Saavutettavuutta on vaikeaa parantaa jatkuvassa resurssivajeessa

Korkeakoulutuksen ja korkeakoulujen saavutettavuussuunnitelma annettiin kesäkuussa tiede- ja kulttuuriministerille. Suunnitelman laatiminen perustuu Marinin hallitusohjelman tasa-arvon edistämiseen liittyviin tavoitteisiin. Koulutus- ja osaamistasoa on tarkoitus nostaa, oppimiseroja kaventaa ja koulutuksellista tasa-arvoa lisätä. Hallitusohjelmassa on myös sitouduttu maksuttomaan tutkintokoulutukseen. Tavoitteet ovat siis korkealla ja toimenpiteet suunniteltuina. Vain toteutumisen turvaava riittävä rahoitus puuttuu.

Yli kaksisataasivuisen saavutettavuussuunnitelman takana on kahdelle vuodelle jakautunut valmistelutyö, jonka aikana on kuultu monia sidosryhmiä, ja selvityshenkilön tukena on työskennellyt tiedepaneeli. Lopputulos on kattava kuvaus korkeakoulutuksen saavutettavuuden tilasta, jossa huomioidaan taustatekijöinä perhetausta, korkeakoulutuksen alueellinen saavutettavuus, sukupuolen mukainen eriytyminen, maahanmuuttotaustaisuus, toimintarajoitteisuus ja vammaisuus, kuuluminen kielellisiin ja kulttuurisiin vähemmistöihin, erilainen oppijuus sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. 

Suunnitelmassa listataan 38 tavoitetta. Tavoitteisiin sisältyy esimerkiksi korkeakoulukohtaisten saavutettavuussuunnitelmien laatiminen ja saavutettavuusfoorumin perustaminen. Tavoitelistaa karsittiin merkittävästi lausuntokierroksen jälkeen, sillä korkeakoulut pitivät monia tavoitteista sellaisina, jotka toteutuvat itsestään selvästi. Onneksi karsitut tavoitteet jätettiin kuitenkin suunnitelman liitteeksi, sillä vaikka niiden toki tulisi toteutua itsestään selvästi, ei asia kaikkien osalta niin ole. Kyseenalaistaisin esimerkiksi sitä, että kaikissa korkeakouluissa koko henkilöstö olisi perehtynyt saavutettavuuteen, moninaisuuden kohtaamiseen sekä inklusiiviseen ja integroivaan pedagogiikkaan, tai että korkeakoulun toimintatavat ja käytännöt opiskeluvalmiuksien ja -taitojen kehittämisessä ottavat huomioon opiskelijoiden moninaisuuden. Viime vuonna valmistunut selvitys toteaa, että korkeakoulujen tasa-arvo- ja yhdenvenvertaisuustyö on ponnetonta suunnitelmien tasolla, puhumattakaan toteutuksesta.

Yksi suunnitelmassa linjattu keskeinen uudistus on saavutettavuuden edistämisen velvoittaminen yliopisto- ja ammattikorkeakoululaissa. Suunnitelmaa ei voi moittia ohjausaspektin unohtamisesta, sillä lakivelvoitteen lisäksi yliopistojen saavutettavuussuunnitelmia esitetään vietäväksi osaksi tulosohjausta ja laadunarviointia. Vaikka korkeakoulut suhtautuivat saavutettavuussuunnitelman luonnokseen pääosin myönteisesti, uuden tehtävän kirjaaminen lakiin ja vahvat ohjauskeinot herättivät lähes kaikissa, myös Unifissa ja Arenessa, vastustusta. Perusteluina esitettiin esimerkiksi saavutettavuuden edistämisen poikkeamista muista laissa asetetuista tehtävistä, jo olemassa olevaa lainsäädäntöä (mm. tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki), autonomiaa ja halua pitäytyä perustehtävissä. Ottaen huomioon yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen flegmaattisen nykytilan, vahvat ohjauskeinot ovat paikallaan. On harmillista, että ne herättävät korkeakouluissa vastustusta. 

Suunnitelmassa esitettävät korkeakoulujen omat saavutettavuussuunnitelmat ja yhteistyössä tapahtuvan kehittämisen mahdollistavan saavutettavuusfoorumin perustaminen saivat vahvan kannatuksen lausuntokierroksella. Erityisesti saavutettavuusfoorumi innostaa, sillä tutkijoiden, sidosryhmien ja muiden koulutusasteiden edustajien tuominen mukaan saavutettavuuden kehittämiseen valaa uskoa hyvään lopputulokseen. 

Hyviä suunnitelmia varjostavat kuitenkin rahoituksen tulevaisuudennäkymät. Kovia tavoitteita asetetaan samalla kun päätetään tiedeleikkauksista, jotka iskevät myös koulutuksen puolelle. Yksi keskeinen suunnitelmassakin listattu keino saavutettavuuden parantamiseksi on aloituspaikkojen lisääminen, jota tänäkin vuonna toteutetaan. Resurssit eivät kuitenkaan nouse samassa suhteessa. Miten korkeakoulut voivat parantaa saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta, jos opiskelijoiden määrä kasvaa nopeammin kuin käytettävissä oleva raha? Esimerkiksi ohjauksen parantaminen on mahdotonta, jos opettaja-opiskelijasuhde heikkenee. Korkeakouluihin voi päästä aiempaa useampi, mutta saavutettavuustyö jää puolitiehen, jos riittävää rahoitusta perustoiminnan turvaamiseen ei löydy.

 

Camilla Saarinen

Hallituksen jäsen

Camilla Saarinen
Hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka, SYL100, järjestöt ja kulttuuri

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.