Varasin vuoden 2019 lopulla ensimmäistä kertaa YTHS:n SelfChat-palvelun kautta palvelutarpeen arviointiajan. En silloin osannut arvata, kuinka kiitollinen olisin ajoituksesta vain muutamaa kuukautta myöhemmin.
Kävin sairaanhoitajalla joulukuussa ja lääkärillä tammikuussa. Ensimmäinen vapaa psykologiaika löytyi huhtikuun alusta. Vuoden alussa tämä hoitopolun etenemisen hitaus nauratti, mutta koska hain apua pitkäaikaisempiin juttuihin enkä mihinkään akuuttiin, otin vastaan minulle tarjotut ajat ja olin tyytyväinen.
Sitten tuli maaliskuu. Maailma muuttui ja niin minäkin – etäilyyn siirtyminen ja tuttujen rutiinien katoaminen vaikuttivat omaan oloon nopeasti, ja avun tarve muuttuikin akuutiksi. Huhtikuussa häämöttävä psykologiajasta tuli minulle henkireikä ja se valo tunnelin päässä, jonka odottamisen voimalla maaliskuun vaikeat viimeiset viikot sai kituutettua.
Kevään psykologiajat olivat tietysti videovastaanottoja, joille minä osallistuin omasta makuuhuoneestani käsin. Kuten varmaan kaikki ovat tämän vuoden aikana todenneet: video ei korvaa kasvotusten tapahtuvaa vuorovaikutusta, mutta on kuitenkin parempi kuin ei mitään.
Läppärin kamera välittää kehonkielien varsin puutteellisesti, mutta välittää kuitenkin edes jotain. Ongelmista puhuminen on puhumista myös etäyhteyksin.
Olin siis kiitollinen siitä, että hoitoon pääsi tilanteesta huolimatta – useampi ei-opiskelijakaveri jäi keväällä avun ulkopuolelle, koska koronan takia sitä tai tätä hoitomuotoa ei ollut tarjolla. Minä näin psykologia kevään aikana neljästi etänä ja tarvittaessa olisin todennäköisesti saanut lisäkerran tai kaksi.
Kaikkein kiitollisin olin kuitenkin siitä, että heinäkuussa pääsin psykologin vastaanotolle ihan oikeasti kasvotusten. Psykologini kysyy nykyään joka kerran jälkeen, haluanko nähdä seuraavalla kerralla etänä vai tulenko käymään. Joka kerta olen vastannut epäröimättä, että tulen mieluummin käymään.
Yksi hyvä puoli poikkeusvuodessa on ollut: B-lausunnon saaminen Kelan kuntoutuspsykoterapiaa varten vaati poikkeustilanteesta johtuen vain yhden psykiatrilla käynnin tavallisen kahden sijaan.
Kelan tukemaan psykoterapiaan pääseminen on todella monimutkainen prosessi. Yksikin helpotus siihen on siis huomattava helpotus. Voiton juhliminen tuntuu kuitenkin ihan yhtä masentavalta, kuin Kelan keväisen opiskelijoiden toimeentulotuen liennytyksen juhliminen tuntui. Opiskelijana saa jatkuvasti kiitellä asioista, joiden olisi jo pitänyt olla kunnossa.
B-lausunnon saamisen jälkeen on vielä täytettävä erillinen terapiahakemus ja etsittävä itse terapeutti. Mediassa on puhuttu terapeutin etsinnän haastavuudesta. Huomiota on herättänyt prosessin uuvuttavuus ja maatamme vaivaava terapeuttivaje. Oman kokemukseni perusteella allekirjoitan nämä asiat täysin.
Hoitoon pääseminen on tuuripeliä. Hyvässä tai edes välttävässä voinnissa voi laittaa chat-viestiä YTHS:lle tai vaikka Nyytin ry:lle. Vaikean masennuksen painaessa päälle se ei ole niin yksinkertaista. Kelan terapiaan päästäkseen pitää olla tarpeeksi huonossa kunnossa, mutta ei liian huonossa kunnossa. Liian persoonaton terapeuteille lähetetty sähköposti hukkuu massaan. Kaikilla paikkakunnilla ei edes ole vapaita terapia-aikoja.
Olenkin nyt psykoterapian tutustumiskäyntejä varaillessani häiritsevän tietoinen siitä, kuinka onnekas olen. Kiittelen jälleen kerran siitä, minkä pitäisi olla kunnossa muutenkin.
Roosa Ylikoski
ISYY:n hallituksen jäsen
Julkaisemme syksyn aikana kirjoituksia koronan vaikutuksista opiskelijan arkeen.
