Olipa kerran Liisa Ihmemaassa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Liisan tarinaa on tulkittu nuoren ihmisen elämän kehityksenä ja tälläkin kertaa Liisa saa toimia päähenkilönä, kun maalaan sitä, millaista nyky-yhteiskunnassa on kasvaa aikuiseksi, ja erityisesti sitä, millaista on etsiä ja löytää vastauksia kysymykseen “kuka minä olen?”.

Alussa Liisa siis putoaa kanin koloon ja jännittävä seikkailu omaan elämään alkaa. Pudotuksen jälkeen Liisa saapuu huoneeseen, jossa on hyvin paljon ovia. Väitän, että juuri tällaisessa valintojen huoneessa nykypäivänä nuoret aikuiset oman elämänsä kanssa ovat. Kun kiinnostavia ovia on hyvin paljon, mistä tietää, mitä ovea kohti kannattaa, voi tai pystyy lähteä kulkemaan? Toinen haluaisi käydä katsomassa kaikki ovet, toista jo pelkkä ovien ja valintojen määrä pyörryttää. Osassa ovia saattaa olla vanhempien tai aiempien sukupolvien kylttejä kehottamassa: “Valitse tämä!”

Valitsemalla ovia – asettamalla itselleen tavoitteita – ihminen rakentaa myös identiteettiään ja minäkäsitystään.

Tällä hetkellä ainakin osalle yhteiskunnassamme näyttäisi, että mahdollisuudet etsiä ja valita tavoitteita ja identiteettejä ovat avoinna, mutta vaativat aktiivista päätöksentekoa. Vaatimukset oman elämän hallintaan ja parhaan suunnan navigointiin ovat erityisen selvästi läsnä koulutus- ja työuran rakentamisessa.

Parhaassa tapauksessa nuoret ja nuoret aikuiset ohjaavat omaa elämäänsä ja neuvottelevat tiensä aikuisuuteen. Tämä tapahtuu asettamalla tulevaisuuteen suuntautuneita tavoitteita, käymällä läpi eri identiteettivaihtoehtoja ja sitoutumalla tiettyyn elämän polkuun. Aivan kuten Liisakin kokeili ovia ja valitsi niistä kiinnostavimman – ja sen johon avain sopi – jonka takaa avautui näkymä mitä ihanimpaan puutarhaan.  Kaikki nämä itsenäisen ja itseohjautuvan nuoren aikuisen aktiiviset toimet antavat lopulta elämälle merkityksen ja tarkoituksen.

Yhteisöt rakentavat onnellisia loppuja?

Tämä ei kuitenkaan ole totta kaikille ja koko ajan. Pahimmassa tapauksessa loputtomat valinnan mahdollisuudet lisäävät sekaannusta. Nuori tai nuori aikuinen jumiutuu loputtomaan huolen sävyttämään etsintään murehtien sitä, mitä elämässään haluaisi. Tämä johtaa toivottomuuden ja kontrolloimattomuuden tunteisiin. 40 % 23-vuotiaista suomalaisista [1] kokee ettei tiedä, mihin suuntaan elämässään on etenemässä. Tulevaisuuden suunnitelmat eivät anna heille sellaista itseluottamusta, jota oman elämän ohjaaminen niin kovasti vaatisi. Lyhyesti sanottuna monella suomalaisella nuorella aikuisella on selkiytymätön identiteetti. Tutkimusten mukaan tämä on yhteydessä psyykkisiin oireisiin, kuten masentuneisuuteen ja uupumuksen sekä matalaan elämäntyytyväisyyteen. Tutkimuksista tiedetään myös, että korkeakouluopiskelijoiden psyykkinen oireilu on lisääntynyt 2000-luvulla [2].

Opiskelijat ja ylipäätään kaikki nuoret aikuiset ovat huomisen työntekijöitä. Tällä hetkellä työelämän murros ja työhyvinvoinnin turvaaminen tulevaisuudessa ovat suuria yhteiskunnallisia haasteita. Niiden ratkaiseminen edellyttää, että tämän päivän opiskelijat voivat hyvin, saavat tukea valintojen tekemiseen ja oppivat tarvittavat mielenterveystaidot työelämää – ja elämää – varten. Ne yksilön ja yhteisön teot ja taidot, jotka edistävät opiskelukykyä, edistävät myös identiteetin muodostumista ja merkityksen ja mielekkyyden löytymistä omaan elämään. Yksilön kannalta muun muassa vaivannäkö oman tavoitteen saavuttamisen eteen palkitaan usein selkeämmällä käsityksellä, onko tämä minun juttuni. Nuoren aikuisen lähiympäristö, kuten opetustoiminta ja korkeakouluyhteisö, mutta myös vanhemmat, voivat edistää opiskelukykyä ja identiteetin muodostumista osoittamalla arvostusta nuorta ihmistä kohtaan, kannustamalla ja antamalla vaikutusmahdollisuuksia.

Tarinan Liisa putosi kanin koloon yksin ja oli etsimässä oikeaa ovea yksin, mutta hän lopulta pääsi pois valintojen huoneesta muiden olentojen avulla tai seurassa. Sama pätee myös oman elämän merkityksen löytymiseen ja identiteetin muodostamiseen. “Me” on aina suurempi kuin “minä”. Siksi olisikin erittäin tärkeää pyrkiä edistämään myös yhteisöjä, ryhmään kuulumisen tunnetta, yhteisöllisyyttä ja jäsenten keskinäistä tukea. Yhteisöllisyys tarkoittaa jaettuja arvoja ja päämääriä sekä mahdollisuutta keskustella ja neuvotella jokaisen yksilöllisistä tavoitteista, mutta myös yhteisön tavoitteista ja toisten yksilöiden tavoitteista. Tähän tarvitaan avoimuutta, luottamusta, vuorovaikutusta ja osallistumista sekä yhteistä aikaa, paikkaa, rutiineja ja pysyvyyttä. Nämä kaikki ovat erityisen tärkeitä, sillä tulevaisuuden tekijöiden hyvinvointi rakennetaan tänään.

Elina Marttinen

asiantuntija, PsT

Nyyti ry

[1] Marttinen, Dietrich & Salmela-Aro (2016) Dark shadows of rumination: Finnish young adults’ identity profiles, personal goals and concerns. Journal of Adolescence, 47, 185-196. doi:10.1016/j.adolescence.2015.10.024

[2] Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016, http://www.yths.fi/kott2016