Terveisiä Etiopian hankeseurantamatkalta! Paitsi että tällä kertaa en itse asiassa poistunut kotoani lainkaan hankeseurantaa tehdäkseni, koska vältämme koronapandemiatilanteen vuoksi edelleen matkustamista. Pystyimme onneksi silti käymään keskusteluja paikallisten yliopistojen edustajien ja myös muutamien opiskelijoiden kanssa.
Paikallisen kumppanijärjestömme ECDD:n kanssa käytämme usein etäkokouksia keskustellaksemme yhteisen vammaisten yliopisto-opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia parantavan EMPOWER-kehitysyhteistyöhankkeemme etenemisestä. Hankkeeseen osallistuvien yliopistojen kanssa emme kuitenkaan olleet aiemmin keskustelleet etänä. Täysi onnistuminen keskustelut eivät olleet tälläkään kertaa, sillä yhteys katkeili monesti, äänten säätämisen kanssa oli ongelmia ja yhdessä yliopistossa tapahtunut sähkökatko keskeytti keskustelut viideksi tunniksi.
Silti etäyhteydellä keskustelu oli parempi kuin ei mitään. Saimme paljon tietoa erityisesti yliopistojen johdolta siitä, miten nämä ovat hankkeeseen sitoutuneet. Jo toisen hankevuoden jälkeen kaksi kolmesta yliopistosta on alkanut suunnitella omien varojensa käyttöä esteettömien tilojen lisäämiseksi, ja kaikissa hankeyliopistoissa vammaisiin opiskelijoihin on alettu kiinnittää paremmin huomioita. Kaikki eivät suinkaan halua tahallisesti syrjiä vammaisia opiskelijoita, vaan he eivät vain välttämättä ole koskaan tulleet ajatelleeksi, millaisia haasteita sokeus, kuurous tai fyysiset vammat voivat osallistumiselle aiheuttaa. Yksi keskustelujen koskettavimmista hetkistä olikin, kun eräs opiskelija kertoi vammaisten opiskelijoiden tulleen hankkeen myötä näkyviksi, jopa henkilökunnan tapa tervehtiä opiskelijoita on muuttunut.
Opiskelijoita osallistui keskusteluihin valitettavasti vain pari, sillä Etiopian yliopistot suljettiin maaliskuussa 2020. Ne avasivat ovensa uudelleen vasta joulukuussa, ja silloinkin ainoastaan valmistuville opiskelijoille, joilla on parhaillaan vielä päättökokeet käynnissä. Loputkin opiskelijat pääsevät suunnitelmien mukaan jatkamaan opintojaan pian alkuvuodesta.
Toivon koronapandemian hellittävän pian myös siksi, että yhteishankkeemme toiminta pääsisi jatkumaan suunnitellusti ilman poikkeustoimia. Olen iloinen siitä, että pystyimme menneenä vuonna antamaan pienen määrän koronahätäapua, kun tarve oli valtava. Enemmän iloitsisin kuitenkin pitkän aikavälin kehityksestä, jonka myötä yhtä suurta hätää ei enää syntyisi, vaan paikallinen yhteiskunta pystyisi varautumaan kriiseihin paremmin ja hoitamaan ne itsenäisesti.
Keskusteluista välittyi paikallisten kiitollisuus suomalaisten opiskelijoiden yhdenvertaisuustyötä kohtaan. Samalla kuitenkin huomasin, että vaikka hankkeemme auttaa parantamaan monia asioita, jäävät monet suuret kysymykset – kuten paikallisten opiskelijoiden toimeentulo ja lähialueiden koulujen vammaisten oppilaiden inklusiivinen opetus – vielä ratkaisematta . Resurssit ovat rajalliset, joten kaikkea ei voi yksi toimija tai yksi hanke ratkaista. Kaikki voivat kuitenkin tehdä jotain, ja yksi hanke voi muuttaa monien ihmisten elämänpolkuja ratkaisevasti.
Salla Mäkelä
Kehityspolitiikan asiantuntija
