SYLin liittokokous kokoontuu 17.–18.11.2023 Tampereen yliopistolla – liiton poliittisia linjoja päivitetään

Tiedote 13.11.2023
Vapaa julkaistavaksi

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kaksipäiväinen liittokokous järjestetään Tampereen yliopistolla 17.–18. marraskuuta 2023. Liittokokous käyttää ylintä päätösvaltaa ja valitsee SYLille uuden puheenjohtajan sekä kuusi hallituksen jäsentä ensi vuodelle. Lisäksi liittokokous linjaa ensi vuoden tavoitteista ja toiminnasta sekä päivittää SYLin poliittisen linjapaperin.

Liittokokouksessa ovat edustettuina kaikki 14 ylioppilaskuntaa, jotka edustavat noin 140 000 yliopisto-opiskelijaa. Yhteensä ylioppilaskunnat nimeävät 146 varsinaista liittokokousedustajaa, ja kaikkiaan kokoukseen osallistuu yli 300 henkilöä.

Ensi vuoden toimintasuunnitelmassa näkyy muun muassa opiskelijoiden toimeentulo ja Orpon hallituksen tavoittelema koulutustason nosto. Meneillään oleva sosiaaliturvauudistus koskettaa perustavanlaatuisesti opiskelijoiden toimeentuloa, minkä vuoksi vuoden 2024 aikana SYL tahtoo käyttää asiaan erityisesti resursseja.

”Koulutustasoa on nostettava kestävästi siten, ettei koulutuksen laatu samalla heikkene. Lisäksi kasvavista opiskelijamääristä on huolehdittava poliittisissa päätöksissä. Meillä täytyy olla tulevaisuudessa hyvinvoiva nuori sukupolvi”, puheenjohtaja Lotta Leinonen linjaa.

Kokous alkaa perjantaina kello 10.00 ja jatkuu lauantaina klo 10.00. Liittokokouspuheen saapuu lauantaina pitämään tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.

Puheenjohtajavaali käydään liittokokouksessa perjantaina ja hallituksen osalta vaali suoritetaan lauantaina. Valinnoista tiedotetaan mahdollisimman pian henkilövaalin ratkettua. Puheenjohtajapaikkaa tavoittelee tänä vuonna kaksi ehdokasta: Akseli Tiitta (TYY) ja Jenni Suutari (JYY).

Kuutta muuta hallituspaikkaa tavoittelee tämän hetken tiedon mukaan kahdeksan ehdokasta. Hallitukseen ehdolla ovat Aino Halinen (TREY, Vasop), Onni Härkönen (TREY), Irja Vaateri (HYY), Eugenie Touma van der Meulen (TaiYo, Vihreät nuoret), Linnéa Partanen (Vasop), Totti Korpua (AYY), Jaakko Sirén (Kokoomusopiskelijat) ja Jesse Häyhä. Ehdokkaita voi asettaa aina liittokokouksessa tapahtuvaan henkilövalintaan asti. Ehdokkaisiin voi tutustua tarkemmin SYLin nettisivuilla osoitteessa https://syl.fi/ehdokkaat-2023/.

Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan liittokokousta molempina päivinä Tampereen yliopiston keskustakampukselle.

Haastatteluita annetaan mieluiten lounastauoilla (pe klo 12–13 ja la klo 13–14) ja liittokokouksen päätyttyä. Haastatteluihin liittyvissä tiedusteluissa ja pyynnöissä voi ottaa yhteyttä SYLin viestintäasiantuntijaan (antti.kivi@syl.fi, p. 041 515 2228).

SYLin liittokokousta voi myös seurata suorana verkkolähetyksenä SYLin YouTube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/c/sylvideot. Aihetunnuksena sosiaalisessa mediassa toimii #SYLliittari.

 

Lisätietoja:

Pääsihteeri Roope Tukia, p. 045 135 4314

Puheenjohtaja Lotta Leinonen, p. 044 906 5004

Liittokokouksen aikana parhaiten tavoitettavissa on viestintäasiantuntija Antti Kivi, p. 041 515 2228

 

S-postiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@syl.fi.

Liittokokousmateriaalit löytyvät täältä. Verkkomateriaaleista löytyy myös kokouksen tarkempi aikataulu ja käsittelyjärjestys.

Kuva: Olli Puumalainen

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.