Opiskelijat: Lukukausimaksuilla ei tule rahaa

Kannanotto 29.10.2014

Opiskelijat ovat kauhistuneet opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tänään lausuntokierrokselle lähettämää luonnosta lukukausimaksujen määräämisestä ETA-alueen ulkopuolelta saapuville tutkinto-opiskelijoille. Ministeriön mukaan lukukausimaksujen tavoitteena olisi edistää korkeakoulujen koulutusvientiä ja laajentaa korkeakoulujen rahoituspohjaa. Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL), Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ja Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS tuomitsevat lukukausimaksut ankarasti ja yksimielisesti.

“Maksuideologinen haihattelu sumentaa ministeriössä nyt järjen faktoilta. Lukukausimaksuilla ei tule rahaa. Sen sijaan kansainvälisten opiskelijoiden kulutuksesta syntyvästä kansantaloudellisesta hyödystä menetetään leijonan osa”, opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat muistuttavat.

Lukukausimaksut eivät tuo lisärahoitusta korkeakouluille: Maksavia opiskelijoita tulee olemaan vähän, ja sen vuoksi marginaaliseksi jäävät tulot vain kiertävät apurahoiksi sekä maksu- ja apurahajärjestelmän hallintoon. Tämä kiistämätön tosiasia on havaittu sekä muissa Pohjoismaissa että Suomen lukukausimaksukokeilussa. Sen sijaan kansainväliset opiskelijat tuovat kansantaloudellista hyötyä, kuten juuri julkaistu CIMO:n ja VATT:n esiselvitys osoittaa.

“Ministeriön esitys tarkoittaa takapakkia myös Suomen kansainvälistymiselle ja uhkaa samalla maamme kilpailukykyä. Juuri maksuttomuus on vetovoima kansainvälisten opiskelijoiden houkuttelemiseksi, ja heistä suurin osa jää vielä valmistumisen jälkeen Suomeen töihin ja maksamaan veroja. Vielä enemmänkin heitä saisi tulla ja jäädä, mutta maksuilla se ei onnistu”, opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat sanovat.

Opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat vaativat valtioneuvostoa ottamaan järjen käteen: “Katsokaa kokonaisuutta, älkää langetko fantasioihin.” Opiskelijajärjestöt vetoavat valtioneuvostoon, jotta se torppaisi kansantaloudellisestikin järjettömät lukukausimaksut.

Lisätietoja:

Otto Ahoniemi, SLL:n puheenjohtaja, 040 419 5707, etunimi.sukunimi@lukio.fi
Toni Asikainen, SAMOKin puheenjohtaja, 050 389 1000, etunimi.sukunimi@samok.fi
Aleksej Fedotov, SAKKI:n puheenjohtaja, 040 961 8847, etunimi.sukunimi@sakkinet.fi
Piia Kuosmanen, SYL:n puheenjohtaja, 044 906 5007, etunimi.sukunimi@syl.fi
Cia Laine, FSS:n puheenjohtaja, 044 277 8669, etunimi.sukunimi@skolungdom.fi
Irene Nyberg, OSKU:n puheenjohtaja, 050 516 9244, etunimi.sukunimi@osku.info

#koulutus

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.