Yliopistojen työnantajapuoli Sivistystyönantajat hylkäsi eilen valtakunnansovittelijan sovintoesityksen, jonka palkansaajapuoli olisi ollut valmis hyväksymään. Työntekijäpuoli oli jättänyt jo aiemmin lakkovaroituksen, joten Helsingin yliopiston työntekijät ovat tänään lakossa ja lakot leviävät 7.3. ja 14.3. myös muihin yliopistoihin, mikäli sopua ei sitä ennen synny. Tilanne on historiallinen, sillä tiettävästi yliopistojen professorit eivät ole koskaan aikaisemmin olleet lakossa.
Sivistystyönantajat on perustellut ratkaisuaan sillä, että yliopistoihin kohdistuneiden leikkausten vuoksi rahaa ei ole palkankorotuksiin. Selitys on looginen ja ymmärrettävä ja tämä on juuri se kehitys, mitä SYL:kin on pelännyt koulutusleikkausten aiheuttavan. SYL on todennut, että hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö on laadukkaan koulutuksen avaintekijä ja siksi onkin huolestuttavaa, että tilanne on näin tulehtunut yliopistoissa.
Tähän asti koulutusleikkaukset ja muut tiukat tilanteet on kohdattu yhdessä: koulutuksen rahoitusta on puolustettu sekä molempien työmarkkinaosapuolten, korkeakoulujen, opiskelijoiden kuin muidenkin yhteiskunnallisten vaikuttajien tahoilta. SYL toivoo, että yliopistojen tes-neuvotteluissa päästään sopuun. Puolentoista kuukauden kuluttua käydään Sipilän hallituksen viimeinen kehysriihi, joten nyt olisi ollut oikea aika puhaltaa yhteen hiileen ja vaatia lisää rahaa yliopistoille, jotta pystytään turvaamaan yliopistojen kilpailukykyiset palkat ja työehdot.
Miika Tiainen,
SYL:n puheenjohtaja