SYL on huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta

Suomen ylioppilaskuntien liitto on huolissaan nopeasta opintolainakannan kasvusta. Suurista opintolainoista saattaa olla tulossa koko sukupolvea rasittava taakka.

Suomen pankin 28.2.2022  julkaisemien tilastojen mukaan viime tammikuussa nostettiin 350 miljoonan euron edestä opintolainaa, joka on suurin kuukaudessa nostettu lainamäärä ajalta, jolla tilastot ovat käytettävissä. Opintolainakanta on noussut 5,5 miljardiin euroon ja yli kaksinkertaistunut vuoden 2017
jälkeen.

Tulevina vuosina 20 000 – 30 000 euron opintolainat tulevat olemaan tyypillisiä vastavalmistuneille yliopisto-opiskelijoille, jos kehitykseen ei puututa. Opetus- ja kulttuuriministeriön 27.1.2022 julkaisemassa selvityksessä 46 prosenttia yliopisto-opiskelijoista ennakoi jo nyt, että valmistuessa heillä tulee olemaan yli 21 000 euroa opintolainaa.

Vastavalmistuneiden velkaantuminen voi tulevaisuudessa vaikeuttaa asunnon ostamista ja muiden taloudellista vakautta vaativien elämänpäätösten tekemistä. Tällaiset tulevaisuudenkuvat on pystyttävä välttämään. Siinä ainoa varteenotettava keino on opiskelijoiden opintojen aikaisen toimeentulon vahvistaminen ja sitä kautta lainan tarpeen kohtuullistaminen. SYL toivoo, että opiskelijoiden lainataakan kasvu otetaan tarkasteluun myös sosiaaliturvakomitean työssä.

Lisätietoja

Konstantin Kouzmitchev
Puheenjohtaja
Suomen ylioppilaskuntien liitto

Tiina Pajukari
Hallituksen jäsen, viestintä, sosiaalipolitiikka (toimeentulo, asuminen)

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.