Tule SYL:lle koulutuspolitiikan asiantuntijaksi!

Työpaikkailmoitus 8.3.2019

Oletko kiinnostunut suomalaisen korkeakoulutuksen laadusta ja kehittämisestä? Onko sinulla kyky aistia yhteiskunnallisten tuulien suuntia sekä taitoa vaikuttaa niihin? Seuraatko aktiivisesti koulutus- ja tiedepolitiikkaa Suomessa ja muuallakin EU:n alueella? Oletko muuntautumiskykyinen ja pystytkö toimimaan vaihtelevissa tilanteissa niin lobbarina, valmistelijana kuin työryhmäedustajana? Jos vastasit ainakin suurimpaan osaan kysymyksistä kyllä, saattaisit olla etsimämme henkilö. Haemme nyt

KOULUTUSPOLITIIKAN ASIANTUNTIJAA

vakituiseen, kokoaikaiseen (32,5 tuntia viikossa) työsuhteeseen alkaen heti tai sopimuksen mukaan.

Hakemamme henkilö vastaisi koulutuspolitiikkaan liittyvästä vaikuttamistyöstä ja sen valmistelusta kulloinkin sovittavan työnjaon mukaisesti. Erityisesti nyt haettava henkilö vastaisi korkeakoulutuksen laatuun ja sisältöihin sekä elinikäiseen oppimiseen  liittyvästä vaikuttamistyöstä. Lisäksi valittava toimii toisena työelämäasioiden asiantuntijoistamme. Tehtävä on ajoittain hyvin itsenäinen ja vastuullinen, mutta edellyttää myös erinomaisia yhteistyötaitoja.

Me olemme

●       rento mutta tarmokas työyhteisö täynnä kivoja työkavereita
●       14 ylioppilaskuntaa ja 130 000 yliopisto-opiskelijaa edustava järjestö
●       tehokas edunvalvoja sekä vastuullinen ja innokas yhteiskunnallinen vaikuttaja
●       kiinnostuneita opiskelijan paremmasta huomisesta, suomalaisesta ja eurooppalaisesta koulutus- ja sosiaalipolitiikasta, työelämäkysymyksistä sekä kansainvälisestä toiminnasta ja kehityspolitiikasta.

Sinä olet
  • perehtynyt suomalaiseen ja jossain määrin myös eurooppalaiseen koulutuspolitiikkaan
  • kiinnostunut laajemminkin yhteiskunnallisista ilmiöistä ja osallistut mielelläsi poliittiseen keskusteluun
  • verkostoitunut
  • innokas viestimään työstäsi ylioppilaskunnille ja sidosryhmille
  • oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja analyyttinen
  • suorittanut ainakin jonkin verran korkeakouluopintoja, ehkä jopa tutkinnon
  • ehkä ollut mukana opiskelijajärjestö- tai ylioppilaskuntatoiminnassa
  • englanninkielentaitoinen, ruotsi katsotaan eduksi.
Haluaisimme tarjota sinulle
  • mielenkiintoisen, itsenäisen ja haastavan tehtävänkuvan
  • rennon mutta tarmokkaan työyhteisön ja 16 kivaa työkaveria
  • palkkaluokan SYL 4 (2 535,22 €/kk) mukaista palkkaa mahdollisine koulutus- ja kokemuslisineen
  • erittäin hyvät työsuhteen edut.

Hallitukselle osoitetut kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen on toimitettava Suomen ylioppilaskuntien liittoon sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@syl.fi viimeistään torstaina 28.3.2019 klo 14. Hakemukset käsitellään ensi vaiheessa anonyymeina. Aiemmin tulleet hakemukset otetaan huomioon.

Haastattelut järjestetään SYL:n toimistolla Helsingissä 2.4. klo 12-16. Voit tutustua SYL:n tekemään koulutuspoliittiseen vaikuttamistyöhön esimerkiksi hallitusohjelmatavoitteidemme kautta osoitteessa koulutustaprkl.fi.

SYL korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään hakijoita eri taustoista ja sukupuolista.

Lisätietoja

Tämän upean työmahdollisuuden käytännön sisällöistä voit kysyä nykyiseltä asiantuntijaltamme Tapio Heiskarilta (p. 041 515 2231, etunimi.sukunimi@syl.fi) ja rekrytoinnista yleisemmin pääsihteeri Eero Manniselta (p. 045 631 7145, etunimi.sukunimi@syl.fi).

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.