Sakari Tuomisto SYL:n sosiaalipolitiikan asiantuntijaksi

(Kuva: Sirkku Tuomisto)

 

Tiedote 25.11.2020

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitus on valinnut Sakari Tuomiston liiton uudeksi sosiaalipolitiikan asiantuntijaksi. Tuomiston asiantuntijatehtäviin kuuluu opiskelijoiden sosiaaliturvaan, toimeentuloon ja asumiseen liittyvä edunvalvonta ja asiantuntijatyö. Hallitus teki valinnan kokouksessaan 19.11.

“Sakarin analyyttisyys, poliittinen pelisilmä ja kokemus vaikuttamisesta vakuuttivat meidät. Olen todella iloinen, että saamme Sakarin osaksi meidän työyhteisöä”, pääsihteeri Sonja Raitamäki toteaa. 

Sakari Tuomistolla (ekonomi, KTM) on seitsemän vuoden kokemus opiskelijoiden edunvalvonnasta ja vaikuttamistyöstä. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa, eduskunnassa kansanedustajan avustajana ja Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKAssa edunvalvonnan asiantuntijana. 

“Uusi tehtävä tuntuu sellaiselta, jossa voin motivoitua, innostua ja ennen kaikkea kokea työni tärkeäksi. Olen aina tahtonut tehdä merkityksellistä työtä, jolla on vaikutusta. Suhtaudun 132 000 yliopisto-opiskelijan ja tulevaisuuden puolesta työskentelyyn arvostaen, tavoitteellisesti ja nöyrästi.” Tuomisto kertoo ajatuksistaan.

Tuomisto aloittaa työnsä torstaina 3.12.2020.

 

Lisätiedot:

Pääsihteeri Sonja Raitamäki, p. 040 741 1251 etunimi.sukunimi@syl.fi

Puheenjohtaja Tapio Hautamäki,  p. 044 906 5007 etunimi.sukunimi@syl.fi

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.