Kannanotto 17.8.2016
Vapaa julkaistavaksi heti
Valtiovarainministeriö julkaisi 12.8. valtion talousarvioesityksensä vuodelle 2017. Budjettiesityksessä korkeakoulusektorille kohdistetaan 21 miljoonan euron säästö kilpailukykysopimuksen tuomien työnantajakustannusten alenemiseen vedoten.
Säästöpäätöstä on kritisoitu laajalta rintamalta niin työnantaja- kuin työntekijäpuoleltakin. Myös Suomen yliopistot Unifi ry pitää säästöpäätöstä kilpailukykysopimuksen vastaisena. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry sekä Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry lähettävät terveisensä hallituksen budjettiriiheen: turvatkaa korkeakoulujen kilpailukyky ja perukaa VM:n kaavailemat säästöt!
“Sipilän hallitus on toteuttanut ennätykselliset koulutusleikkaukset. Korkeakoulut ovat luottaneet siihen, että työnantajakustannusten alenemisesta koituvat säästöt myös jäävät korkeakouluihin ja sitä kautta edes hiukan helpottavat leikkausten keskellä painivia koulutuslaitoksia”, SAMOKin puheenjohtaja Jemi Heinilä toteaa.
“Hallituksella on nyt paikka osoittaa luottamuksensa korkeakouluja kohtaan. Kiky-miljoonia todella tarvitaan, ja korkeakoulut vastaavat itse kilpailukykynsä parantamisesta. Jättäkää säästöt tekemättä!”, SYL:n puheenjohtaja Heikki Koponen tiivistää opiskelijajärjestöjen viestin.
Lisätietoja:
Heikki Koponen, SYL:n puheenjohtaja, puh. 044 906 5007, heikki.koponen@syl.fi
Jemi Heinilä, SAMOKin puheenjohtaja, puh.050 389 1000, jemi.heinila@samok.fi