SYL:n liittokokous: Ylioppilasliike vaatii vauhtia rakenteelliseen kehittämiseen

SYL:n liittokokouskannanotto
Tampereella 24.11.2012

Yliopistoindeksi meni jäihin, ja käteen jäi noin 40 miljoonan euron kokoinen lovi yliopistojen rahoitukseen ensi vuodelle. Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous vaatii, että kurjistuvassa taloustilanteessa tehdään välttämättömät päätökset yliopistokentän toimintatapojen ja rakenteiden uudistamiseksi. Juustohöylän aika on ohi.

Suomi ei pärjää pelkästään korkeakoulutuksen määrällä, vaan yliopistojen on panostettava ennen kaikkea opetuksen ja tutkimuksen korkeaan laatuun. Liittokokous huomauttaa, että yliopistojen on yhdessä kannettava vastuunsa kaikista koulutusaloista. Tämä onnistuu ainoastaan siten, että yliopistot sitoutuvat sopimaan järkevästä työnjaosta. Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea.

Opiskelijoiden oikeusturvan kannalta on olennaista, että yliopisto pystyy tarjoamaan kaikille opiskelijoille mielekkään laajuisen valikoiman opintoja, laadukkaan ja monipuolisen opiskeluympäristön sekä tasavertaiset tukipalvelut. Liittokokous vaatii, että filiaalien ja yliopistokeskusten tutkintoon johtavaa koulutusta arvioidaan kriittisesti. Korkeakouluverkoston keskittäminen laadullisin perustein ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita pienien yksiköiden hävittämistä, sillä alan kärjet voivat löytyä myös muualta kuin suurista yliopistokaupungeista.

Liittokokous kehottaa toimimaan heti. Parhaan lopputuloksen saamiseksi koko yliopistoyhteisön pitää osallistua rakenteellisesta kehittämisestä sopimiseen. Pallo on vielä yliopistoilla – aloitteen tekemisen aika on nyt!

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Jarno Lappalainen, puheenjohtaja

Matti Parpala, pääsihteeri

Lisätietoja
puheenjohtaja Jarno Lappalainen, p. 044 906 5007, jarno.lappalainen(at).fi

koulutuspoliittinen sihteeri Suvi Eriksson, p. 041 515 2231, suvi.eriksson(at)syl.fi

Opiskelijan paremman huomisen puolesta

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on Suomen suurin yliopisto-opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö ja se edustaa noin 135 000 opiskelijaa. Järjestön tehtävänä on edistää opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia, opiskelijan asemaa yliopistoyhteisössä ja yhteiskunnassa sekä kansainvälisessä toiminnassa.

www.syl.fi
www.facebook.com/SYL.FIN

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.