Kehitysyhteistyöhankkeille on tyypillistä projektiluontoisuus. Kansalaisjärjestön kehitysyhteistyöhanke kestää keskimäärin neljä vuotta. Hankkeiden tavoitteena on luoda pitkäaikaista muutosta rajatulla panoksella, ja keskeinen osa onnistunutta hanketta on onnistunut poistumissuunnitelma. Tavoitteena on, että hankkeen päättyessä hankkeen vaikutus ei lakkaa, vaan aikaansaatu muutos on pysyvää. Samaan aikaan laadukas seuranta mahdollistaa, että hankkeessa mukana olleet järjestöt ja paikalliset yhteistyökumppanit oppivat ja vahvistuvat hankkeen myötä.
SYL on opiskelijajärjestö. Vapaaehtoisista koostuvan kehitysyhteistyöneuvottelukunta KENKKU:n jäsenet ovat opiskelijoita, jotka ovat yleensä mukana toiminnassa joitakin vuosia, minkä jälkeen he valmistuvat ja jatkavat matkaansa. Itse olen nyt KENKKU:ssa ensimmäistä vuotta ja mukana avustamassa SYLin nykyistä, Etiopiassa toteutettavaa kehitysyhteistyöhanketta. SYL on yhdessä paikallisen yhteistyökumppanimme ECDD:n (Ethiopian Center for Disability and Development) ja vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n kanssa ollut mukana tukemassa vammaisten korkeakouluopiskelijoiden osallistumista opetukseen ja etiopialaisten korkeakoulujen vammaispalveluiden kehitystä.
Halusin kuitenkin katsoa taaksepäin ja saada tietää, millaista pitkäaikaista vaikutusta SYLin tukemilla, jo päättyneillä hankkeilla on ollut. Otin sähköpostitse yhteyttä guatemalalaiseen Marvin Adolfo Quelex Guamuchiin, joka työskentelee AMEU:lla (Asociación Maya de Estudiantes Universitarios). SYL teki yhteistyötä AMEU:n kanssa useassa hankkeessa vuosien 1994 ja 2017 välillä. Marvin suostui ystävällisesti vastaamaan kysymyksiin ja vastausten julkaisemiseen SYLin blogissa. Halusin tietää, mitä Marvinille ja AMEU:lle nykyään kuuluu ja miten hän arvioisi AMEU:n ja SYLin yhteisten hankkeiden pitkäaikaisia vaikutuksia.
Marvin on työskennellyt AMEU:lla 15 vuotta. Marvin kertoi, että hänen mielestään SYL on vuosien saatossa ollut yksi AMEU:n tärkeimmistä yhteistyökumppaneista. Kun AMEU aloitti toimintansa, SYL oli mukana tukemassa alkuperäiskansoihin kuuluvien opiskelijoiden stipendejä. Marvin kertoi, että AMEU on edelleen yhteydessä moniin stipendiohjelmassa mukana olleisiin opiskelijoihin, jotka ovat jatkaneet elämäänsä, työllistyneet ja perustaneet yrityksiä. Hän kertoi, että AMEU on saanut apua monelta heistä myöhemmin, muun muassa AMEU:n nykyisessä hankkeessa. Tällä hetkellä AMEU tekee sosioekonomisia tutkimuksia, joilla kartoitetaan tarvetta valtiolliselle asuinrakentamiselle vähävaraisille. Viime vuonna AMEU suoritti yli 9000 tällaista tutkimusta.
SYLin ja AMEU:n viimeinen yhteinen hanke oli vuosina 2015–2017 toteutettu avokadon viljelyprojekti. Hankkeen tavoitteena oli maya-alkuperäisväestön naisten yhteiskunnallisen aseman ja toimeentulon parantaminen kouluttamalla ja tukemalla avokadon viljelyä kylissä, joissa naiset eivät yleensä työskennelleet kodin ulkopuolella. Marvin kertoi yhteisössä olleen myös tavallista, että naiset jäivät yksin kotiin miesten lähtiessä töihin Yhdysvaltoihin. Hankkeen vaikutus yhteisössä oli merkittävä naisten oppiessa avokadon kasvatuksesta ja heidän taloudellisen asemansa vahvistuessa.
Marvin kertoi, että hankkeen suunniteltu toinen osa olisi ollut tukea naisia osuuskunnan perustamisessa ja avokadojen myynnin järjestämisessä. Tämä osa projektista ei kuitenkaan toteutunut rahoituksen puuttuessa, koska yhteistyö SYLin kanssa päättyi, eikä AMEU löytänyt hankkeeseen uutta yhteistyökumppania. Marvin kertoi, että naiset kuitenkin löysivät omia tapoja saada avokadot kaupaksi esimerkiksi myymällä niitä kyliin saapuneille kauppiaille, jotka jälleenmyivät hedelmät. Vaikka kaavailtu osuuskunta ja hedelmäbrändi jäivätkin toteutumatta, avokadon kasvatus mahdollisti naisille ensimmäistä kertaa itsenäisen tulojen hankinnan. Marvin kertoi, ettei AMEU kuitenkaan ole enää yhteydessä naisiin, vaan yhteys katkesi COVID-19 pandemian aikana.
COVID-19 pandemia oli AMEU:n toiminnalle vakava kriisi. Marvin kertoi, että pandemian aikana monta AMEU:n tärkeää jäsentä menehtyi, osa silloisista jäsenistä jätti yhdistyksen ja yhdistys ajautui taloudellisiin vaikeuksiin. Hän ja muut yhdistyksen työntekijät joutuivat etsimään töitä yhdistyksen ulkopuolelta. Marvin kertoi, että Heidi Saarinen-Azuara, joka oli aiemmin ollut KENKKU:n jäsen, järjesti perheensä ja ystäviensä kanssa Suomessa yhdistykselle tukikonsertin. Lopulta yhdistys sai maksettua velkansa ja jatkaa edelleen toimintaansa. Marvinin mukaan Suomesta saadulla tuella oli yhdistyksen jatkumisen kannalta ratkaiseva merkitys, ja hän pyysi, että erikseen korostaisin sitä, miten suuri merkitys asialla AMEU:lle oli.
Marvin kertoi, että AMEU on edelleen kiitollinen SYLille, koska yhteistyö jätti jälkensä moneen yliopisto-opiskelijaan, sekä Heidi Saarinen-Azuaralle, jonka tuki auttoi yhdistystä selviämään pandemian yli. Lisäksi hän esitti erikseen kiitokset kaikille suomalaisille opiskelijoille, jotka lahjoittivat yhdistyksen hyväksi, auttaen yhdistystä selviytymään ja jatkamaan työtään. Hän myös kertoi, että yhteistyö SYLin kanssa oli opettavaista, ja että hän oli hyvin vaikuttunut suomalaisen koulutuksen tasosta ja iloinen mahdollisuudesta matkustaa Suomeen hankkeen aikana.
Olen hyvin kiitollinen Marvinille, että hän suostui vastaamaan yhteydenottooni ja kertomaan AMEU:n toiminnasta. Kerrottu osoittaa, että SYLin kehitysyhteistyöhankkeilla Guatemalassa on todella ollut pitkäaikaisia vaikutuksia. Henkilöt, joiden opiskelun SYLin tuki on mahdollistanut, ovat jatkaneet elämäänsä ja samalla vahvistaneet omia yhteisöjään. Myös avokadohanke onnistui keskeisessä tavoitteessaan maya-naisten toimeentulon parantamisessa, vaikka hankkeen toinen osuus jäi lopulta toteutumatta. SYLin tuki on ollut tärkeää AMEU:lle, joka jatkaa edelleen toimintaansa Guatemalan maya-yhteisön hyväksi. Myös yksittäisten henkilöiden tuella vaikeassa hetkessä on ollut ratkaiseva vaikutus. Ilokseni sain huomata, että SYLin kehitysyhteistyö todella on vaikuttavaa ja sen vaikutus on pitkäaikaista.
Lähteitä ja luettavaa:
https://syl.fi/guatemalalaiset-vierailivat-suomessa-tapaa-projektimme-yhteistyokumppanit/
https://syl.fi/kehitysyhteistyo/
https://fingo.fi/palvelut/oppiminen/verkkokurssit/kehitysyhteistyon-hankehallinto/