteita, jotka ovat jääneet työryhmissä huomaamatta. Työryhmiä ja työtä yhdenvertaisuuden eteen tulee jatkaa siis sinnikkäästi. Mutta mikä opiskelijoiden ja opiskelijayhteisön rooli on tässä yhtälössä?
Opiskelijoiden tulee nostaa esille ongelmakohtia ja vaatia toimenpiteitä – ei vain yliopistolta vaan myös omalta opiskelijayhteisöltään. Yhdenvertaisuutta heikentävät toimet sisältyvät usein erilaisiin totuttuihin käytäntöihin ja normeihin. Voiko opiskelija itse määrittää, millä nimellä haluaa tulla kutsutuksi? Asetetaanko opiskelijoita sukupuolibinäärin mukaisiin lokeroihin? Onko kaikilla opiskelijoilla taustasta riippumatta yhdenvertainen mahdollisuus osallistua aktiviteetteihin ja illanviettoihin? Kynnys osallistua toimintaan voi kasvaa suureksi, jos joutuu pelkäämään jatkuvasti sitä, että sukupuolitetaan väärin tai kutsutaan nimellä, jota ei enää käytä.
Opiskelijajärjestöt voivat edistää oman opiskelijayhteisönsä yhdenvertaisuutta esimerkiksi laatimalla omat turvallisemman tilan periaatteensa ja toimintaohjeet häirintätilanteiden varalle, puuttumalla epäasialliseen käytökseen tai tarkastelemalla oman toimintansa ja tilojensa saavutettavuutta. Pohdinnat on konkretisoitava viemällä ne myös käytäntöön. Voitaisiinko wc-tilat muuttaa sukupuolineutraaleiksi tai voisiko ilmoittautumislomakkeeseen lisätä kohdan kutsumanimelle?
Jotta muutosta tapahtuisi on tunnistettava, kuinka eri vähemmistöihin kuuluvia opiskelijoita huomioidaan tai jätetään huomioimatta. Muutoksen eteen on tehtävä selvät askelmerkit siitä, miten yhdenvertaisuusasioita edistetään ja miten syrjiviin ja haastaviin rakenteisiin opiskelijayhteisön sisällä aiotaan puuttua. Kauniit sanat eivät riitä, vaan tahtotila on siirrettävä myös jokapäiväiseen toimintaan.
