Tule SYL:lle kehityspolitiikan asiantuntijaksi!

Työpaikkailmoitus 5.6.2018

Etsimme

OSA-AIKAISTA KEHITYSPOLITIIKAN ASIANTUNTIJAA

alkaen 9.8.2018 tai sopimuksen mukaan. Me olemme 15 jäsenjärjestöä ja 130 000 opiskelijaa edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto, mikä tekee meistä maan suurimman opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestön.

Olemme uudistaneet kuluneen kevään aikana kehitysyhteistyötoimintaamme. SYL:lla on pitkät perinteet kehitysyhteistyössä ja hanketoiminnassa. Nyt pyrimme kehittämään hanketoiminnan rinnalle poliittista vaikuttamistyötä erityisesti demokratiakasvatukseen sekä opiskelijoiden osallistamiseen liittyvissä kysymyksissä, ja siksi haemme vaikuttamistyön koordinoinnista ja verkostojen luomisesta kiinnostunutta työntekijää, jolla on intoa rakentaa työnkuvaansa kehytoiminnan uudistamistyön rinnalla.

Asiantuntijan tehtävänä on myös mahdollisten tulevien kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnointi, joka sisältää mm. hankkeiden seurantaa, vapaaehtoistyön koordinointia, säännöllistä yhteydenpitoa kohdemaihin sekä raportointia ulkoministeriölle. SYL:lla ei ole tällä hetkellä käynnissä olevia hankkeita, mutta tämän vuoden hakukierroksella on haettu kahta vuonna 2019 alkavaa hanketta. Ulkoministeriön hankehaun päätökset saadaan loppuvuodesta 2018.

Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään valmiutta oma-aloitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä suullisen ja kirjallisen ilmaisun taitoja. Englannin kielen hyvä hallinta on työssä välttämätöntä. Espanjan kielen taidon katsomme eduksi. Kehityspolitiikan asiantuntijalta toivotaan kehitysyhteistyön hankehallinnon työkalujen tuntemusta sekä kokemusta kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnoinnista. Järjestö- ja ylioppilaskuntatoiminnan tuntemus katsotaan myös eduksi.

Viikoittainen työaika tehtävässä on noin 25 tuntia, mutta varmistuu tarkemmin työsuhteen alussa. Osa-aikaisuutensa vuoksi työ sopii mainiosti myös opiskelijalle.

Me olemme

  • Rento mutta tarmokas työyhteisö täynnä kivoja työkavereita
  • 15 ylioppilaskuntaa ja 130 000 yliopisto-opiskelijaa edustava järjestö
  • tehokas edunvalvoja sekä vastuullinen ja innokas yhteiskunnallinen vaikuttaja
  • kiinnostuneita opiskelijan paremmasta huomisesta, suomalaisesta ja eurooppalaisesta koulutus- ja sosiaalipolitiikasta, työelämäkysymyksistä sekä kansainvälisestä toiminnasta ja globaalista vastuusta.

Sinä olet

  • perehtynyt Suomessa tehtävään kehityspolitiikkaan ja vaikuttamistyöhön
  • kykenevä ohjaamaan ja motivoimaan vapaaehtoisia
  • pätevä ja reipas hankkeiden hallinnoija
  • kielitaitoinen
  • innokas viestimään työstäsi ylioppilaskunnille ja sidosryhmille
  • oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja analyyttinen
  • suorittanut ainakin jonkin verran korkeakouluopintoja, ehkä jopa tutkinnon
  • ehkä ollut mukana opiskelijajärjestö- tai ylioppilaskuntatoiminnassa.

Haluaisimme tarjota sinulle

  • mielenkiintoisen, itsenäisen ja haastavan tehtävänkuvan
  • rennon mutta tarmokkaan työyhteisön ja 15 kivaa työkaveria
  • palkkaluokan SYL 4 (80 %, 2008 €/kk) mukaista palkkaa mahdollisine koulutus- ja kokemuslisineen
  • erittäin hyvät työsuhteen edut.

Hallitukselle osoitetut kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen on toimitettava Suomen ylioppilaskuntien liittoon sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@syl.fi viimeistään perjantaina 15.6.2018. Hakemukset käsitellään ensi vaiheessa anonyymeina.

Haastattelut järjestetään SYL:n toimistolla Helsingissä tai Skype-yhteyden välityksellä 19. ja 20.6.

SYL korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään hakijoita eri taustoista ja sukupuolista.

Lisätietoja

Tämänkin upean työmahdollisuuden käytännön sisällöistä voit kysyä:  

nykyiseltä koordinaattoriltamme Johanna Ursin-Escobarilta p. 044 780 0220 (pe 8.6. klo 13-14 ja ti 12.6. klo 10-11), etunimi.sukunimi@syl.fi

pääsihteeri Eero Manniselta (p. 045 631 7145, etunimi.sukunimi@syl.fi).

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.