Guatemalalaiset vierailivat Suomessa – Tapaa projektimme yhteistyökumppanit

Syyskuussa kauan odotetut vieraamme Lilian Aracely Icú Cutzal ja Marvin Adolfo Quelex Guamuch viimein saapuivat Suomen kamaralle. Kehitysyhteistyöprojektimme kumppaneille kyseessä oli ensimmäinen ulkomaanmatka koskaan.

Aracely ja Marvin ovat he, joiden kanssa pidämme yhteyttä ja teemme yhteistyötä projektimme parissa. Molemmat osapuolet kokivat vierailun opettavaiseksi.

Aracely ja Marvin ovat työskennelleet AMEU:ssa (Mayan Association of the University Students), SYL:in kumppanijärjestössä, kolmentoista ja kuuden vuoden ajan. Guatemalan sydämessä pyörivässä projektissa on mukana viisi eri kyläyhteisöä, ja yli sata naista. Päätehtävänä on avokadojen kasvatus ja myynti. Guatemalalaisten projektinvetäjien kanssa koordinoimme ja valvomme hankkeen etenemistä.

Toisin kuin aiempina vuosina, tällä kertaa emme lähettäneet SYL:in edustajia Guatemalaan, vaan toivotimme heidät tervetulleeksi Suomeen tutustumaan toimintaamme.

DSC_0010

Nykyisen kehitysyhteistyön rahoituksen leikkaamista koskevan keskustelun aikana toimintaympäristömme ei ole helpoin mahdollinen. Silti Aracely kertoo olevansa optimistinen projektin suhteen: pienelläkin avulla voidaan saada aikaan suuria muutoksia koko yhteisöön. Kyse ei ole pelkästä rahan toimittamisesta, vaan myös uusien toimintatapojen, roolimallien ja vaihtoehtojen näyttämisestä.

— Eräs kylän naisista kertoi minulle olevansa onnellinen siitä, että hän ei ollut enää taloudellisesti riippuvainen miehestään, Aracely sanoo.

Marvin puolestaan korosti, että koulutuksen puute, heikko terveydenhuollon saatavuus ja korkeat työttömyysluvut ovat suurimpia haasteita guatemalalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi useaan eri vähemmistöön kuuluminen on erityisen haastavaa – esimerkiksi silloin, jos ihminen on köyhä alkuperäiskansan edustaja ja asuu maaseudulla.

— Hallitus ei juurikaan tue eri vähemmistöryhmiä, mikä siirtää vastuun joko yksilöille tai ulkopuolisille toimijoille. Siksi myös SYLin kanssa tehty yhteistyö on erityisen merkittävää.

Sekä Aracely että Marvin inspiroituivat suomalaisten kulttuurista, järjestelmällisyydestä ja rauhasta. He kiinnittivät erityisesti huomiota siihen, miten suomalaiset kohtelevat lapsiaan sekä suomalaisen koulutuksen tasoon.
— Emme ikinä kuvitelleet vierailevamme Suomessa elinaikanamme. Saimme paljon uusia ideoita ja inspiraatiota, jotka aiomme viedä mukanamme Guatemalaan, Marvin sanoo.
— Olemme todella kiitollisia tästä mahdollisuudesta ja aiomme uurastaa projektin parissa jatkossakin, Aracelyn lisää.

Guatemalalaiset tutustuivat vierailunsa aikana myös esimerkiksi Naisten pankin ja Kepan toimintaan ja tapasivat saamelaisnuoria.

Laura Pylvänäinen ja Alex Cisneros

Kirjoittajat opiskelevat Jyväskylän yliopistossa ja ovat ensimmäistä vuotta KENKKU:n jäseniä.

 

DSC00115

 

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.