SYL: Perheenyhdistämisen tulorajat iskisivät suomalaisiin opiskelijoihin

15.02.2016

Kannanotto

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL on huolissaan sisäministeriön valmistelemasta lakimuutoksesta koskien perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamista. Sisäministeriön luonnoksessa esitetään tulorajoja myös perhettä yhdistävälle Suomen kansalaiselle. Nykyisen lainsäädännön perheenyhdistämisen tulorajat eivät koske Suomen kansalaisia. Vuosittain sadat suomalaiset opiskelijat osallistuvat vaihto- ja harjoitteluohjelmiin Euroopan Unionin ulkopuolisissa maissa.

Kyselyiden mukaan useat vaihdossa tai ulkomaisissa harjoitteluohjelmissa kävijät löytävät ulkomailta itselleen pitkäaikaisen kumppanin. “Emme ymmärrä mihin tällä lakimuutoksella pyritään. Jos lakiluonnos otettaisiin käyttöön nykyisessä muodossaan, opiskelijoiden heikko tulotaso estäisi puolison muuton Suomeen. Tällaisella lainsäädännöllä estetäisiin myös korkeakoulutetun pariskunnan tai perheen asuminen Suomessa väliaikaisesti heikon tulotason vuoksi. Huolemme on, että lainsäädäntö pakottaisi suomalaiset korkeakoulutetut muuttamaan ulkomaille ollakseen rakkaimpiensa kanssa. Tällaiseen aivovuotoon meillä ei ole varaa.” Toteaa SYL:n puheenjohtaja Heikki Koponen.

Lakimuutos perheenyhdistämisestä on vasta luonnosvaiheessa, eikä siitä ole vielä hallituksen esitystä. SYL vetoaa sisäministeriöön ja hallitukseen: perheenyhdistämisen tulorajojen ulottaminen koskemaan Suomen kansalaisia olisi muutos, jolle ei ole nähtävissä muita kuin negatiivisia vaikutuksia.

Lisätietoa:

puheenjohtaja Heikki Koponen, etunimi.sukunimi@syl.fi, 044 906 5007

Sosiaalipoliittinen sihteeri Silja Silvasti, etunimi.sukunimi@syl.fi, 041 515 2233