SYL:n liittokokous: Laatu ennen tehotuotantoa!

Kannanotto 22.11.2014

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous vaatii korkeakoulupolitiikalta pitkäjänteistä osaamis- ja sisältölähtöistä koulutusjärjestelmän kehittämistä. Laadukas koulutus ja tutkimus ovat Suomen kilpailukyvyn rakentumisen edellytys, minkä tulee näkyä eduskuntavaaleissa 2015.

Yliopisto-opiskelijat toivovat puolueilta konkreettisia keskustelunavauksia siitä, mihin koulutuspolitiikkaa ja koulutuksen kehittämistä tulisi viedä tulevalla vaalikaudella. Avoin keskustelu linjoista on välttämätöntä jo ennen vaaleja, jotta äänestäjillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa tulevan hallituksen koulutuspolitiikan sisältöön. Pitkäjänteisen ajattelun tulee näkyä myös korkeakouluille suunnatussa rahoituksessa. Valtion tulisi jatkossa antaa korkeakouluille paremmat lähtökohdat opetuksen järjestämiseen. Tämän edellytyksenä on, ettei rahoitus vaihtele yhtä rajusti kuin päättyvällä vaalikaudella. Tämän sijaan sovitaan tietyt raamit ja pysytään niissä.

Koulutuksen kehittämistä tehdään tällä hetkellä tehokkuuden määrällisillä ehdoilla. Koulutuksen ja tutkimuksen laatu on sekä sivistyksen, kulttuurin, kansantalouden että yhteiskunnallisen kehityksen moottorina, eikä se saa kärsiä tutkintojen tehotuotannon vuoksi . Opetuksen, opiskelun ja tutkimuksen vapaus ja saavutettavuus on turvattava. Koulutuksen tulee antaa opiskelijoille riittävät eväät elinikäiseen oppimiseen. Korkeakoulutuksen rakenteiden tulee tukea laadun ja sisällön kehittämistä.

Liittokokous pitää ensiarvoisen tärkeänä, että puolueet sitoutuvat kehittämään koulutusjärjestelmää pitkäjänteisesti laatu ja osaaminen edellä. Seuraavassa hallitusohjelmassa on turvattava koulutukselle riittävät ja vakaat resurssit, jotta korkeakoulut voivat jatkossakin tuottaa yhteiskunnalle sivistystä ja osaavaa työvoimaa.

 

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous kokoontuu Espoon Korpilammella pe-la 21.-22.11.2014.

puheenjohtaja Piia Kuosmanen, p. 044 906 5007

koulutuspoliittinen sihteeri Tapio Heiskari, p. 041 515 2231

etunimi.sukunimi@syl.fi