Olisiko sinulla mahdollisuus maksaa lapsesi koulutus?

Tänään 24.10. vietetään maksuttoman koulutuksen päivää. Olemme jälleen kerran yhdenvertaisuuden, solidaarisuuden ja Suomen tulevaisuuden kysymysten äärellä tukemassa kaikkien mahdollisuuksia päästä korkeakoulutuksen piiriin sekä saada kaipaamansa tutkinto.

Kuvittele tilanne, jossa sinun pitäisi säästää kymmeniä tuhansia euroja lapsesi tulevaa korkeakoulututkintoa varten. Säästäisit siitä huolimatta, että maksat omaa opintolainaasi pois, maksat kodistasi vuokraa, ostat ruokaa ja muita tarpeellisia asioita ja jos rahat riittävät ja käyt joskus ystäviesi kanssa kahvilla. Monissa OECD-verrokkimaissamme vastaavanlainen tilanne on arkipäivää. Ovatko vanhemmat valmiita ja kykeneviä tällaiseen Suomessa?

Suomalainen korkeakoulujärjestelmä on lähtenyt ajatuksesta, jossa kaikille pyritään takaamaan tasavertaiset mahdollisuudet kouluttautua haluamalleen alalle ja haluamalleen tasolle korkeakoulutukseen saakka maksutta, yhteiskunnan tukemana. Korkeakoulutus myös hyödyttää yhteiskuntaa laajasti, minkä vuoksi tavoittelemme nuoren ikäluokan korkeakoulutettujen osuuden nostamista puoleen ikäluokasta.

Lukuvuosimaksujen perimisen yhteydessä tekisimme suuren muutoksen koko maamme tarinaan. Koulutuksen rahoittamisen sälyttäminen yksilön vastuulle kääntäisi Suomen korkeakoulu- ja yhteiskuntapoliittisen linjan täysin toisille raiteille ja nostaisi huolen koulutustason ylläpitämisestä. Emme voi pienenä korkeaan osaamistasoon tukeutuvana yhteiskuntana ottaa sellaista riskiä.

Korkeakoulutus ei myöskään kaikissa tilanteissa takaa korkeaa palkkatasoa. Miltä kuulostaisi tilanne, jossa vielä harvemmat voisivat kouluttautua varhaiskasvatuksen opettajiksi, sairaanhoitajiksi tai moneen kulttuurialan ammattiin? Olemmeko ylipäänsä valmiita hyväksymään siirtymän yhteiskuntaan, jossa korkeasti kouluttautuminen ja unelmien alalle hakeutuminen on riippuvaista omasta ja vanhempien tulotasosta?

Maksuton koulutus edistää sosiaalista liikkuvuutta ja omalta osaltaan mahdollistaa sen, että vanhempien koulutustaustasta riippumatta kuka tahansa voi kouluttautua. Suomessa noin 118 900 lasta elää pienituloisessa perheessä (Itla, 2022). Miten käy sosiaalisen liikkuvuuden, jos joka kymmenes jäisi ilman mahdollisuutta korkeakouluttautua?

Maksuttoman koulutuksen päivä on hyvä hetki pysähtyä miettimään korkeakoulutuksen roolia itsensä kehittämisessä ja yhteiskunnallisena toimijana kasvamisessa. Tänään kannustamme kaikkia iloitsemaan maksuttomasta suomalaisesta koulutuspolusta ja muistamaan sen suuri merkitys yhteiskunnalle.

Olisiko sinulla mahdollisuus maksaa lapsesi koulutus?

Totti Korpua
Koulutuspolitiikka (koulutuksen rahoitus ja rakenteet), työelämä

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.