Yliopisto-opiskelijat edistävät vastuullista kuluttamista

Tänä syksynä Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja kahdeksan ylioppilaskuntaa (HYY, TYY, JYY, ISYY, LTKY, LYY, TaiYo, ÅAS) toteuttavat jälleen Kannata kestävyyttä, kestävyys kannattaa -hanketta eri kampuksilla ympäri Suomea. Syksyllä järjestettävien tapahtumien avulla haluamme erityisesti lisätä opiskelijoiden tietoisuutta kestävän kehityksen tavoitteesta numero 12 (vastuullinen kuluttaminen) ja kestävää tuotantoa. Eri ylioppilaskunnissa syksyllä järjestettävien tapahtumien jälkeen opiskelijan on helpompi tehdä ihmisoikeuksien, ympäristön ja globaalin etelän näkökulmasta vastuullisempia kulutuspäätöksiä ja vaatia niitä myös päättäjiltä ja eri organisaatioilta.

Ainejärjestöt, ylioppilaskunnat ja yliopistot tekevät joka päivä erilaisia hankintoja, joiden vastuullisuuteen tulee kiinnittää huomiota puhumattakaan hankinnoista, joita opiskelijat itse tekevät päivittäin – ruoka, vaatteet ja käyttötavarat. Arkielämässä valintoja saattaa tehdä ikään kuin tottumuksesta eikä huomio välttämättä kiinnity sertifikaatteihin, valmistusmaahan tai vaikkapa siihen, miten tuotetta kannattaa huoltaa, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään. Jos opiskelija vaikuttaa siihen, että esimerkiksi hänen ainejärjestönsä tai ylioppilaskuntansa linjaa jatkossa käytettävän vain Reilun kaupan kahvia ja teetä, on tällä pidemmällä aikavälillä jo suuri vaikutus. Usein opiskelija voi edistää vastuullisia valintoja myös myöhemmin työelämässä.

Lisäämällä tietoisuutta kestävyydestä voimme kasvattaa uuden sukupolven vaatimaan kestävää kulutusta ja globaalia vastuuta. Mikä tärkeintä, voimme yhtenäisenä rintamana, opiskelijoina, vaatia yhteiskunnalta reagointia nykytilaan, jossa kestävyyden, ihmisoikeuksien, eettisyyden ja ympäristön näkökulmista ei vielä tehdä tarpeeksi. Opiskelijat ovat mieletön voima, joka voi ohjata yliopistoja ja yhteiskuntaa tekemään kestävämpiä hankintoja ja päätöksiä.

Pelkästään opiskelijoiden tietoisuuden kasvattaminen ei kuitenkaan riitä. Meidän on vaadittava yhteiskunnalta toimia. Vastuullisen kuluttamisen ei pitäisi olla pelkästään tiedostavan kuluttajan tai yksittäisen opiskelijan vastuulla, vaan myös yritysten toimintaa tulisi säädellä. Vastuullisuudesta pitäisi tehdä mutkatonta ja helppoa myös taloudellisesti. Opiskelijat elävät usein opintotuella ja opintolainalla, jolloin rahaa kalliisiin ja kestäviin ratkaisuihin ei välttämättä ole. Siksi tarvitsemme yhteiskuntaa ja poliittisia päätöksiä. Kestävien valintojen tekemisen tulisi olla helppoa. Vastuullisten valintojen tulisi olla aito vaihtoehto kaikille, myös opiskelijoille ja vähävaraisille.

Meillä on myös globaali vastuu toiminnastamme. Emme voi sulkea silmiämme. Olipa kyse sitten tietokoneiden, vaatteiden tai ruuan tuotannosta, on tuotantoketjujen oltava sellaisia, joiden takana voimme seistä. Me opiskelijoina vaadimme, että ihmisoikeudet toteutuvat myös silloin, kun tuotanto tapahtuu Suomen ulkopuolella.

Ja juuri siksi tämä hanke onkin niin tärkeä. Me teemme tätä mielettömän tärkeää työtä yhdessä paremman tulevaisuuden eteen.

Suvituuli Lundmark
Hallituksen jäsen, Sosiaalipolitiikka (terveydenhuolto, hyvinvointi, yhdenvertaisuus), kehityspolitiikka ja ilmasto

Blogi on julkaistu osana SYL:n ja kahdeksan ylioppilaskunnan Kestävyys kannattaa, kannata kestävyyttä -hanketta. Hanke jatkuu vuoden 2022 loppuun saakka.

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.