29-vuotias kasvatustieteiden opiskelija Abidela Delil työskenteli valtiolla ja sai sen kautta mahdollisuuden täydentää osaamistaan Dillan yliopistossa. Dilla on yksi kolmesta yliopistosta, jotka osallistuvat SYL:n ja sen paikallisen kumppanin, ECDD:n kehitysyhteistyöhankkeeseen vammaisten opiskelijoiden koulutuksen tukemiseksi. Abidela jakaa meille tarinansa.
Kolme tärkeintä asiaa, jotka auttoivat minua onnistumaan opinnoissani, olivat ajanhallinta, opiskelutyylini ja asenteeni. Ajanhallinta auttoi minua hallitsemaan opintojen kuormittavuutta, saavuttamaan enemmän ja stressaamaan vähemmän. Yritin pitää tiukasti kiinni omasta lukuaikataulustani, jotta sain pidettyä opintojen kuormittavuuden hallinnassa. Hyödynsin myös minulle sopivia opiskelutapoja saadakseni mahdollisimman paljon irti opinnoistani. Osallistuin opetukseen aktiivisesti aina kun mahdollista ja olin poissa vain sairaana. Yritin tehdä opiskeluolosuhteistani ideaalit niin, etten esimerkiksi lukenut stressaantuneena. Lisäksi seurasin oma-aloitteisesti sitä, mitä maailmalla tapahtuu joka päivä, jotta pysyin opintoalani uusista asioista perillä. Keskeistä oli myös oma asenteeni, se etten suostunut luovuttamaan haasteiden edessä. Yleensä yritin ratkaista haasteet itse sen sijaan, että olisin pyytänyt muita tekemään niin puolestani.
Haasteita kampuksella
Olen kotoisin kaupungista nimeltä Wolikite. Kaupunki sijaitsee Etiopian eteläosissa, noin 150 kilometrin päässä pääkaupunki Addis Abebasta. Opiskeluaika oli monin tavoin haastavaa, sillä en esimerkiksi voinut juurikaan olla yhteydessä vaimooni ja lapseeni kokeiden ja tehtävien ajoituksen vuoksi. Minulla oli myös taloudellisia haasteita, vaikka olin hallituksen työntekijä ja sain stipendin tutkinnon suorittamista varten. Minun piti kuitenkin opintojen ohella huolehtia myös perheeni elättämisestä, ja koti oli kaukana, 350 kilometrin päässä yliopistolta. Ilman perheeni fyysistä tukea kaikki kotityöt olivat kampusalueella minun omalla vastuullani, ja esimerkiksi vaatteiden peseminen on haastavampaa minun kaltaiselleni fyysisesti vammaiselle henkilölle. Myös kampusalueen heikko esteettömyys asetti haasteita, sillä esimerkiksi vessoihin ja luentosaleihin oli hankala päästä. Kulkeminen kävelyteillä opetustilojen sekä asuntolan ja kirjaston välillä oli vaikeaa.
Käytin tilanteesta riippuen eri keinoja haasteista selviämiseen. Pyysin vammattomilta opiskelijoilta apua etenkin vaatteideni pesemiseen, sillä minua helpotti paljon jo se, jos joku toi minulle vettä vadissa, jotta pääsin itse pesemään vaatteeni. He auttoivat myös ripustamaan vaatteet aurinkoon kuivumaan ja ottivat ne yöksi sisälle. Suurimmaksi osaksi yritin kuitenkin pärjätä itse, paitsi jos asia oli minulle aivan liian hankala. Kokemukseni ovat vahvistaneet minua niin henkisesti kuin fyysisesti.
Sosiaaliset suhteet kampuksella
Vietin mielelläni aikaa niin vammaisten kuin vammattomienkin opiskelijoiden kanssa. Jaoin asuntolassa huoneen 5 opiskelijan kanssa. Heistä kahdella oli jokin vamma ja kolmella ei. Vietin kaikkien kanssa yhtä paljon aikaa niin vapaalla kuin opiskellen, ja usein myös jaoimme tarvikkeita keskenämme. Viikonloppuisin otin aikaa vaatteiden pesemiselle ja nautiskelin katsomalla jalkapalloa TV:stä.
Unelma
Unelmoin siitä, että voin edelleen kehittää osaamistani yliopistolla. Jos minulla olisi tulevaisuudessa mahdollisuus stipendiin, haluaisin suorittaa maisterin tutkinnon. Saavuttamalla korkeimman tason ammattitaidon, haluan olla hyvä esimerkki ja roolimalli muille, etenkin vammaisille opiskelijoille. Koska minulla on vamma, haluan tukea muita kaltaisiani. Selvisin lukuisista haasteista, mutta valmistuin kandidaatiksi. Haluan antaa saamastani osaamisesta jotain takaisin yhteiskunnalle.
Minä pystyn
Vammaisten opiskelijoiden pitäisi luottaa itsensä. He pystyvät saavuttamaan tavoitteensa ja olemaan sitä, mitä he haluavat olla. Heidän potentiaaliaan ei pitäisi kyseenalaistaa. Paras keino haasteista selviämiseen on asioihin sitoutuminen ja usko itseensä. Kun aloittaa asiat sanomalla ”Se on mahdollista” ja ”Minä pystyn”, pystyy tekemään mitä tahansa.
ECDD:n järjestämät koulutukset lisäsivät itseluottamustani ja auttoivat minua uskomaan itseeni ja olemaan vahvempi ihminen. Vastaavia koulutuksia pitäisi tarjota laajemminkin vammaisille opiskelijoille. Lisäksi vammaiset opiskelijat pitäisi ottaa mukaan kaiken toiminnan suunnitteluun yliopistoilla.
