Tänään vein lapseni päiväkotiin ja sen jälkeen viimeisen kurssityöni proffan lokeroon. Aikani perheellisenä opiskelijana on enää tiedekunnan muodollisuuksista kiinni. Siksi nyt onkin hyvä aika katsoa taaksepäin ja pohtia millaista perheellisen opiskelijan arki oikeastaan on. Mikä siitä tekee hankalaa ja miten sitä voisi helpottaa? Millainen politiikka tukisi perheen ja opintojen yhteensovittamista? Koska negaatioista on aina hyvä lähteä liikkeelle, kokosin lyhyen harmistuslistan.
Harmistus nro 1: Stereotyyppinen käsitys opiskelusta ja opiskelijoista
Perheellisten opiskelijoiden tarkasta lukumäärästä on yllättävän hankala löytää tietoa. Arvioidaan kuitenkin, että joka kuudes opiskelija on perheellinen. Silti liian usein törmää karkeisiin yleistyksiin siitä, millainen vaikkapa korkeakouluopiskelija on. Viikonmittainen vappu, juomalaulut ja haalarit eittämättä kuuluvat opiskelukulttuuriin, mutta niiden pohjalta ei kannata tehdä kaikkia opiskelijoita koskevaa poliittista linjanvetoa. Opiskeluajat eivät siis välttämättä lyhene, vaikka opintotuen ehtoja kiristettäisiin ja tuesta tehtäisiin yhä enemmän lainapainotteista.
Poliittisessa päätöksenteossa pitää ymmärtää, että korkeakouluopiskelijat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, johon kuuluu niin työssäkäyviä sinkkuja kuin hoitovapaalla pänttääviä vanhempia. Karkeista yleistyksistä ei hyödy kukaan.
Harmistus nro 2: Joustamattomat opinnot
Hivenen epätieteellisen empiirisen selvityksen (lue: some-huutelun) perusteella väitän, että eniten perheellistä opiskelijaa harmittavat joustamattomat opinnot. Se, kun tiedekunnan tenttiin pitää ilmoittautua viikkoa etukäteen ja tenttipäiviä on tasan yksi kuukaudessa. Tai se, kun lapsen influenssa-parvorokko-vatsatautikierre estää pääsyn pakollisille luennoille ja kurssin korvaaminen onnistuu seuraavan kerran vuoden kuluttua.
Kaikeksi onneksi tenttiakvaariot ja muut teknologiset uudistukset ovat tuoneet mukanaan vähän helpotusta. Henkilökohtaisesti voin myös kiittää oman tiedekuntani joustavuutta ja jalomielisiä professoreita. Silti erityisesti ammattikorkeakouluissa tiukat lukujärjestykset ja kurssien läsnäolopakot hankaloittavat perheellisten opiskelijoiden opintojen etenemistä – ja samalla vaarantavat muutoinkin matalan toimeentulon. Mistä sitten päästäänkin kolmanteen harmistukseen.
Harmistus nro 3: Taloudellinen epävarmuus
Tällä hetkellä yli 60 % opiskelijalapsiperheistä elää köyhyysrajan alapuolella. Silti elokuussa 2017 astuvat voimaan uudet opintotukileikkaukset, jotka vähentävät myös monen perheellisen opiskelijan toimeentuloa. Yhä useamman on valittava joko koulutus tai perhe. Molempien saaminen tehdään käsittämättömän vaikeaksi. Nyt tutkintotodistus melkein jo kädessä olen äärettömän onnellinen siitä, että oma lapsi hankittiin tunnepohjalla. Taloudellisesti järkevää se ei ainakaan ollut.
Perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa onkin kiireellisesti parannettava. 20 000 perheellistä korkeakouluopiskelijaa nostaa opintotukea ja he hyötyvät, jos opintotukeen tehdään huoltajakorotus. Myös kokonaisvaltainen perhevapaiden uudistus on toteutettava. Ja pitkällä tähtäimellä tarvitaan laajempi sosiaaliturvan tuuletus, jossa jokaisen välttämätön toimeentulo taataan perustulolla tai yleisturvalla.
Sanni Isometsä, Helsinki